"Hei, olen Matti Meikäläinen (nimi muutettu) ja kärsin ympäristöahdistuksesta.". Koskaan mihinkään ryhmäterapiaan tai virallisesti terapiaksi luokiteltavaan tapahtumaan en ole ottanut osaa, mutta sellaista varmaan tarvitsisin ja jotenkin näin kuvittelisin sellaisen alkavan. Noin, nyt se on sanottu.
Sen lisäksi, että olen ympäristöahdistunut, olen 40:ä lähestyvä perheellinen mies. Perheeseeni kuuluu vaimo ja 3 lasta. Asumme Helsingissä kerrostalossa pienessä neliössä ja elämme kai suhteellisen keskivertotuloilla keskivertoihmisten elämää.
Olisi hienoa, jos voisin sanoa olevani akateeminen älykkö. Hehän, toimittajien, aktivistien ja tutkijoiden kera, tuntuvat olevan ainoita tässä maailmassa, jotka varoittavat kehityksen synkästä kulkusuunnasta. Ei, en ole sellainen. Päinvastoin, olen tavallinen duunarin torvelo. Rivityöläinen. Tollo. Koulutukseni jäi ylioppilaslakkiin. Opon, eli opinto-ohjaajan, ammatinvalinnan kartoituksessa ei koskaan löydetty mitään minulle sopivaa.
Olisi hienoa, jos voisin sanoa olevani akateeminen älykkö. Hehän, toimittajien, aktivistien ja tutkijoiden kera, tuntuvat olevan ainoita tässä maailmassa, jotka varoittavat kehityksen synkästä kulkusuunnasta. Ei, en ole sellainen. Päinvastoin, olen tavallinen duunarin torvelo. Rivityöläinen. Tollo. Koulutukseni jäi ylioppilaslakkiin. Opon, eli opinto-ohjaajan, ammatinvalinnan kartoituksessa ei koskaan löydetty mitään minulle sopivaa.
Akateemisen maailman hienouksia en koskaan päässyt kokemaan ja se näkyy. Ai miksikö? Ei kiinnostanut. Nuorena kiinnosti harva asia. Ehkä vähiten koulunkäynti, muiden opit. Halusin oppia kaiken itse kuten monet niin sanotut elämänkoululaiset. Tuskinpa tilanteeseen tulisi muutosta, vaikka nyt saisin elää tuon ajan uudestaan. Siitäkin huolimatta, että tieteilijänä tai jonain muuna kouluja käyneenä tyyppinä voisin ehkä oikeasti päästä vaikuttamaan maailman kulkuun edes jollain tasolla. Duunarina tällaista tilannetta tuskin syntyy. Harva asia näet kiinnostaa vieläkään, mutta jos jotain pitäisi mainita, niin matkailu, seikkaileminen ja ympäristöasiat olisivat kai niitä.
Edelleenkin haen sitä omaa alaa, jota ehkä ei edes olekaan. Koitan jotenkin kääntää tämän duunaritaustan voitokseni. Myös kirjoittajana. Sillä tutkijoiden teksti on usein kylmää, faktoihin perustuvaa, ei ehkä kovin konkreettista, mitä ihmeellisimmillä sivistyssanoilla höystettyä, ei innostavaa eikä tunteisiin vetoavaa. Heillä on tietyt kriteerit siitä, minkälaista tekstin pitää olla. Minulla ei. Tosin siinä suhteessa en varmastikaan kuulu nettikirjoittelijoiden vähemmistöön, sillä sen verran monenkirjavaa sakkia sieltä löytyy. Harva heistä kuitenkaan kirjoittaa ilmasto- tai ympäristöahdistuksesta. Astuhan siihen valtakuntaan, niin ivaa ja lokaa siellä korkeintaan moisesta aiheesta päällensä saa:" Perkeleen viherpiipertäjät! Suomi kuntoon ensin!".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti