Autoilijoiden maailma

Kyllä siitä nujakka saadaan aikaan, kun Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä ehdotti tiemaksuja ja polttoaineveron nostamista. "Pientä autoilijaa taas kiusataan veroilla, kun se on muutenkin kallista". Tämä tuttu laulu kajahtaa taas korviin, jos ei muuta niin eri keskustelupalstoilla. Ranskassa jopa keltaliivien mielenosoituksissa. Kova joukko tuo autoilijat kuitenkin on - etenkin valvomaan omia, eli autoilijoiden, oikeuksia.

Nykyaika on tuonut mukanaan monenlaista riippuvaisuutta, on someriippuvuutta, on kännykkäriippuvuutta, on päihderiippuvuutta ja taatusti on myös autoriippuvuutta. Mölystä päätellen ihminen ei voi nykyään kerta kaikkiaan elää ilman autoa. Paitsi ehkä pääkaupunkiseudulla, jossa tunnetusti on hyvät joukkoliikenneyhteydet, mutta joita silti nämä autoiluun hurahtaneet jääräpäät eivät suostu käyttämään vaikka asuisivat hyvienkin yhteyksien päässä, koska ne eivät siltikään ole riittävän hyvät tai se on liian kallista.

Itse käytän joukkoliikennettä erittäin paljon ja vähemmän siellä matkustamossa näkyy keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä. Väitän, että kyseessä on lähinnä valkoisen heteromiehen tapoihin pinttäytynyt asennevamma. Siinä ei ole kyse joukkoliikenteen hinnoista eikä käytännöllisyydestä. Machomies ei bussilla eikä junalla matkusta kuin kerran vuodessa poikkeustapauksessa, kun on pakko. Ja silloinkin lentokentälle, kun autoa ei saanutkaan jättää aseman oven eteen. Pääosin lähijoukkoliikenteen käyttäjät ovat lapsia, naisia, nuoria ja vanhuksia. Niistä harvoista bussiin nousevista miehistäkin puolet on jurrissa tai vähintään tuon tuskallisen piinaavan matkan aikana hankkiutumassa jurriin, sillä niin hankalaa on suomalaiselle saman tilan jakaminen.

Autoilu ei ole halpaa eikä sen pidäkään olla. Tieverkostojen ylläpitoon kuluu valtavasti varoja ja toisekseen autoilu saastuttaa. Siksi sitä pitää verottaa. Jokaisella voi olla periaatteellinen oikeus autoon, mutta auton ei pidä olla elämän edellytys. Se, joka haluaa asua palveluiden ulottumattomissa ja tarvitsee liikkumiseen autoa, tekee tietoisesti itsestään autoriippuvaisen. Ihmisellä voi kenties olla oikeus asua missä vaan, mutta se ei tarkoita mielestäni sitä, että yhteiskunnan pitäisi sitä asumismuotoa tukea. Toisin sanoen, jos joku haluaa asua tarkoituksenmukaisesti huonojen yhteyksien päässä, ei yhteiskuntaa tulisi voida velvoittaa tukemaan tai hoitamaan sellaista henkilöä. Se on valinta.

En todellakaan edellytä, että jokaisen tulisi urbanisoitua. Ei hemmetissä. Itsekin asuisin mieluusti metsässä tai maalla piiloutuen sinne kauas kaikesta ihmisen sähellyksestä, mutta koska en ole mikään mahtava eräjorma enkä halua olla riippuvainen yhdestäkään moottoroidusta kulkuvälineestä, niin katson paremmaksi elää paikassa, jossa edellä mainitut seikat eivät ole elinehtona. Kunnioitan heitä, jotka pärjäävät tuolla syrjäseuduilla omavaraisesti tai jotenkin edes sinnepäin. He eivät kuitenkaan ole niitä tyyppejä, jotka kitisevät autoilun kallistumisesta. Ne kitisijät asuvat kaupunkien laitamilla, kenties jossain halvassa nukkumalähiössä, joka vetosi edullisuudellaan, mutta osoittautuikin niin ankeaksi elinympäristöksi, että sieltä pitää päästä pois aina kun mahdollista.

Kyllä autoilijaa on Suomessa paapottu ihan riittämiin. Suomen tieverkon pituus on lähes puoli miljoonaa kilometriä ja liikennekäytössä on reilu 5 miljoonaa ajoneuvoa Trafin mukaan. Kaikkialle pääsee autolla. Sinnekin, missä ei edes ole mitään. Kaupungit on suunniteltu peltilehmille ja nyt, kun hoksataan, etteivät kaikki yksityisautoilijat kerta kaikkiaan sovi autoineensa esimerkiksi Helsingin niemelle naristaan, kun suositaan vaan joukkoliikennettä eikä rakenneta lisää autokaistoja. Niin se oli aikoinaan Helsingin metroa rakennettaessa 1980-luvun alussa ja niin se on tänä päivänä, kun suunnitellaan polkupyöräkaistoja, pikaratikoita, länsimetroa ja supistetaan samaan aikaan autoilijoiden elintilaa. Kyllä autoilullakin on yritetty pärjätä mahdollisimman pitkään esimerkiksi Suomea lähimmässä metropolissa Pietarissa ja kuinka on käynyt. Ihmisten yhdensuuntainen työmatka voi olla peräti 3 tuntia. Ironista kyllä niin siellä kuin täälläkin ne autoilijoiden ruuhkat kasaantuvat aina niille alueille, missä on valmiiksi hyvät joukkoliikenneyhteydet. Ja vaikka se sujuvampi vaihtoehto kulkisi siinä vieressä esteettömästi omalla kaistallaan tai radallaan, ei jääräpää peltilehmästänsä luovu.

Tosielämän trilleriä seuratessa

Luinpa eilen uutiset. Hetkellisiä ilahduksen hetkiä kokenut mieleni taantui synkkyyteen.

Yle:" Raportti: Jäämeri on menettänyt 95 prosenttia sen vanhimmasta ja paksuimmasta jäästä". Turun Sanomat:" Tutkimus: Maapallon ilmasto lämpenee 3,3 celsiusastetta vuoteen 2100 mennessä."

Uutisten otsikot jo kertovat kaiken oleellisen siitä, minkälaisessa haavemaailmassa me maailman pelastukseen uskovat elämme. Todellisuus näyttää kaikkea muuta kuin valoisalta. Fakta on jokatapauksessa se, että paljon tullaan kärsimään ja menettämään ennen kuin ihmiskunnan toimet ilmastonmuutokseen liittyen alkavat purra, sillä muutos pitäisi tehdä tältä seisomalta, koska nykyiset elintapamme vaikuttavat vielä kauas tulevaisuuteen. Siitä lisäksi on vielä runsaasti maita, joita koko ilmastonmuutos ei tietenkään hetkauta millään tasolla. Vähän niin kuin toisten ihmisten pitää tehdä tarvittavat toimenpiteet toisten puolesta, niin toisten maiden pitää vielä venyä pelastustalkoissa muidenkin edestä. Ja täällä minä vain makaan laakereillani samalla kun maailma valuu viemäriin nenäni edessä ja vaikka kuinka sadattelen asiaa vajavaisessa pääkopassani.

Turun Sanomat: Tutkimus

Yle: Raportti

Vanhat ei jaksa

Kun katsoo tänä päivänä suuria ikäluokkia, tulee aika toivoton fiilis. Siinä on sellainen jengi, jonka kulutustottumuksia on vaikea muuttaa. Mutta ymmärränhän minä heitä, tavallaan. He syntyivät sodan jälkeisinä vuosina, jolloin oli pulaa kaikesta. Ihan kaikesta. He ovat kasvatettu aikana, jolloin elintason nostaminen on ollut kansallinen prioriteetti. Suomea on uudelleenrakennettu sodan raunioille. Hyvinhän siinä onnistuttiinkin. Liiankin hyvin, muiden arvojen kustannuksella. Materiasta ja kuluttamisesta tuli hyve.

Sanovat, että vanhana muutoksen tekeminen on vaikeaa. Sanovat mitä sanovat, mutta tosiasioita se ei muuta. Sitä, että maailman pelastamiseen tarvitaan kaikkia ja varsinkin johtavassa asemassa olevia. Sattumoisin usein uransa huipulla ovat ne, joilla on kokemusta ja ikää, mutta tarvitaan myös yleistä vastuunkantoa omista tekemisistään asemasta riippumatta.

Kyllä eläkepäivät Aurinkorannikolla kelpaavat ja heillä elon tie saattaa hyvässä lykyssä päättyä jo ennen sitä, kun asiat menevät oikein tukalaksi maapallolla. Mutta entä heidän jälkeläiset? Heille maailmanpelastaminen onkin tällä hetkellä kaatumassa ja he ovat prosentuaalisesti niitä, jotka ottavat ympäristöongelmat vakavimmin. Sitä tuki ilahduksekseni Sitran artikkeli ja Resurssiviisas kansalainen-kysely. Kun oma perse on tulilinjalla, saadaan ihmispoloiseenkin eloa.

Lapsiin ja heidän tilannetajuunsa nyt satsataan, koska ikäloput ovat kykenemättömiä sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Siitä esimerkkinä vaikkapa Sitran, TAT:in, Syklin ja Luonto-Liiton kehittämä peli.

Linkki peliin:

https://yle.fi/aihe/kiertotaloustesti-miten-sina-pelastaisit-maapallon

Pahin tuholainen

Nyt on käynnissä kuudes sukupuuttoaalto. Toisin kuin aiemmin, se on ihmisen aikaansaama. WWF:n Living Planet-raportin mukaan selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat pienentyneet keskimäärin 60 prosenttia reilussa 40 vuodessa. Suurin syy tälle on ihmisen ylikulutus ja maatalous.

Vielä reilu 10 000 vuotta sitten esimerkiksi jopa leijonia esiintyi Euroopassa. Leijonat ja homo sapiens kilpailivat samoista saaliista. Jo silloin tämä metsästäjä-keräilijä osasi tehdä luomakunnassa suuruutensa selväksi. Nyt suuri osa kissapedoista elää uhanalaisina, koska ihminen on joko metsästänyt niitä tai vienyt niiltä elintilan.

Viimeisen sadan vuoden aikana norsujen määrä on vähentynyt arviolta 90 prosenttia. Syynä elinympäristöjen kaveneminen, salametsästys ja norsunluukauppa. Sarvikuonoista on jäljellä 5 lajia, joista 4 on uhanalaisia. Monet kädelliset kuten gorillat ja orangit ovat uhanalaisimpien lajien listalla. Myös pinnan alla muhii. Valaat, delfiinit ja kalalajit ovat hätää kärsimässä. Neljäsosa koralliriutoista on jo tuhoutunut, kiitos ilmaston lämpenemisen.

Suomessa emme voi nostaa itseämme jalustalle parempina. Ankerias, karhu, liito-orava, maakotka, saimaannorppa, susi, ahma, naali ja hilleri, muutamia tunnetuimpia mainitakseni, ovat kaikki uhanalaisia tai sukupuuton partaalla.

Wikipediassa löytyy luetteloita jo sukupuuttoon kadonneista ja metsästetyistä lajeista. Löytyy myös luetteloita uhanalaisista eläin- ja kasvilajeista. Ne luettelot vaan jatkuu ja jatkuu - ja ne ovat tylyä luettavaa. On myös elämää, joka kukoistaa. Kaupunkiin sopeutuneet eläimet kuten jyrsijät, hiiret ja rotat menestyvät. Vaikka selkärangattomat ovat samaan aikaan vähentyneet noin 45 prosentilla, niin eräs pääosin nilviäisistä ja tuholaisista koostunut, ympäri maailman levinnyt laji lisääntyy peräti reilulla 80 miljoonalla yksilöllä vuodessa. Eikä siihen hyönteismyrkyt tehoa.

Lämmitetty joulukatu

Töiden puolesta satun kulkemaan Helsingin Aleksanterinkatua pitkin aika usein ja näin talvisin pohdin, onko surkeampaa näkyä. Siinä kuvastuu omasta voimantunteestaan sokaistun ihmisen typeryys.

Aleksanterinkatuhan on Helsingin virallinen joulukatu. Sitä se on ollut viime vuosisadan puolivälistä saakka. Eikä siinä mitään. Sallittakoon ihmisille ajoittain aihe juhlaan. Sitä minä en ymmärrä, että miten vuodesta 2002 lähtien lämmitetty katu kohtaa joulutunnelman. Jos tässä Helsingin surkeassa talvessa saataisiin edes hitunenkin lunta ja vielä joulukadulle Joulun talvisesta tunnelmasta muistuttamaan niin ei. Ei käy. Helsingin johtavat neropatit ovat päättäneet niin, että täällä halutaan pitää joulukatu kuivana ja lumettomana. Olisihan se ikävää, jos lumisateet ja -penkat häiritsisivät jouluostoksia tekeviä asiakkaita. Tärkeintähän ei ole Joulu vaan ne maksavat asiakkaat.

Ekologisesti ajatellen koko idea talvella lämmitettävästä kadusta on mieletön ja röyhkeä. Sulatetaan maahan joka vuosi satava lumi tohjoksi, siis loskaksi ja kuivatetaan se. Luit oikein loskaksi. Olen nähnyt kuinka homma toimii. Sitten, kun sitä lunta tulee, se valkaisee Aleksanterinkadun ympäristön. Itse Aleksanterinkatu muuttuu kosteaksi ja tummaksi sohjoksi kunnes kaikki on sulanut. Tämä kuuluu siihen samaan järjettömyyksien sarjaan kuin vaikkapa Kauppatorin vieressä sijaitseva merikylpylä Allas Sea Poolin lämmitetty, meriveden ympäröimä ulkouima-allas.

Koska aito lumi ei ole tuomassa tunnelmaa Aleksanterinkadulla, yritetään Joulua rakentaa markkinoilla, jouluvaloilla ja joulunäyteikkunoilla. Kaikki sulaa hulluutta.