perjantai 14. joulukuuta 2018

Autoilijoiden maailma

Kyllä siitä nujakka saadaan aikaan, kun Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä ehdotti tiemaksuja ja polttoaineveron nostamista. "Pientä autoilijaa taas kiusataan veroilla, kun se on muutenkin kallista". Tämä tuttu laulu kajahtaa taas korviin, jos ei muuta niin eri keskustelupalstoilla. Ranskassa jopa keltaliivien mielenosoituksissa. Kova joukko tuo autoilijat kuitenkin on - etenkin valvomaan omia, eli autoilijoiden, oikeuksia.

Nykyaika on tuonut mukanaan monenlaista riippuvaisuutta, on someriippuvuutta, on kännykkäriippuvuutta, on päihderiippuvuutta ja taatusti on myös autoriippuvuutta. Mölystä päätellen ihminen ei voi nykyään kerta kaikkiaan elää ilman autoa. Paitsi ehkä pääkaupunkiseudulla, jossa tunnetusti on hyvät joukkoliikenneyhteydet, mutta joita silti nämä autoiluun hurahtaneet jääräpäät eivät suostu käyttämään vaikka asuisivat hyvienkin yhteyksien päässä, koska ne eivät siltikään ole riittävän hyvät tai se on liian kallista.

Itse käytän joukkoliikennettä erittäin paljon ja vähemmän siellä matkustamossa näkyy keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä. Väitän, että kyseessä on lähinnä valkoisen heteromiehen tapoihin pinttäytynyt asennevamma. Siinä ei ole kyse joukkoliikenteen hinnoista eikä käytännöllisyydestä. Machomies ei bussilla eikä junalla matkusta kuin kerran vuodessa poikkeustapauksessa, kun on pakko. Ja silloinkin lentokentälle, kun autoa ei saanutkaan jättää aseman oven eteen. Pääosin lähijoukkoliikenteen käyttäjät ovat lapsia, naisia, nuoria ja vanhuksia. Niistä harvoista bussiin nousevista miehistäkin puolet on jurrissa tai vähintään tuon tuskallisen piinaavan matkan aikana hankkiutumassa jurriin, sillä niin hankalaa on suomalaiselle saman tilan jakaminen.

Autoilu ei ole halpaa eikä sen pidäkään olla. Tieverkostojen ylläpitoon kuluu valtavasti varoja ja toisekseen autoilu saastuttaa. Siksi sitä pitää verottaa. Jokaisella voi olla periaatteellinen oikeus autoon, mutta auton ei pidä olla elämän edellytys. Se, joka haluaa asua palveluiden ulottumattomissa ja tarvitsee liikkumiseen autoa, tekee tietoisesti itsestään autoriippuvaisen. Ihmisellä voi kenties olla oikeus asua missä vaan, mutta se ei tarkoita mielestäni sitä, että yhteiskunnan pitäisi sitä asumismuotoa tukea. Toisin sanoen, jos joku haluaa asua tarkoituksenmukaisesti huonojen yhteyksien päässä, ei yhteiskuntaa tulisi voida velvoittaa tukemaan tai hoitamaan sellaista henkilöä. Se on valinta.

En todellakaan edellytä, että jokaisen tulisi urbanisoitua. Ei hemmetissä. Itsekin asuisin mieluusti metsässä tai maalla piiloutuen sinne kauas kaikesta ihmisen sähellyksestä, mutta koska en ole mikään mahtava eräjorma enkä halua olla riippuvainen yhdestäkään moottoroidusta kulkuvälineestä, niin katson paremmaksi elää paikassa, jossa edellä mainitut seikat eivät ole elinehtona. Kunnioitan heitä, jotka pärjäävät tuolla syrjäseuduilla omavaraisesti tai jotenkin edes sinnepäin. He eivät kuitenkaan ole niitä tyyppejä, jotka kitisevät autoilun kallistumisesta. Ne kitisijät asuvat kaupunkien laitamilla, kenties jossain halvassa nukkumalähiössä, joka vetosi edullisuudellaan, mutta osoittautuikin niin ankeaksi elinympäristöksi, että sieltä pitää päästä pois aina kun mahdollista.

Kyllä autoilijaa on Suomessa paapottu ihan riittämiin. Suomen tieverkon pituus on lähes puoli miljoonaa kilometriä ja liikennekäytössä on reilu 5 miljoonaa ajoneuvoa Trafin mukaan. Kaikkialle pääsee autolla. Sinnekin, missä ei edes ole mitään. Kaupungit on suunniteltu peltilehmille ja nyt, kun hoksataan, etteivät kaikki yksityisautoilijat kerta kaikkiaan sovi autoineensa esimerkiksi Helsingin niemelle naristaan, kun suositaan vaan joukkoliikennettä eikä rakenneta lisää autokaistoja. Niin se oli aikoinaan Helsingin metroa rakennettaessa 1980-luvun alussa ja niin se on tänä päivänä, kun suunnitellaan polkupyöräkaistoja, pikaratikoita, länsimetroa ja supistetaan samaan aikaan autoilijoiden elintilaa. Kyllä autoilullakin on yritetty pärjätä mahdollisimman pitkään esimerkiksi Suomea lähimmässä metropolissa Pietarissa ja kuinka on käynyt. Ihmisten yhdensuuntainen työmatka voi olla peräti 3 tuntia. Ironista kyllä niin siellä kuin täälläkin ne autoilijoiden ruuhkat kasaantuvat aina niille alueille, missä on valmiiksi hyvät joukkoliikenneyhteydet. Ja vaikka se sujuvampi vaihtoehto kulkisi siinä vieressä esteettömästi omalla kaistallaan tai radallaan, ei jääräpää peltilehmästänsä luovu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti