Mikä tekee luonnonsuojelusta jaloa hommaa? Se, että siinä puolustetaan heikompaa. Niitä joilla ei ole ääntä sekä niitä jotka eivät voi puolustaa itseään. Eläimiä, kasveja, metsiä, soita, ekosysteemeitä, vesistöjä ja meriä. Koska ihminen on katsonut oikeudekseen olla maailman napa, itsevaltias, kuuluu myös ihmiselon vastuuseen käyttää tuota asemaa edes jotenkuten oikeudenmukaisesti, mutta sitä se ei tee kuin korkeintaan vähäisissä määrin.
Viherpiipertäjät on se ihmisen ainoa todellinen vastavoima, heikosti huutava omatunto, joka estää lajia tuhoamasta niin muuta maailmaa kuin itseäänkin. Ne toisen ääripään edustajat ovat kaiken kusipäisyyden, tyhmyyden, ahneuden ja ennen kaikkea itsekkyyden ruumiillistumia. Kuraa suoltavia peräreikiä. Viherpiipertäjät taas nykyajan köyhiä mutta jaloja robin hoodeja. Näin, siitä lähdetään.
Vaimoni välillä yrittää sanoa, että nostan tällaisella ajattelulla itseäni jalustalle, siis muita paremmaksi. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä viherpiipertäjä en ole kuin mieleltäni. Todelliset tekijät ovat ihan eri sakkia. Heitä en tunne, mutta ihailen. Minä olen pelkkä fani, wanna be.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti