keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Pisara meressä

Suomen blogilistan mukaan sen listoilla on peräti 6000 suomalaista blogia. Liitinpä minäkin omani listan jatkeeksi. Samalla tietysti tuntuu toivottamalta, että tämä nousisi siitä joukosta esiin. Blogien pääaiheet kun tuntuvat liikkuvan jossain ihan muissa kuin ahdistavassa todellisuudessa. Jos blogien yleisilmeestä on jotain pääteltävissä, ihmiset elävät mieluummin tilulilulei-maailmassa, katselevat mieluummin hienoja ja kauniita asioita kuin synkistelevät maailmanlopulla. Tässä valossa koko blogeiluni vaikuttaa turhalta.

Kalastaja Pentti Linkola on vouhkannut ja varoitellut ihmisen tuhoutumiseen johtavasta elämäntavasta jo reilu puoli vuosisataa. Vihreiden kannatus polkee edelleen jossain reilussa 10 prosentissa, vaikka viimeisimmät myrskyvaroitukset maailman tilasta ovat dramaattisinta luokkaa koskaan. On ympäristöliikkeitä ja järjestöjä ajamassa luonnon asioita, mutta ympäristötoimia vaativat ihmiset ovat silti edelleen vähemmistössä Suomessa puhumattakaan sitten globaalilla tasolla. Napajäätiköt sulavat, Afrikan väestö paisuu paisumistaan, Intia hukkuu paskaan, Amerikka valitsi Trumpin. Sademetsiä tuhotaan kymmeniä tuhansia neliökilometrejä vuosittain. Tuhotaan edelleen, vaikka sen tärkeys koko maailmalle on hyvin tiedossa. Ihmistoiminnan vaikutukset ilmaston lämpenemiseen on huomattu jo ainakin puoli vuosisataa sitten. Tällä samalla linjalla me jatketaan niin kauan kunnes tapahtuu jotain mullistavaa. Näitä asioita miettiessä kyllähän tässä pieni epätoivo puskee taas päälle.

Lähde:

Kauppalehti.fi

1 kommentti:

  1. Just hyvä blogi! Kiitos! Mieluummin tätä kuin sitä kaikkea muuta huttua. Sitä on jo tarpeeksi nähty.

    VastaaPoista