tiistai 11. joulukuuta 2018

Pahin tuholainen

Nyt on käynnissä kuudes sukupuuttoaalto. Toisin kuin aiemmin, se on ihmisen aikaansaama. WWF:n Living Planet-raportin mukaan selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat pienentyneet keskimäärin 60 prosenttia reilussa 40 vuodessa. Suurin syy tälle on ihmisen ylikulutus ja maatalous.

Vielä reilu 10 000 vuotta sitten esimerkiksi jopa leijonia esiintyi Euroopassa. Leijonat ja homo sapiens kilpailivat samoista saaliista. Jo silloin tämä metsästäjä-keräilijä osasi tehdä luomakunnassa suuruutensa selväksi. Nyt suuri osa kissapedoista elää uhanalaisina, koska ihminen on joko metsästänyt niitä tai vienyt niiltä elintilan.

Viimeisen sadan vuoden aikana norsujen määrä on vähentynyt arviolta 90 prosenttia. Syynä elinympäristöjen kaveneminen, salametsästys ja norsunluukauppa. Sarvikuonoista on jäljellä 5 lajia, joista 4 on uhanalaisia. Monet kädelliset kuten gorillat ja orangit ovat uhanalaisimpien lajien listalla. Myös pinnan alla muhii. Valaat, delfiinit ja kalalajit ovat hätää kärsimässä. Neljäsosa koralliriutoista on jo tuhoutunut, kiitos ilmaston lämpenemisen.

Suomessa emme voi nostaa itseämme jalustalle parempina. Ankerias, karhu, liito-orava, maakotka, saimaannorppa, susi, ahma, naali ja hilleri, muutamia tunnetuimpia mainitakseni, ovat kaikki uhanalaisia tai sukupuuton partaalla.

Wikipediassa löytyy luetteloita jo sukupuuttoon kadonneista ja metsästetyistä lajeista. Löytyy myös luetteloita uhanalaisista eläin- ja kasvilajeista. Ne luettelot vaan jatkuu ja jatkuu - ja ne ovat tylyä luettavaa. On myös elämää, joka kukoistaa. Kaupunkiin sopeutuneet eläimet kuten jyrsijät, hiiret ja rotat menestyvät. Vaikka selkärangattomat ovat samaan aikaan vähentyneet noin 45 prosentilla, niin eräs pääosin nilviäisistä ja tuholaisista koostunut, ympäri maailman levinnyt laji lisääntyy peräti reilulla 80 miljoonalla yksilöllä vuodessa. Eikä siihen hyönteismyrkyt tehoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti