tiistai 25. joulukuuta 2018

Vapaaehtoistyötä?

Olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi monenlaiseen ympäristönsuojelulliseen toimintaan. Hiukan minua kuitenkin närästää se, että suurin osa tästä toiminnasta vaikuttaa olevan jotain sosiaalista toimintaa, banderollien tekoa, mielenosoitusten ja keskustelutilaisuuksien järjestämistä. Tällaiselle omiin oloihinsa vetäytyvälle änkyrälle uusien ihmisten tapaaminen ei ole mitenkään erityisen houkuttelevaa ja se vaikuttaa turhalta pikku näpertelyltä. Mieluummin tekisin jotain fyysistä työtä kuten vaikkapa siivoaisin rannalla öljyvuodon tuhoja tai paukuttelisin metsässä paistinpannulla salametsästäjiä takaraivoon. Se on se mielikuva ympäristönsuojelusta tällaiselle, joka ei vapaaehtoistyötä ole koskaan päässyt tekemään.

Kynnys on kova. Helpommalla ympäristönsuojelussa myös pääsisin, kun rahoittaisin luonnonperintösäätiön metsien ostoa lahjoittamalla vaikka muutaman kympin kuussa. Kun on tällainen tyhjätasku, ei muutamalla kympilläkään ihan mahdottomasti metsää hommata. Ei edes vuodessa. Toki jos kaikki saataisiin siihen mukaan, asia voisi olla jo toisenlainen. Se vaatisi taas sitä sosialisoitumista, sanan levittämistä, kontaktien luomista. Fakta on se, että yksinään ei kukaan maailmaa pelasta isollakaan rahalla, kyllä siihen tarvitaan suuri enemmistö mukaan. Omanlaista saamattomuutta, ehkä pahinta laiskuutta ja toimettomuutta on sekin, etten edes sen yrittämiseen tunnu kykenevän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti