keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Päivän uutiset

Pari viikkoa maailmaa mullistaneen ilmastoraportin jälkeen jaksettiin mediassa hekumoida ilmastonmuutoksella. Nyt on taas palattu pilipali-uutisiin, eli yhdentekeviin uutisiin. Eli esimerkiksi Kimi Räikkösen viimeisiin kisoihin Ferrarilla. Luinpa muuten minäkin sen, koska ei ollut muutakaan. Kyllä oli hukkaan heitettyä aikaa. Vaihtoehtoina oli ( HS Metro 9.11.2018) Stubb jäi kakkoseksi EPP-vaaleissa, Claire Foy haluaisi sulkea sosiaalisen median, Isänpäivän liputus otettiin selvitykseen. Ei kiitos. Jos minulta kysytään, olennaisia uutisia ovat vain ne uutiset, jotka liittyvät oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon sekä ympäristön tilaan ja sen pelastamiseen. Ja niitä pitäisi paukuttaa kansalaisten päähän jatkuvalla syötöllä. Vaikka lekalla niin että hampaat hölskyy. Hienovaraisuuden aika oli ja meni. Mitään ei saavutettu. Nyt perkele sellaiset fanfaarit ilmoille ympäristöasioiden puolesta ettei tosikaan.

PS: Kirjoitettu 9.11.2018. Isänpäivän liputus kyllä liittyi tasa-arvoon ja hienoa, että se virallistettiin liputuspäiväksi. Prioriteettilistallani koko tapaus jäi silti kauas kärjestä. Toki olisi mukavaa, jos muutkin tasa-arvoon liittyvät ongelmat saataisiin yhtä nopealla aikataululla hoidettua. 

Autottomuuden etuja

Autoilu on pyhä asia suomalaisille. Sitä ei parane liikaa sörkkiä tai saa näpeilleen. Jokainen kuitenkin käsittää, että nykyinen fossiilisiin polttoaineisiin pohjautuva autoilukulttuuri ei voi jatkua loputtomiin. Itse olen tehnyt omat ratkaisuni tänä syksynä. Oikeastaan rahapula oli se oikea syy luopua monta vuotta palvelleesta citikastamme, mutta olen ollut siitä äärettömän iloinen. Kerronpa miksi.

Rahaa on säästynyt. Meidän auton vakuutusmaksut pelkästään olivat vuodessa 700 euron luokkaa. Bensaan meni helposti 100 euroa kuussa, vaikka emme suuremmin autoa edes käyttäneet. Emme edes joka päivä ja tehdyt matkat olivat vaatimattomia. Tiedän, että monet ajaa yhdessä päivässä työmatkanaan sen, mitä me ajoimme viikossa parissa. Hirveitä summia kaadetaan öljyntuottajamaiden taskuihin, joita suurimmat ovat Yhdysvallat, Saudi-Arabia, Venäjä, Kiina ja Kanada. Viimeksi mainittua lukuunottamatta kaikki ovat poliittisesti sellasia takapajuloita, etten siihen suuntaan haluaisi minkäänlaisia almuja jaella tällä hetkellä. Myös renkaat, auton katsastus ja huolto maksaa. Me emme olleet tee se itse-tyyppejä, joten jouduimme käyttämään koslaamme korjaamolla vähintään kerran vuodessa. Siitä tuli aina useampi saturainen lisää kustannuksia. Renkaat sentään vaihdettiin itse. Meidän auto oli vuosituhannen vaihteesta ja siihen nähden ihan kelpo peli. Uudemmista autoista saa käytettyinäkin maksaa useampia tuhansia kunnosta ja merkistä riippuen. Käyttämättömien eli uusien autojen hinnat ovat sitten jo kymmenissä tuhansissa. Niitä hankittaessa pitää olla tosissaan kova auton tarve, että siinä on hitusenkaan järkeä. Sen verran kallista lystiä se on.

Samalla, kun autoiluun liittyvät kulut ovat vähentyneet, ovat myös turhat kauppareissut jääneet pois ja sitä myöten tarpeettoman tavaran haaliminen eli kuluttaminen myös supistunut. Nyt kun liikutaan jalan ja mietitään, mitä on järkevää kantaa, sitä kantaa vain sitä mitä jaksaa ja mikä on oikeasti oleellista. Tämä oli vaimoni huomio, sillä itse olen niin pihi, että moista ongelmaa ei aikaisemminkaan syntynyt.

Hahmotamme myös paremmin elinympäristömme. Nyt liikkuminen tapahtuu enemmän lihasvoimin: pääasiassa kävellen ja pyöräillen. Kun etäisyydet määränpäähän kohtuuttomat, olemme sitten käyttäneet joukkoliikennettä. Kuinka se tekeekään hyvää lasten ympäristön hahmotukselle nähdä maasto muualtakin kuin auton ikkunasta ja teiltä käsin. Todettakoon, että meidän muksut on jo päiväkodista saakka kasvatettu hyvin luonto-orientoituneiksi, mutta silti on hyvä jatkaa sillä linjalla. Emme vieraannu näin ollen ympäristöstä sen koko vaikuttavuudessaan liiaksi.
Samalla tietysti kuntoilu on lisääntynyt. Ei lapset ruikuta siitä, että siellä on kylmä, miksei mennä autolla. Kukaan ei ruikuta, kun vaihtoehtoja ei ole. Ihminen on veltostunut viime vuosikymmeninä ihan surkimukseksi. Ylipaino, heikko kunto on jo nyt monen suomalaisen ongelma, mutta vihreä ratkaisu on yksinkertaisesti hyötyliikunnassa. Joka paikkaan pitäisi päästä autolla. Monet nuoretkin ajavat puolen kilometrin päässä sijaitsevaan lähikauppaan autolla hakemaan maitopurkkia. Jopa kuntoilemaan mennä posotetaan autolla, vaikka ratkaisu on tuossa nenän edessä. Perse vaan ylös penkistä mätisäkit ja ulos liikkumaan.

maanantai 26. marraskuuta 2018

Suomalaiset huolissaan ilmastonmuutoksesta

Mitä ihmettä? Ylen alkuvuonna teettämän kyselyn mukaan suomalaiset potee huolta ilmastonmuutoksesta. Miten minä olen missannut tämän? Tunnen pientä toivon pilkahdusta sydämessäni. Voiko olla niin, etten ehkä olekaan vähemmistössä huoleni kanssa? Mikä mieletön huojennus se olisikaan.

Mutta sitten. Kyselystä on lähes vuosi aikaa. Tähän väliin on ehtinyt tulla jo lisää huolestuttavia uutisia ilmastonlämpenemisestä. Kyllä on aiemminkin puhuttu asioista, siitä kuinka luontoa tulee vaalia, päästöjä rajoitettava ja elintapoja muutettava. Vaan mitä on tapahtunut? Ei vittu niin mitään. Ei ainakaan sellaista mullistavaa, että oltaisiin isolla joukolla tartuttu härkää sarvista ja oikeasti tehty luonnonsuojelullisesti mullistavia juttuja. Niitä juttuja, joita edellytetään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kuten hiilidioksidipäästöjen nollaaminen.

Sitä on väännetty sotesta ja jostain ihan diipadaapasta tai siltä ne ainakin tuntuu tämän maailman tuhoutumisen rinnalla. On myös puhuttu oleellisista asioista kuten autoilun ja lentoliikenteen saastuttavista vaikutuksista, metsähakkuiden lisäämisestä, turvetuotannon haitallisuudesta, kaivosten ympäristöriskeistä ja monista muista ajankohtaisista ja polttavista aiheista. Jos kerran me suomalaiset olemme kuitenkin oikeasti huolestuneita ilmastonmuutoksesta, niin todellinen kysymys kuuluu, mitä olemme valmiit tekemään asian eteen?

Lähde:

https://yle.fi/uutiset/3-9998441

Väestönkehitys

Luojan kiitos, jotain huojennusta tähän tuskaan. Suomalaisten syntyvyyden on uutisoitu romahtaneen. Väkiluvun uskotaan kääntyvän laskuun 2035. No, minä en kyllä usko, että väkiluku tulee kääntymään ihan heti laskuun Suomessakaan. Maailman paisuva väestö kyllä löytää reitit vielä elinkelpoisille alueille turmellakseen ne. Jopa aiemmin yltiöpäisen nuivasti maahanmuuttoon suhtautunut Japani on höllentänyt linjaansa ja aikoo sallia entistä enemmän työperäistä maahanmuuttoa ainakin hetkellisesti. Syynä tähän on väestön ikääntyminen ja alhainen syntyvyys. Veikkaisin, että tämä tulee olemaan myös asian laita Suomessa. On siitä jo puhuttukin. Työperäistä maahanmuuttoa halutaan helpottaa. Erikoista tässä on se, että työhalukkaita turvapaikanhakijoita lähetetään kuitenkin kotimaahansa. No, se on toinen juttu, jota en lähde sen koommin spekuloimaan. Se on valtaapitävien poliitikkojen heiniä.

Eniten koko keskustelussa kuitenkin taas kyrpii se, että syntyvyyden laskun nähdään olevan ongelma. Siellä jengi jo kuumeissaan miettii, miten saada taas Suomen syntyvyys nousuun. Kuten vaikkapa viime vuonna SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja puheet synnytystalkoista. Tämä on kai perua sille jatkuvan kasvun vitsaukselle, mikä näyttää pätevän talouden ohella ihan kaikkeen. Koko ajan pitäisi vain kasvaa ja tehostaa, sillä mikään ei riitä ahneelle ihmislajille. Sitä minä vaan mietin, että mikä siinä on ongelma, että ihmisten määrä tässä tai missään maassa vähenee? Japanissa väestöä on peräti 127 miljoonaa. Aivan hemmetisti! Suomessa tietysti vain murto-osa tuosta, mutta siltikin mielestäni liian paljon. Leveästi me ainakin osaamme elää ja pian on aika maksaa hinta siitä.

Maailman ongelma on tällä hetkellä hallitsematon väestönkasvu. Tämän Jumalan kuvaksi luodun, hienon lajin määrän on ennustettu kasvavan lähes 10 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Toivon vain, että ennusteet on laadittu epäpätevästi. Mutta samalla ei ole mitään syytä epäillä niitä, kun katsoo väestönkasvun kehitystä viime vuosikymmeninä.

Väestönkasvusta ja syntyvyyden laskusta on kyllä monesti puhuttu, mutta en ole nähnyt kenenkään ottavan kantaa siihen, mikä väestönmäärä voisi olla sopiva maailman tai maiden kannalta tai kuinka monta ihmistä voisi olla ihanteellinen keskimäärin neliökilometriä kohden. Koska en ole tieteilijä, minun on helppo antaa oma näkemykseni tähän vailla mitään tieteellistä todistustaineistoa pelkästään mutu-tuntumaan perustuen. Suomi on hyvä ja tuttu esimerkki meille. Meillä on kookas maa ja vähän kansaa muihin valtioihin nähden. Silti, jotta ihminen ja luonto voisivat elää edes jonkinlaisessa tasapainossa, suomalaisten väestön voisi vähentää jonnekin 0,5-1 miljoonan nurkille. Tällöin jäisi laajoja erämaa-alueita, jossa luonto voisi vapaasti kukoistaa eikä luonnonvaroista olisi pulaa edes nykyisellä elintasolla. Samanlailla, vähintään samassa suhteessa, voisi koko maailman väestö tipahtaa vaikkapa puoleen miljardiin ja silloinkin jäisi varmasti riittävä määrä ihmisöykkäreitä heikompiansa hyväksikäyttämään.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Lihansyönti

Lihansyönnistä, kasvissyönnistä ja vegaaniudesta on ollut tänä vuonna jonkin verran porua. Kaiken kruunasi armeijan pakollinen viikoittainen kasvisruokapäivä, josta ns. "isämmaalliset elämänkoululaiset" ottivat taas nokkiinsa. Varmasti rankkaa! Kuinka ihmeessä meidän nuoret urhot jaksavat taistella vain kasvisten voimalla? "Kyllä jokaisella on oikeus syödä lihaa vaikka joka päivä", joku uivelo kirjoitti jossain nettipalstalla aiheeseen liittyen. Heidänhän mielestä liha on kuulunut ihmisen jokapäiväiseen ruokavalioon kautta historian. Väärin! Torvelot eivät ole lukeneet kotiläksyjään varmaan koskaan. Esimerkiksi sota-aikana liha oli sellaista herkkua, että siihen monella ei ollut edes varaa. Toisekseen rintamalla lihaa kyllä tarjottiin, mutta muonituspuoli ei taatusti toiminut kuin junan vessa, vaan välillä jouduttiin odottamaan toimituksia kauankin. Eräätkin kertomukset olen sodasta lukenut ja kyllä siellä niiden perusteella nälkä monta kertaa vatsassa kurni. Eivätkä varmasti miettineet sitä, tuleeko sieltä vanikkaa, saksalaista suklaata, hernerokkaa vai pelkkiä pottuja, kunhan jotain. Hyvin silti pitivät pintansa. Kiitos siitä.

Käsittääkseni monipuolinen kasvisruoka tai vegaaninen ruokavalio, jossa ei käytetä mitään eläinperäistä, on nykytuntemuksen mukaan vähintään yhtä terveellistä tai terveellisempää kuin lihansyönti. Jopa jotkut urheilijat ovat siirtyneet vegaaniuteen huomattuaan, että sillä on suotuisia vaikutuksia myös omiin suorituksiin. Niin tai näin, varmasti mikä tahansa ruokavalio voittaa hampurilaisia ja HK:n sinistä lenkkiä oluella alas huuhtovan juntin ruokailutottumukset.

Minusta ei ole oleellista juuri tällä hetkellä se, syökö lihaa vai ei. Oleellista on se, että vähentää sitä lihankulutusta, jos sitä alkujaankin käyttää runsaasti ja joka aterialla. Se kaikki lihankulutuksen vähentäminen on kotiinpäin. Ei kerralla tarvi alkaa vegaaniksi tai edes kasvissyöjäksi. En minäkään siihen ole pystynyt enkä tiedä haluanko edes totaalisesti kieltäytyä lihasta. Monta vuotta siinä meni, että sain lopetettua lihateollisuuden tukemisen omalta osaltani. Siis etten ostaisi lihaa. Viime kesänä vasta aloin pysymään joten kuten päätöksessäni, mutta lapselleni tarjoan sitä vieläkin heidän omasta tahdostaan.

Eikä minulle ongelma ole itse lihansyönti. Taatusti vedän huiviini lasteni lautaselle jääneet lihanroippeet, jos he eivät sitä syystä tai toisesta kykene syömään. Hukkaan mitään ruokaa ei heitetä. Sehän on niin syntisen hyvää, että en maussa ole liharuokia pystynyt mitenkään korvaamaan. Jauheliha, nams. Hornetit, nams. Lämminsavulohi, namskis. Kyllä ne vieläkin kelpaisi maultaan ja vaihtaisin nyhtökauran niihin ilman epäilyksen häivääkään, jos maku olisi ainut valintakriteeri. Toisaalta makunystyrät ovat myös tässä matkan varrella muuttuneet kasvisperäisempään päin. Ongelma minulle on se, miten liha tuotetaan. Perhana, minähän syön vaikka ihmistä, jos se on vaan eettisesti mahdollista. No problemo! Varmasti hyvää siitäkin saisi. En kuitenkaan ole yhtään vakuuttunut siitä, miten suomalaiset teurastamot ynnä muut sikafarmarit hoitaa hommansa niin, että tuotantoeläimiä ei nähdä vain rahaksi muutettavina tuotteina. Sellainen eläinten massatuotanto on kai mahdotonta eettisistä lähtökohdista katsoen.

Olen syönyt ja syön tälläkin hetkellä vielä ajoittain kalaa ja ötököitä, koska en ole vielä oikein tiedä, miten niihin pitäisi suhtautua. Käsittääkseni kaloillakin liikkuu jotain ajukopassaan, mutta silti niitä viljellään altaissa kuin perunoita pellossa. Hyönteisistä, tarkemmin ottaen sirkoista, ei tiedetä kai vielä sitäkään vähää?

Liha on ollut aina eläinoikeuskysymys. Mutta nyt lihasta ja syömisestä on tehty iso numero, koska ihmisen oma elintila ja luonnonvarat alkaa käydä vähiin ja joudutaan kaventamaan tuontantoeläinten määrää elättääksemme kasvavan ihmispopulaation. Kasvisperäiseen ruokaan vaihtaminen on osa ratkaisua ja siksi jokaisen kannattaisi alkaa jo valmistautua siihen, sillä pian lihan saaminen ruokapöytään voi olla taas kiven alla.

perjantai 23. marraskuuta 2018

Black Friday

Black Friday. Se on nyt kaikkien huulilla ja sähköpostiin tunkee mainosta ajankohtaisista alennustuotteista. Pointtina on tietysti saada kuluttaja ostamaan nyt, kun kerran halvalla saa. Lähtökohtaisesti jo vituttaa se, että joku hekumoi jostain tavarasta. Siis jollain on pätäkkää heittää tuosta vaan menemään joihinkin tavaroihin, joiden pitäisi tuoda sitten mukamas hyvää mieltä. Paskat sanon minä. Jos jotain inhoan se on materialismi, tavaroiden palvonta. Sille on silti tämä yhteiskunta rakennettu.

Kuluttakaa kuluttakaa! Joulu on tulossa. Lapsille pitää saada uusimmat vipstaakelit ja härpäkkeet, sillä muuten lasten Joulu on pettymys. Näin uskotaan, vaikka kokemuksesta tiedän, että niistä leluista syntyy aina jonkinmoinen riita ja alta aikayksikön ne lentää rikottuina tai tarpeettomina roskakoriin. Suuret olivat odotukset, mutta lannistava oli aatto vaikka kaiken saivatkin ja vielä enemmän. Jossain toisaalla olisi tyydytty pelkkään jouluateriaan, mutta ei länsimaissa eikä Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa. Krääsä ja tilpehööri kuuluu nyt Jouluun. Onhan sitä pedattu jo huolella pari kuukautta, nimittäin loppuvuoden kulutusjuhlaa. Lelukuvastoa tipahtaa postiluukusta huolimatta siitä, että mainoksia emme tahdo. Koska olemme heidän rekisterissään, niin ne lähetetään ihan nimellä osoitettuna muun postin mukana. Minulle Joulussa on parasta ne jälkeiset pyhät, kun on rauhallista, kun kaupat ovat kiinni ja ihmiset ovat vetäytyneet hetkeksi koteihinsa koheltamasta.

Shoppailusta kirjoitettiin jossain naistenlehdessä jotenkin terapeuttiseen sävyyn. Että shoppailu tekee jotenkin hyvää ihmisen psyykkeelle. En tiedä millaisen ihmisen, koska minun on mahdoton samaistua siihen ihmiskuvaan. Kaupoissa pyöriminen ja ostaminen on ollut mitä vastenmielisintä puuhaa ruokatarvikkeiden hommaamista lukuunottamatta. Joka kerta mietin kaikkea sitä turhuuden määrää niillä hyllyillä. On kuulokkeita, meikkitarvikkeita, muotivaatetta, kotiteatteria, nenäkarvatrimmeriä ja vaikka mitä hilavitkutinta ja härpäkettä, mille en kerta kaikkiaan näe mitään tarvetta, mutta joku ovela markkinointimies on saanut ihmiset uskomaan niihin.

Jossain päin maailmaa uutisoidaan kaatopaikkojen jätevuorten surmanneen ihmisiä ja peittäneen koteja alleen. On valtavasti ihmisiä, jotka elää sillä, mitä muut heittää pois. Se kertoo jotain tästä vinoutuneesta maailmasta. Samaan aikaan merissä pyörii pahimmillaan jätepyörre, joka on kuuden Ranskan kokoinen hirvitys. Arvioiden mukaan meriin päätyy jopa pari miljoonaa tonnia muoviroskaa joka vuosi. Eikö ihmiset näe kokonaiskuvaa? Mihkä se tarpeeton krääsä tungetaan, maton alle? Mihin hittoon sitä tavaraa ylipäänsä tarvitsee, niin kuin oikeasti? Jotenkin tuntuu siltä, että tätä kierrettä ei ihan noin vain käännetä. Siitäkin huolimatta hyvää Black Fridaytä.

torstai 22. marraskuuta 2018

Juoppojen joukko

Kaljaa, kaljaa, juusto, kaljaa, piimää, kaljaa, pakastepizza, kaljaa. Kyllä käy rassaamaan, kun katsoo lähimarketin asiakkaiden ostoksia kassalla. Juuri tänä aamuna viimeksi. Joukossa niin eläkeläisiä kuin työmiehiäkin. Satunko asumaan niin räkäisessä lähiössä, että ihmisillä ei ole muuta elämää vapaa-ajalla kuin kalja? Mielestäni lähiöni on ihan keskiverto ja Helsingissä on tusina samanmoista, joissa elää tuhansia samankaltaisia ihmisiä kuin omassa lähiössäni. Rehellisesti uskon, että alkoholin kittaus kuuluu tavallisen kansalaisen arkeen. Ja kyllä vituttaa moinen touhu.

Tämä on taas näitä poliittisesti epäkorrekteja aiheita, joista ei oikein saisi puhua varsinkaan, jos sattuu olemaan suosittu poliitikko. Mutta enemmän siitä saisi puhua muutkin kuin Päivi Räsänen. Alkoholi on suomalaisessa veressä, varmasti jo geeneissä asti. Mutta ei taatusti mitenkään perustellusti. Minä en satu nimittäin näkemään minkäänlaisia hyväksyttäviä perusteluja alkoholin suurkulutukselle enkä edes keskivertokulutukselle, sillä suomalaisen keskivertokulutus on jo ihan tolkutonta. Viimeisimpien uutisten mukaan vuodessa puhdasta alkoholia kaadetaan kurkkuihin keskimäärin reilu 10 litraa vuodessa. Siis puhdasta alkoholia. Siinä saa muutaman tölkin kietaista Karjalaa huiviin, että määrä täyttyy kaljan osalta.

Ympäristön kannalta seuraukset ovat mielestäni vain negatiivisia. Juopot paskovat paikkoja, elävät lyhytnäköisesti vain itseänsä ja juopporemmejänsä varten sekä ovat alta aikayksikön muiden elätettävänä ja hoidettavana, jos eivät juo itseänsä pian hengiltä. Sympatiaa minulta ei liikene, sillä vaikka alkoholismi on sairaus, niin se on myös tietoinen riski, jonka he ovat ottaneet, kun ovat lähteneet sille tielle. Sympatiaa minulta ei liikene siitäkään syystä, että olen nähnyt läheisieni lähtevän sille tielle, vaikka olen kyllä tehnyt mielipiteeni hyvin selväksi moisesta touhusta. He ovat kaikki tienneet kyllä, mitä siitä saattaa seurata. Kyky vastuunkantoon on vaan puuttunut.

Nämä samaiset juoppolallit ovat tukemassa juuri niitä vastavoimia, mm: konservatismia, jotka estävät maailmaa menemästä eteenpäin. He ovat jääneet sinne lapsuudenmaisemiin, jossa kaikki oli hyvin, jos oli silloinkaan - ja tuskin oli. Aika kultaa muistot, oli ne sitten kuinka kipeitä tai vääristyneitä tahansa. Kyllä sille juopottelulle luotiin perusteet jo varhaisessa vaiheessa. Joka tapauksessa maailman täytyy uudistua. Ihmisten täyttyy muuttaa elämäntapojaan selviytyäkseen, mutta siihen ei juoppo pysty, koska oman elämän hoitaminenkin on ylivoimainen homma. Suuria kuvioita, muutoksia, syy-seuraussuhteita on hankala hahmottaa pöhnässä. Siksi mikä tahansa muutos tuntuu ahdistavalta.

Juopottelu, alkoholin lipittäminen ei edistä kenenkään hyvinvointia pitkässä juoksussa. Se, että lähikaupassani on jatkuvasti kokonainen lava, joka vaihdetaan aina täyteen sen tyhjennettyä, kertoo karua kieltä siitä, miten koomassa ihmiset ovat. Mitä kaikkea sillä säästyneellä energialla voisikaan tehdä, joka syntyisi, kun ylenpalttinen hörpöttely loppuisi? Kuinka paljon piilotettua potentiaalia tuolla pöhnäisten joukosta löytyisikään, kun ihmiset raitistuisivat?

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Elämäntapatesti

En ole aikonut pitää tapanani jaella linkkejä tässä blogissa. Ihmiset kyllä löytävät tarvittavan tiedon ympäristöasioita koskien halutessaan. Tämä testi on kuitenkin niin hyödyllinen kelle tahansa, että sitä kannattaa jakaa. Laske siis oma summittainen hiilijalanjälkesi. Sekin olisi merkityksetön tieto, jos laskelmia ei pystyisi tekemään uudestaan ja seurata, miten mikäkin teko vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeen.

Vertailun vuoksi oma hiilijalanjälkeni oli 3300 kg CO2e. Keskimääräinen testin tehneen hiilijalanjälki oli 7300 kg CO2e. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on puolestaan 10300 kg CO2e per vuosi. En pyri pätemään tuloksellani, sillä minulla on 3 muksua, takanani on muutama tuhat lentokilometriä ja laskemisen varaa on nykyiselläänkin.

Lienee ensimmäinen bloggaukseni, jossa on rakentavaa sisältöä. Siis testatkaa ja ottakaa opiksi virheistänne.

https://elamantapatesti.sitra.fi/

tiistai 20. marraskuuta 2018

Keskustelusta tukea?

Ehkä turhauttavimpia ilmastoahdistukseen liittyviä asioita on niistä keskustelu. Ihmiset tapaavat sanoa, että ei tässä oikein yksittäinen ihminen voi mitään. Toisin sanoen yksittäinen ihminen ei voi kääntää kelkan suuntaa. Kaikista pahimmalta se tuntuu, kun sen sanovat läheiset tai ihmiset, joiden nimenomaan olisi kuvitellut olevan viimeiseen asti luonnon puolesta, mutta ovatkin jo heittäneet kirveen kaivoon. Ehkä heihin on jo iskenyt ympäristöahdistus pahemmin kuin minuun. Yksi heistä ainakin jo epäili sairastuneensa fyysisestikin ahdistuksensa johdosta. Minussa on sentään toivoa tai ainakin sen verran voimaa, että voin avautua asiasta julkisesti.

En kaipaa ahdistukseeni tukea. Kaipaan sitä, että ihmiset myöntävät, että nyt on toimittava. Siis oikeasti toimittava, ei vain linkkailla uutisia someen ja lässyttää. Sellaista kuitenkaan en kuule keneltäkään. He koittavat vain lohduttaa toteamalla, ettei yksittäinen ihminen voi ottaa vastuuta ilmastonmuutoksesta tai muustakaan ympäristöongelmasta. Verenpaineeni nousee tässä kohtaa joka kerta, turhautuminen puskee päälle ja kirosanat vilisevät mielessäni. Jos ei yksittäiset ihmiset ota vastuuta niistä, niin ketkä sitten? Poliitikot, päättäjät ja johtajat ovat samanlailla yksittäisiä ihmisiä, jotka palvelevat suurempaa yhteisöä, jotka koostuvat yksittäisistä ihmisistä. He vaikuttavat meihin ja me vaikutamme heihin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Älkää odottako keskustelulta tukea. Sellaista tukea, että joku oikeasti innolla lähtee mukaan taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Tuolla on suurin osa ihmisistä ihan ulalla koko uhasta ja ne, jotka ovat tietoisia väheksyvät itse ongelmaa tai siihen liittyvää vastuuta. He ehdottavat sinulle lomaa tai irtiottoa. "Mene vähän metsään kävelylle, se tekee sinulle hyvää." Ihmiset puhuvat ympäristöahdistuksesta kuin se olisi henkilökohtainen ongelma. Vittu ei ole. Minun ympäristöahdistukseni on ongelma pienimmästä päästä. Se on tai sen pitäisi olla joka ikisen ihmisen yleinen huolenaihe suuruusluokkaa tähtitieteellinen. Ympäristöongelmat vaikuttaa kaikkeen. Kukaan, joka elää useamminkin vuoden vielä eteenpäin, tulee siitä kärsimään. Suuri osa kärsii siitä jo tuolla etelässä, missä helteet ovat jo mahdottomia, puhtaasta juomavedestä ja ruoasta on pula. Siellä, missä ihmisiä ja lapsia kuolee kuin kärpäsiä. Sotia käydään jo nyt luonnonvaroista. Siitä juontuva ahdistus ei ole ongelma vaan terve merkki välittämisestä. Niin kauan kuin se ahdistus ei lannista ja masenna, se on herätysmerkki tilanteesta ympärillämme, joka vaatii ratkaisua. Älkää sysätkö sitä tunnetta syrjään vaan toimikaa!

maanantai 19. marraskuuta 2018

Uutissivustojen kommentit

Välillä hairahdun uutissivustojen kommenttiosioille. Ihan vihoviimeinen virhe. Se idioottiuden taso vaikkapa Iltalehden lukijoiden kommenteissa on ällistyttävää. Jollain tapaa sen laskee aluksi viihteeksi, mutta kommentteja luettuaan potee aina yhtä varmasti jonkin sortin henkistä pahoinvointia. Ehkä siksi, että sitä kuvittelee niiden kommentoijien edustavan jotain yleistä näkemystä. Sitä se voi toki ollakin vaikkapa jossain Peräseinäjoen Teboilin tupakkakopissa tai Vilppulan aseman baarin seisomapöydässä, mutta ei taatusti Luojan kiitos maan vallitsevana kantana. Tai sitä ainakin hartaasti toivon.

Otetaan nyt kuitenkin muutama esimerkiksi tästä surkuhupaisasta keskustelusta, joka ei itse asiassa ole edes keskustelua vaan yksittäisten kommentoijien aivopieruja, joista torvelot toisiansa kompaten saavat voimaa jakaa näkemyksiään. Kyseessä on siis Ilta-Sanomien artikkeli 7.10.2018 Näin ilmaston lämpeneminen näkyy Suomessa – katso 10 kohdan lista, joka koskettaa jokaista suomalaista.

Kommentit:

"NestoriN
Hyvin hankala näitä on ihmisen normaalilla aikaperspektiivillä eli vuosina tai edes vuosikymmeninäkään havaita. Sää heittelee niin paljon, eikä vuodet ole toistensa veljiä. Jokainen voi muistella kesää 2016 ja 2017 ja verrata niitä viime kesään. Etelä-Suomessa on ollut vuosikymmenen aikana tosi lauhoja lähes täysin lumettomia talvia. Näitä oli jo 90-luvullakin ja sitten on väliin talvi, että lunta on katolla melkein metri ja pakkasta lähemmäs kolmekymmentä pitkä aika. Heittelyä on molempiin suuntiin. Jos on sitten pitänyt 50-luvulta asti sääpäiväkirjaa ja piirtää käppyrää siitä, niin voi ehkä jotain päätelmiä lähteä tekemään..."

Ai saatana! Tämä helvetin Nestori meinaa, ettei ilmastoa ole tutkittu 50-luvulta lähtien. Että hänen omat mutu-havainnot siis vastaavat tutkijoiden tekemää työtä. En minäkään mikään ruudinkeksijä ole, mutta sentään tiedostan sen. Idiootti! Seuraava!

"Ei Suomi yksin mahda asialle mitään,vaikka kuinka ilmastotalkoisiin osallistuttaisiin. Omalta osalta voidaan tehdä tosin. Suuret saastuttaja maat on saatava mukaan. Samoin Aasian muovi-ja kertakäyttö tuotteiden ja mereen viskominen kuriin. Ym,ym,,,,,"

Tämä on perinteisin. Tosin selkeämmin kirjoitettuna kuin useimmat kaltaisensa. Plussaa myös siitä, että ilmastotalkoot voidaan omalta osin hoitaa. Minun mielestä on myös tärkeää, että Suomi pysyy myös mallimaana, edelläkävijänä, hyvänä esimerkkinä muille. Siksi on tärkeää, että tehdään voitavamme ja enemmän.

"Joppe
Kovaa on ihmisten pelottelu sääilmiöllä ja lämpenemisellä. Katsotaan sitten taas 
talvella kun on lähes 30 astetta pakkasta täällä etelässäkin. Kyllä lämpenee, mutta 
kuinka paljon se meitä haittaa. Loppujen lopuksi tullee valtavia säästöjä, jos ei 
olisikaan niin kylmää pitkää talvea, eikä valtavasti lunta niinkuin viime talvena. 
Punkkeja ja vieraita lintulajeja. No vaihtelu virkistää tai sitten ei."

??? Siinä varsinainen Nostradamus! Oliko pakko kommentoida, jos ei ollut mitään sanottavaa? Vai oliko hän trolli? Mene ja tiedä.

"Ilmaston suojelija.
Suomalaiset ovat jo tehneet osansa ilmaston saasteiden vähentämisessä, jättämällä lasten tekemisen mahdollisimman vähäiseksi."

Sieltä se tuli taas. Ei meidän suomalaisten tarvi enää mitään tehdä. Ei minun tarvi tehdä yhtään mitään, eihän? Plää plää. Suomalaisella on kuitenkin yksi maailman suurimmista hiilijalanjäljistä. Siis moninkertainen verrattuna maailman valtaväestöön. Jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,4 maapalloa ylläpitämään suomalaista hyvinvointia. Revi siitä, "Ilmastonsuojelija".

"liikunnalinen mies 61 v.
luminen talvi masentaa eniten, pyräilyä ympäri vutta 15000 km vudessa, ei talvi lajeja."

Yhä sekavammaksi käy. Ei saatana, polla hajoo. Miksi teen tätä itselleni? Tämä oli tässä. Kiitos.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Uskon asiantuntijoita

Maailman ongelmista on pilvin pimein päteviä raportteja, joita minun ei tarvitse eikä varmasti kannata esitellä. Todistusaineistoa on. Jos joku ei usko ilmastonmuutokseen tai vaikkapa lajien sukupuuttoaaltoihin, niin hän tuskin uskoo yhtään mihinkään todisteisiin, mitä tieteilijöillä on tarjota ympäristön pahenevasta tilasta. Sitä ihmettä ei kannata jäädä odottelemaan, jolloin kaikki olisi vakuuttuneita ympäristöongelmien olemassaolosta. Niistä, jotka ajavat jopa oman elomme vaakalaudalle. Siellä on aina joitain, jotka viimeiseen asti kieltävät kaiken, koska heidän elintapansa on uhattuna. Silloinkin, kun Saharan autiomaa on levinnyt Eurooppaan ja palmut kasvavat Suomenlahden rannalla, jos kasvavat enää nekään.

Minulle ympäristön paheneva tila on yhtä todellista kuin ympäristöahdistuskin. Enkä taatusti aio lähteä väittelyihin siitä, tapahtuuko se vai ei. Se on jo käynnissä, piste. Toisekseen, jos siellä on joku nokkela kaveri, joka tuntee ilmaston syy-seuraussuhteita, ilmastotiedettä, biologiaa ja maantiedettä, saa helposti meikäläisen pään pyörälle halutessaan. Ne on asioita, joita minä hallitse. Kuten todettu, olen vain tavallinen duunarin nutipää.

Minulle riittää, että tuolla on satoja ilmastoon ja ympäristöön perehtyneitä tieteilijöitä, jotka handlaa asiansa ja ovat suurinpiirtein yhtä mieltä siitä, että hommat on menossa päin persettä. Olisin vain toivonut, että se olisi riittänyt vallan kahvassa olevalle ministeritahollekin. Ei riittänyt.

lauantai 17. marraskuuta 2018

Tekstiä tolloille

Kuka kirjoittaa tavallisen ihmisen näkökulmasta muuta kuin ne hullut iltalehtien nettipalstoilla? Ovatko he edes tavallisia ihmisiä? En tiedä, mutta toisaalta se äänenpaino siellä on tuttua duunipaikkojen tauko- ja kahvihuoneista. Sellaiset muka itsevarmat ja kovanahkaiset äijänketaleet puhuvat alentavaan sävyyn viherpiipertäjistä, feministeistä, kettutytöistä ja suvakeista. Miellän kuuluvani omalla sivistymättömällä tavallani tuohon duunariporukkaan, mutta samalla aatemaailmallisesti elämme ihan eri galakseissa. Siksi välttelen sellaisia rehvakkaita äijälaumoja, joita kiinnostaa lähinnä kalja, lätkä, autot ja machoilu. Meillä ei keskenään ole paljon keskusteltavaa mitä tulee maailmanparannukseen.

Toisaalta ajatuksenjuoksuni ja lyhyet tekstini voi olla heille ja meille muille tavallisille pulliaisille helpompaa omaksua kuin faktoilla viilattu, pikkurilli pystyssä kirjoitettu, asiapitoinen, 800-sivuinen ilmastoraportti. Toivoisin, että kykenisimme luomaan jonkinlaisen ymmärrettävän sillan tieteellisistä tutkimuksista arkikieleen ja arkimieleen. Vaan tuskinpa minä olen siinä porukassa. Päin vastoin, tulin vain tyrkyttämään omia näkemyksiäni ja kaivamaan verta nenästäni. Vittuilu ja suorasukaisuus nimittäin on se ainoa kieli, jota tollo ymmärtää.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Ilmastomarssi

Tässä taannoin julkaistiin IPCC:n ilmastoraportti. "Kansainvälinen ilmastomuutospaneeli vaatii nopeita ja laaja-alaisia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.", näin kirjoitti muun muassa YLE verkkosivuillaan. Itsehän en tuota raporttia ole lukenut, mutta eri medioissa viesti oli suurinpiirtein sama. Jopa Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho toteaa Perussuomalaisten omalla verkkosivustollaan Suomen Uutiset, että ilmastonmuutos on todellinen. Jo on aikoihin eletty! Luinko oikein? Perussuomalainen ja vielä puheenjohtaja toteaa ilmastonmuutoksen olevan todellinen! Minulla oli sellainen käsitys, että siellä oltiin sitä mieltä, että ilmastonmuutos oli feikkiä tai vähintäänkin ihmisestä riippumatonta. Joka tapauksessa ilmastonmuutoskriittisimmän puolueen keulahahmon ulostulo on ihan hyvä asia. Mitään toimia se tosin ei varsinaisesti aiheuta jo siitäkin syystä, että he eivät istu enää hallituksessa ja tuskin sittenkään.

Järjestettiinhän raportin kunniaksi myös mielenilmaisu Ilmastomarssi (20.10.2018), joka alkoi Helsingin Senaatintorilta kulkien eduskuntatalon eteen, jossa sitten eri puolueiden edustajat olivat kiemurtelemassa muutosta vaativien mielenosoittajien edessä. Olin itse mukana marssissa, mutta lasteni nälän ja kärsivällisyyden loppumisen vuoksi emme jääneet enää seuraamaan näytöstä Eduskuntatalon portailla. Ehkä parempi niin, puhe on ilmaista ja hyödytöntä niin kauan kuin siitä ei seuraa tekoja.

Olihan meitä muutama tuhat. Poliisin mukaan ainakin 8000 ja järjestävän tahon mukaan jo 10 000. Ihan vertailukohtana voi kuitenkin mainita, että kun Suomi voitti lätkän MM-kultaa vuonna 2011, sitä juhlisti Kauppatorilla 100 000-päinen kannattajajoukko. Tältä pohjalta kun ajattelee ihmiskunnan viisastumista ja tulevaisuudennäkymiä, niin tekisi mieli hypätä kaivoon. Ihan oikeasti.

torstai 15. marraskuuta 2018

Ihmiset ovat vallanneet koko maailman

Parisen vuotta sitten lensimme perheen kera Espanjaan parin viikon lomalle. "Vai oikein lensitte Fuengirolaan?". Joo, kyllä lennettiin, koska ympäristöahdistukseni oli silloin vähäisempää enkä oikein tajunnut vielä kuinka saastuttavaa lentäminen onkaan eikä meillä ollut oikein varaa muuallekaan. Siinä lennellessä jokaisen varmaan tulee katsottua jossain vaiheessa maisemia lintuperspektiivistä käsin, sillä se ei ihan jokapäiväistä herkkua monellekaan ole. Itse aina istun niin mielelläni ikkunapaikalla ja tiirailen, mitä alhaalla näkyy.

Parhaimmillaan siellä näkyy vuoria, erämaita, villiä luontoa ja paikkoja, joissa ihmisen ei tulisi tavallisesti käytyä. Mutta siinä Euroopan yllä lennellessä maisema oli hyvin virtaviivaista. Aivan häkellyin, sillä en ole liiemmin lennellyt Euroopassa. Se vain jatkui ja jatkui. Ainoat asiat, jotka maisemassa eivät olleet ihmisen suuremmin muokkaamia oli jokien vallattomat kiharat. Kaikki muu silminkantamattomiin palveli ihmisten tarpeita.

Katsopa maisemaa vaikka Ranskan, Saksan tai melkein minkä tahansa Euroopan maan yllä. Aivan helvetin ankeaa. Kuin palapelin palasia olisi liimattu vieri viereen. Kaupunkeja, peltoja, katuja, viljelmiä kaikki tyynni. Eri kokoisia suorakulmioita ja kolmioita, joita rajaa tiet ja kadut. Metsiä tai muita koskemattomia alueita vain pieninä läntteinä siellä täällä. Missä helvetissä siellä asuu yksikään kookas villieläin? Ei missään, sillä ympäristö vaikuttaa niistä varmasti valtavalta sotatantereelta. Ihminen on tunkeutunut ihan joka kolkkaan. Edes ne pienet metsäkaistaleet eivät ole välttyneet autoteiltä, sillä homo sapiens sapiensin pitää päästä autolla joka paikkaan. Villiydelle ei ole sijaa tässä maailmassa. Eläimet on ajettu nurkkaan ja jos ne sieltä uskaltautuvat ihmisen reviirille, niitä voi vaikka tussauttaa pyssyllä.

Jos joku nyt tulee pätemään, että niin ne siellä Euroopassa ja muualla, niin ei onnistu. Suomessa on toki metsän osuus hieman isompi, mutta samanlailla kaikki on virtaviivaistettu. Kuin viivoittimella vedetty koko maasto. Suot ojitettu ja metsät tiukasti rajattuina talousmetsinä, kaikki valjastettu ihmistä palvelemaan. Edes suomalaisilla ei ole aihetta ylpeillä laajoista koskemattomista metsistä. Niitä ei löydy kuin korkeintaan Lapista. Bling, olisiko jo aika herätä siitä prinsessa ruususen unesta?!

Sitten on niitä turvennuijia, jotka pitää ihmisten osuutta ilmastonmuutoksessa vähäisenä. Ikään kuin ihmisen osuus tässä suuressa muutoksessa olisi marginaalinen. Vittu katsokaa satelliittikuvia vaikka Google Mapsista ja zoomatkaa niin lähelle, että tiet ja rakennukset näkyy. Selailkaa ja skrollailkaa. Saatte juustopäät vähän perspektiiviä asioihin. Ihmiset ovat valjastaneet koko maailman itseään varten! Tämän lajin ahneudella ei ole rajaa.

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Ihmiskeskeisyyttä

Turkistarhaus, miettikää. Joku telkeää satoja, tuhansia kettuja säälittävän pieniin luukkuihin aiheuttaen mittaamattoman suurta kärsimystä ja kutsuu sitä elinkeinoksi. Mitä helvettiä?! Kivulla ja kärsimyksellä saa siis tehdä rahaa, koska ihminen. Kuinka voi olla?

Meidän ajattelussamme on ongelma. Se on ihmiskeskeisyys.

Elämä on arvokasta, mutta vain ihmiselämä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, jokainen ihmishenki on arvokas. Nämä ovat vallitsevia arvoja, joista ei kiistellä. Mutta annas olla, jos samaa sanoisi eläimestä. Kuinka moni nauta tai broileri koetaan arvokkaaksi tai ainutlaatuiseksi? Kuka nugettia tai lihapullaa jäystävä turjake ajattelee, että syö nyt jotain todella arvokkaaksi kokemaansa? Ei kukaan. Ja jos joku niin sanoisi, niin saisi seuralaisiltaan vähintäänkin oudoksuvia katseita. Ajatuksen logiikka kulkee missä? Se, että se eläin ei ehkä osaa lukea tai laskea laskuja tekee siitä vähempiarvoisen? Sillä käsittääkseni monien eläimien on jo todistettu kokevan monenkirjavia tunteita enkä niillä viittaa nyt nälkään vaan sellaisiin perustunteisiin kuin vaikkapa suruun ja iloon. Onko älykkyys se millä rajataan eläimet vähempiarvoisiksi? Jos on, niin miten suhtaudutaan sitten kehitysvammaisiin tai heihin, jotka eivät kykene ilmaisemaan älykkyyttään kielellisesti? Voiko heillekin tehdä ihan mitä sattuu, pistää vaikka teuraaksi? Vääntää heistä nugettia? Missä logiikka? Kertokaa minulle.

Jos Amerikassa nousee hurrikaani tai tornado, joka pyyhkii ihmisten kodit tieltään, se on kansallinen tragedia. Jos Suomessa tulipalo tuhoaa perheen kodin, se on järkytys ja iltapäivälehtien etusivun uutinen. Tai susi! Villi susi on nähty Pohjanmaalla! Ei perkele käy päinsä, että meitä ihmisiä näin uhataan. Mutta jos ihminen avohakkaa ja raiskaa metsän tahi tekee siitä siitä pellon tai parkkipaikan vieden sieltä kaikkien eläinten elintilan tai pistää tusinan kanoja ahtaaseen häkkiin, missä ne raatelevat toisensa elävältä kuten varmasti tekisi ihminenkin niissä oloissa. Se on silti ihan ok, sillä se kuuluu tuotantotalouteen tai metsänhoito-ohjelmaan. Se on ihmisen tarpeita varten. No problemo. Ymmärtänette varmaan. Eläinten tulee vain sopeutua tilanteeseen. Koti ja elämänilo vietiin, jotta ihmiset saisi turkiksen tai pyyhkiä perseensä valkaistulla paperilla.

Eläimet, luonto ja ihminen eivät ole missään määrin tasa-arvoisessa suhteessa. Jos ihminen haluaa tien, kerrostalon tai golf-kentän rakentaa jonnekin, se ei ole ongelma niin kauan kuin se ei rajoita kenenkään ihmisoikeuksia. Eläimiä saa kyllä keittää elävältä, kiduttaa ja tappaa. Luontoa saa kyllä talloa, jyrätä ja raiskata ihan miten huvittaa niin kauan kuin se palvelee ahneen ihmislajin tarpeita. Vain ihmisellä on merkitystä, älkää kuvitelkokaan mitään muuta.

tiistai 13. marraskuuta 2018

Miksi blogi?

Maailma on tuhoutumassa ja mitä tekee Matti Meikäläinen (nimi muutettu)? Perustaa blogin. Joku voisi sanoa:" Kuvittelitko pelastavasi maailman blogilla vai oletko vain naiivi idiootti?". Luultavasti jälkimmäinen. Maailma on tekstiä täynnänsä ympäristön tilasta ja paljon vielä sellaista, jonka on rustannut joku oikeasti osaava kaveri. Kuten vaikkapa IPCC ilmastoraportin rustanneet 90 huippututkijaa vai montako niitä nyt olikaan. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden joukko on edustettuna hyvin aiheen tiimoilta ja toimittajat yrittävät kompata perässä.

Mikä hittolainen on siinä, että viesti ei mene perille kansalaisiin? Tai sitten menee, mutta mitään ei tapahdu. Minäkin tunnen monenmonta avarakatseista ihmistä, jotka kyllä myöntävät kulutukseen ja elintasoomme liittyvät ongelmat, mutta seuraavassa käänteessä varaavat lomalennot Thaimaahan tai kuka minnekin. "Kyllä päästöjä pitäisi vähentää, mutta mistään, ei lihansyönnistä, ei lentämisestä emmekä taatusti autosta luovu. Ei maailma tuhoudu meidän vuoksi." Mitä siinä voi sanoa muuta kuin manailla hiljaa mielessään, että perkele sentään. En voi sanoa ajatuksiani suoraan. Jos niin tekisin, ne vähäisetkin suhteet läheisiin ja tuttaviin saattaisivat olla katkolla.

En minäkään juuri ole sen paremmin tai ekologisemmin elänyt. Minähän olen kasvanut valmislihapullien ja nakkien voimalla. Vasta tänä vuonna siirryin kasvissyöjäksi. En edes vegaaniksi, sillä tuollainen yhtäkkinen elämänmuutos lihaasyövän perheen kanssa olisi ollut liian haasteellinen. Olen lentänyt monta kertaa elämässäni ja omistanut muutaman autonrämänkin. Vasta tänä vuonna (2018) heräsin siihen, että itsestäni muutos on aloitettava. Ensin on muutettava omia elintapojaan ja vasta sitten voi vaatia sitä muiltakin tai edes toivoa, että joku muukin innostuisi. Vertauskuvallisesti vähän sama kuin nämä istuvan hallituksen toimet, jossa oletettiin kaikkien osallistuvan ilomielin Sipilän palkanleikkaustalkoisiin yhteisesti kansallisen edun nimissä, mutta sattumoisin itse kansanedustajia nämä leikkaukset eivät kuitenkaan koskeneet.

Aika on kuitenkin käymässä vähiin ja sanaa on levitettävä. Mutta miksi blogi? Kirjoja en osaa taittaa eikä minulla luultavasti ole pitkäjänteisyyttä edes sellaiselle projektille. Kirjat, ne vielä paperiset, myös kustantavat aina jotain. Jos levikin kannalta ajattelen asiaa, niin blogi on vetovoimaisempi ja tavoitettavampi riippuen toki myös lukijasta. Sähköisessä muodossa nämä tekstit säilynevät pidempään tai ainakin niin kauan kuin Interweppiä ja sitä tukevaa sähköverkkoa saadaan pidettyä yllä. Voisi kai karkeasti yleistää, että vanhemmat lukevat oikeita kirjoja ja nuoret enemmän sisältöä netistä. Esimerkiksi juuri blogeja. E-kirjoihin en ole vielä päässyt edes tutustumaan.

Blogin tekijänä en ole kuitenkaan untuvikko. Rustasin jokusen vuoden blogia eräästä harrastuksestani kohtalaisella menestyksellä kunnes aihe ei enää tuntunut polttavalta. Se oli ihan hyvä aihe, mutta nyt ovat alkaneet painavammat asiat painaa mieltä. Nautin kirjoittamisesta, kunhan vaan aihe inspiroi. Se on terapeuttista. Hoidan samalla siis omaa ahdistustani ja kaadan paskan muiden niskaan.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Olen tavallinen duunari

"Hei, olen Matti Meikäläinen (nimi muutettu) ja kärsin ympäristöahdistuksesta.". Koskaan mihinkään ryhmäterapiaan tai virallisesti terapiaksi luokiteltavaan tapahtumaan en ole ottanut osaa, mutta sellaista varmaan tarvitsisin ja jotenkin näin kuvittelisin sellaisen alkavan. Noin, nyt se on sanottu.

Sen lisäksi, että olen ympäristöahdistunut, olen 40:ä lähestyvä perheellinen mies. Perheeseeni kuuluu vaimo ja 3 lasta. Asumme Helsingissä kerrostalossa pienessä neliössä ja elämme kai suhteellisen keskivertotuloilla keskivertoihmisten elämää.

Olisi hienoa, jos voisin sanoa olevani akateeminen älykkö. Hehän, toimittajien, aktivistien ja tutkijoiden kera, tuntuvat olevan ainoita tässä maailmassa, jotka varoittavat kehityksen synkästä kulkusuunnasta. Ei, en ole sellainen. Päinvastoin, olen tavallinen duunarin torvelo. Rivityöläinen. Tollo. Koulutukseni jäi ylioppilaslakkiin. Opon, eli opinto-ohjaajan, ammatinvalinnan kartoituksessa ei koskaan löydetty mitään minulle sopivaa.

Akateemisen maailman hienouksia en koskaan päässyt kokemaan ja se näkyy. Ai miksikö? Ei kiinnostanut. Nuorena kiinnosti harva asia. Ehkä vähiten koulunkäynti, muiden opit. Halusin oppia kaiken itse kuten monet niin sanotut elämänkoululaiset. Tuskinpa tilanteeseen tulisi muutosta, vaikka nyt saisin elää tuon ajan uudestaan. Siitäkin huolimatta, että tieteilijänä tai jonain muuna kouluja käyneenä tyyppinä voisin ehkä oikeasti päästä vaikuttamaan maailman kulkuun edes jollain tasolla. Duunarina tällaista tilannetta tuskin syntyy. Harva asia näet kiinnostaa vieläkään, mutta jos jotain pitäisi mainita, niin matkailu, seikkaileminen ja ympäristöasiat olisivat kai niitä.

Edelleenkin haen sitä omaa alaa, jota ehkä ei edes olekaan. Koitan jotenkin kääntää tämän duunaritaustan voitokseni. Myös kirjoittajana. Sillä tutkijoiden teksti on usein kylmää, faktoihin perustuvaa, ei ehkä kovin konkreettista, mitä ihmeellisimmillä sivistyssanoilla höystettyä, ei innostavaa eikä tunteisiin vetoavaa. Heillä on tietyt kriteerit siitä, minkälaista tekstin pitää olla. Minulla ei. Tosin siinä suhteessa en varmastikaan kuulu nettikirjoittelijoiden vähemmistöön, sillä sen verran monenkirjavaa sakkia sieltä löytyy. Harva heistä kuitenkaan kirjoittaa ilmasto- tai ympäristöahdistuksesta. Astuhan siihen valtakuntaan, niin ivaa ja lokaa siellä korkeintaan moisesta aiheesta päällensä saa:" Perkeleen viherpiipertäjät! Suomi kuntoon ensin!".

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Isänpäivä

Tänään on isänpäivä. Sain kortteja ja lahjoja, sellaisia mitä nyt lapsilta voi vaan saada. Kivoja, sopivan vaatimattomia, suurella sydämellä tehtyjä. Vaimo ilmoitti minut Vihreän puolueen jäseneksi toiveestani. Se oli minun yksi isänpäivälahjoista. Ei sillä, että hinkuisin mukaan politiikkaan, vaan lähinnä antaakseni tukea ympäristönsuojelulle ja ollakseni ympäristötietoisempi sekä paremmin perillä niistä asioista, jotka uhkaavat meidän kaikkien tulevaisuutta.

Isän tärkeimpänä tehtävänä näen perheeni puolustamisen, turvallisen elämän takaamisen. Elämän, jossa lapset voivat kasvaa ja kehittyä omana itsenään rauhassa ilman pelkoa ulkopuolisesta uhasta. Yritän myös olla aktiivinen ja osallistuva isä, joka välittää. Siksi nykyinen työni duunarina on juuri passeli, työt eivät seuraa kotiin ja aikaa jää muksujen kanssa peuhaamiseenkin. Että hyvää isänpäivää vaan kaikille!

lauantai 10. marraskuuta 2018

Minulla on ympäristöahdistus

Ympäristöahdistus, ilmastoahdistus, ekoahdistus. Kaikki termejä, jotka ovat ihan viime vuosina nousseet pinnalle ja ne viittaavat ympäristön muuttumiseen globaalilla eli yleismaailmallisella tasolla ja siihen, miten me ihmiset koemme sen. Törmäsin itse ensimmäisen kerran termiin ilmastoahdistus aiemmin tänä vuonna. Siinä oli jotain minua koskettavaa. Tunsin sen heti omakseni, vaikka ilmastonmuutos yksinään ei olekaan se kaikenkattava huolenaihe. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Koko maapallo on yhtä suurta ekosysteemiä ja ilmastonmuutos on yksi järisyttävimmistä oireista ihmisen vuosikymmeniä kestäneelle ekologisesti sietämättömälle elämäntavalle. Ilmastoahdistuksessa kyse on kuitenkin ilmaston lämpenemisestä, mutta minua huolettaa ennen kaikkea se asenne, jolla suhtaudumme koko elinympäristöömme. Siksi ympäristöahdistus on kuvaavampi termi sille, mitä olen kokenut jo yläasteikäisestä lähtien. Tuolloin, 90-luvulla, ilmastonmuutos ei tuntunut olevan niin kuuma aihe kuin nyt.

Ahdistukseni on peruja jo siis lähes kolmen vuosikymmenen takaa. Yläasteella ja lukiossa tutustuin parhaan ystäväni kautta ensin maailmanparantaja Pentti Linkolan ajatuksiin. Luin hänen siihen mennessä julkaistut kirjansa. En muista niistä paljoakaan enää muuta kuin sen, että ihmiset ovat ahneudellaan viemässä maailmaa päin prinkkalaa ja ainoana ratkaisuna on ihmisen ylisuureksi kasvaneen populaation väkivaltainen hävitys ja länsimaisen kasvuun ja kulutukseen perustuvan maailman romuttaminen mahdollisimman nopeassa aikataulussa. Kirjat olivat tarpeeksi sekä synkkiä että väkeviä ravistelemaan teiniangstista mieltäni. Ne ajatukset yhdessä omien havaintojeni kanssa tekivät minusta jossain määrin vihreämielisen hihhulin. Sitten tutustuin myös Eero Paloheimon ajatuksiin ja pikkuhiljaa seuraillut Vihreät-puolueen edesottamuksia politiikassa. Vaikka kiinnostusta ympäristöasioihin on koko ajan ollut, olen ollut vain sivustaseurailija tekemättä asioille yhtään mitään.

Viime aikojen ympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä yhä synkemmistä uutisista johtuen ahdistukseni on vain pahentunut. Nyt ajattelen maailman kohtaloa joka päivä. Miksi Suomi, jota on pidetty monilla aloilla edistyneisyydessään lähes esimerkkimaana, ei tee asialle mitään? Miksi päättäjien huolestus näkyy vain puheissa, ei teoissa? Mitä on tehtävissä? Mitä itse voin tehdä? Voimattomuus suurien asioiden edessä lannistaa, ahdistaa, vituttaa, raivostuttaa. Tätä on pakko purkaa johonkin, ei jollekin, vaan tekemiseen. En varmasti ole ainoa. Tämä blogi olkoot sille yhtenä kanavana. Samalla tietysti toivon, että sieltä löytyisi edes jonkinlainen joukko, joka voisi samaistua näihin fiiliksiin.