Loppuvuosi on ollut tavallisesti ankeaa aikaa viime vuosina. Sitä lapsena ehti tottua lumisiin jouluihin. Lahdessa, jossa vietin lapsuuteni, lokakuun lopulla oli jo lunta odotettavissa ainakin hetkellisesti. Suurimmat odotukset täyttyivät yleensä marraskuussa, jolloin pääsimme laskemaan alas Salpausselän jylhiä rinteitä rattikelkalla ja minareilla.
Nyt on Joulukuu. Elän Helsingistä. Pari päivää sitten oli maassa tuore hento lumipeite, vaan ei enää. Viime vuosina ei pysyvää lunta ole saatu kuin vasta vuodenvaihteen jälkeen. Lukuunottamatta sitten kahta ensimmäistä talveani Helsingissä 2010-2011. Muistan ne poikkeuksellisen lumisina, koska tein silloin kattolumitöitä. Se oli lohdullista aikaa, sillä ihminen ei ollut tilanteen herra. Lumikaaos on siitä syystä aina tyydyttävä ilmiö, koska ihminen joutuu nöyrtymään itseään suuremman voiman edessä. Noiden vuosien jälkeen ei ole ollut hurraamista.
Olen katsellut vanhoja kuvia, jossa Helsinki on talvella ollut suurien lumimassojen peittämä. Sellaisten, että niihin kinoksiin olisi voinut kaivaa vaikka miehen korkuisia labyrinttejä. Esimerkiksi sotavuodet muistetaan erittäin kylminä ja runsaslumisina. Tilastollisestikin ne olivat vuosisadan kylmimpiin kuuluvia. Ei tullut viime vuonna kovin montaa senttiä lunta. Juuri sen verran, että muksut saivat pulkat lähimmässä mäessä luistamaan, mutta siltikin sen hennon vaipan alta pöllähti aina jokunen ruohotupsu siltä kohtaa, missä oli koviten laskettu.
Toki ymmärrän, että talvet Suomessa ovat erilaisia jo pelkästään, kun huomioi Suomen pinta-alan laajuuden ja ajoittaiset lämpötilan vaihtelut. Silti väistämättä mieleeni hiipii ajatukset ihmisen osallisuudesta ilmastonmuutokseen, talvien vähälumisuuteen. Edes lapsuudenmaisemissani Lahdessa asiat eivät ole enää ennallaan. Samaa Etelä-Suomeahan se on. Ei tässä ole kuin vaivaiset 100 kilometriä väliä ja lumitilanne on usein Helsingin kaltainen. Jos olisin kasvanut lumettomiin jouluihin, tilanne ei ehkä olisi niin häiritsevä, näkyvä.
Katson monesti ikkunasta iltaisin tummaa metsää, jota valaisee heikosti kellertävä valosaaste. Se ei kuitenkaan ole talven pimeys ja lumettomuus, mikä ankeuttaa. Vaan ihmisen tyhmyys ja avuttomuus itseaiheutetun ongelman edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti