Lunta odotellessa

Loppuvuosi on ollut tavallisesti ankeaa aikaa viime vuosina. Sitä lapsena ehti tottua lumisiin jouluihin. Lahdessa, jossa vietin lapsuuteni, lokakuun lopulla oli jo lunta odotettavissa ainakin hetkellisesti. Suurimmat odotukset täyttyivät yleensä marraskuussa, jolloin pääsimme laskemaan alas Salpausselän jylhiä rinteitä rattikelkalla ja minareilla.

Nyt on Joulukuu. Elän Helsingistä. Pari päivää sitten oli maassa tuore hento lumipeite, vaan ei enää. Viime vuosina ei pysyvää lunta ole saatu kuin vasta vuodenvaihteen jälkeen. Lukuunottamatta sitten kahta ensimmäistä talveani Helsingissä 2010-2011. Muistan ne poikkeuksellisen lumisina, koska tein silloin kattolumitöitä. Se oli lohdullista aikaa, sillä ihminen ei ollut tilanteen herra. Lumikaaos on siitä syystä aina tyydyttävä ilmiö, koska ihminen joutuu nöyrtymään itseään suuremman voiman edessä. Noiden vuosien jälkeen ei ole ollut hurraamista.

Olen katsellut vanhoja kuvia, jossa Helsinki on talvella ollut suurien lumimassojen peittämä. Sellaisten, että niihin kinoksiin olisi voinut kaivaa vaikka miehen korkuisia labyrinttejä. Esimerkiksi sotavuodet muistetaan erittäin kylminä ja runsaslumisina. Tilastollisestikin ne olivat vuosisadan kylmimpiin kuuluvia. Ei tullut viime vuonna kovin montaa senttiä lunta. Juuri sen verran, että muksut saivat pulkat lähimmässä mäessä luistamaan, mutta siltikin sen hennon vaipan alta pöllähti aina jokunen ruohotupsu siltä kohtaa, missä oli koviten laskettu.

Toki ymmärrän, että talvet Suomessa ovat erilaisia jo pelkästään, kun huomioi Suomen pinta-alan laajuuden ja ajoittaiset lämpötilan vaihtelut. Silti väistämättä mieleeni hiipii ajatukset ihmisen osallisuudesta ilmastonmuutokseen, talvien vähälumisuuteen. Edes lapsuudenmaisemissani Lahdessa asiat eivät ole enää ennallaan. Samaa Etelä-Suomeahan se on. Ei tässä ole kuin vaivaiset 100 kilometriä väliä ja lumitilanne on usein Helsingin kaltainen. Jos olisin kasvanut lumettomiin jouluihin, tilanne ei ehkä olisi niin häiritsevä, näkyvä.

Katson monesti ikkunasta iltaisin tummaa metsää, jota valaisee heikosti kellertävä valosaaste. Se ei kuitenkaan ole talven pimeys ja lumettomuus, mikä ankeuttaa. Vaan ihmisen tyhmyys ja avuttomuus itseaiheutetun ongelman edessä.

Itsenäisyyspäivä

Se olisi itsenäisyyspäivä ja Linnan juhlat. Tänä vuonna juhlien teemana on ympäristö. Vaikka muistelen vielä pari vuosikymmentä sitten valtionvarainministeri Sauli Niinistön puhuvan väheksyvästi pöpeliköistä, viitaten luontoon ja metsään, niin hienosti hän on kääntänyt kelkkansa noista ajoista. Vaikka äänestin presidentinvaaleissa Haavistoa, ei Niinistön ja Jenni Haukion toimintaan ja kannanottoihin ole tarvinnut pettyä. Jopa kaikessa räväkkyydessään tunnettu Pentti Linkola oli saanut kutsun juhliin, josta hän vähemmän yllättävästi kieltäytyi.

Suomen itsenäisyys on hieno asia suomalaisille. Meillä on maa, jossa tasa-arvoa ja sananvapautta on kunnioitettu. Maa, jossa ihmisellä on keskivertoa paremmat mahdollisuudet elää mieleistään elämää, olla oma itsensä. Maa, jossa koulutukseen ja sivistykseen on satsattu. Asiat olisivat voineet olla hyvin eri lailla esimerkiksi Suomen sosialistisena neuvostotasavaltana.

Luonnon kannalta asian laita onkin sitten toinen ja siinä voin yhtyä Linkolan perusteluihin. Metsää on nimittäin tässä maassa käytetty hyväksi härskimmin kuin varmaan missään muualla. Suomella on edelleen kyseenalainen kunnia metsätalouden edelläkävijänä. Metsähallituksen viime aikojen toimia katsellessa meno sen kuin vain kiihtyy. Ilman kansalaisaktivismia ja ympäristöjärjestöjen, kuten Greenpeacen, valvontaa meno olisi paikoin ollut varmasti paljon härskimpääkin.

Markkinatalous on ohjannut Suomen politiikkaa viimeiset vuosikymmenet eikä loppua näy. Milloin meiltä löytyisi tarpeeksi itsenäistä ajattelua irtautua siitä hulluudesta? Milloin Suomen itsenäinen kansa taistelee oman maansa, ympäristönsä puolesta ahneutta vastaan? Sitä odotellessa, hyvää itsenäisyyspäivää.

Pisara meressä

Suomen blogilistan mukaan sen listoilla on peräti 6000 suomalaista blogia. Liitinpä minäkin omani listan jatkeeksi. Samalla tietysti tuntuu toivottamalta, että tämä nousisi siitä joukosta esiin. Blogien pääaiheet kun tuntuvat liikkuvan jossain ihan muissa kuin ahdistavassa todellisuudessa. Jos blogien yleisilmeestä on jotain pääteltävissä, ihmiset elävät mieluummin tilulilulei-maailmassa, katselevat mieluummin hienoja ja kauniita asioita kuin synkistelevät maailmanlopulla. Tässä valossa koko blogeiluni vaikuttaa turhalta.

Kalastaja Pentti Linkola on vouhkannut ja varoitellut ihmisen tuhoutumiseen johtavasta elämäntavasta jo reilu puoli vuosisataa. Vihreiden kannatus polkee edelleen jossain reilussa 10 prosentissa, vaikka viimeisimmät myrskyvaroitukset maailman tilasta ovat dramaattisinta luokkaa koskaan. On ympäristöliikkeitä ja järjestöjä ajamassa luonnon asioita, mutta ympäristötoimia vaativat ihmiset ovat silti edelleen vähemmistössä Suomessa puhumattakaan sitten globaalilla tasolla. Napajäätiköt sulavat, Afrikan väestö paisuu paisumistaan, Intia hukkuu paskaan, Amerikka valitsi Trumpin. Sademetsiä tuhotaan kymmeniä tuhansia neliökilometrejä vuosittain. Tuhotaan edelleen, vaikka sen tärkeys koko maailmalle on hyvin tiedossa. Ihmistoiminnan vaikutukset ilmaston lämpenemiseen on huomattu jo ainakin puoli vuosisataa sitten. Tällä samalla linjalla me jatketaan niin kauan kunnes tapahtuu jotain mullistavaa. Näitä asioita miettiessä kyllähän tässä pieni epätoivo puskee taas päälle.

Lähde:

Kauppalehti.fi

Joulun lahjat

Taas se alkaa. Jokavuotinen jouluvouhotus. On kuin muurahaispesään olisi kustu, ihmiset säntäilevät sinne tänne lahjojen ja kiireen perässä. Kaupat lyövät lisää löylyä mainoksillaan ja tarjouksillaan. Kaikki kirkuvat huomiota. Minä haluan tämän, tämän ja tämän. Ostakaa, ostakaa! Hullunmylly on käynnissä.

Kaikki on hyvin ristiriitaista. Lapset vonkaa lahjoja, aikuiset eivät jää siinä ruikutuksessa paljoa jälkeen. Samaan aikaan kuitenkin pitäisi vähentää kulutusta, keskittyä materianpalvonnan sijaan Joulun henkiseen puoleen. Enkä viittaa nyt mihinkään uskonnolliseen, vaan yhdessäoloon ja hiljentymiseen. Lämpimiin tunnelmiin.

Vaihtoehtoja on. Lapsille voi etsiä ehkä jo jotain käytettyä. Tarviiko sen olla aina uutta, muovikääreisiin pakattua? Vai voisiko pakata kenties itse? Voisiko lahjat olla jotain materiatonta? Vaikka pääsylippu jonnekin tai lahjoitus?

Minä olen tehnyt omat toiveeni selväksi. Jos joku välttämättä haluaa minulle jotain materiaa antaa, niin laittakoot rahansa vaikka Luonnonperintösäätiön metsien ostoon, joka käytetään uusien suojelualueiden perustamiseen. Ei sitä parempaan voi rahojansa tuhlata. Se on paras lahja minulle ja jälkipolville. Kiitos.

Linkit:

https://www.luonnonperintosaatio.fi/fi/lahjoita/pala-ikimetsaa

https://www.sll.fi/tule-mukaan/lahjoita

https://wwf.fi/metsalahjoitus/

http://www.lahjaelaimille.fi/ (eläinten ystäville)

Greenpeacen tempaus herätti tunteita

En ole kirjoittanut muutamaan päivään, sillä pahin vitutukseni on laantunut. Mutta ei ainakaan siksi, että ympäristöasioissa olisi menty eteenpäin. Epäilen pääsyyksi sitä, että olen saanut purkaa sitä kirjoittamiseen. En tiedä, pitäisikö huolestua, sillä olen pitänyt sitä tunnetta eteenpäinvievänä ja tunteettomuutta taas jarruttavana tekijänä. Koin tänään kuitenkin jälleen uudenlaista tunnetta.

Greenpeacen 12 ilmastoaktivistia on pidätetty 28.11.2018 Slovakiassa kiivettyään ruskohiilikaivoksen tornii. Siellä he levittivät banderolleja, jossa vaadittiin kivihiilen käytön lopettamista. Tilanteesta tekee suomalaisittain mielenkiintoisen sen, että heistä kolme oli suomalaisia. Kuvan perusteella kaikki nuoria naisia. Nyt heitä voi uhata jopa 5 vuoden tuomio. Seurailin tilannetta eri medioiden välityksellä. Greenpeacen facebook-sivuilla julkaistiin videota, jossa joukko suomalaisia vaati huutaen Slovakian Helsingin suurlähetystön edustalla ilmastoaktivistien vapautusta.

Ensin koin jotain myötähäpeän kaltaista, sillä minun on aina ollut hankala nähdä itseäni protestoimassa minkään joukon mukana. Varsinkin, kun aktivistit ovat varmasti olleet tietoisia mahdollisista seuraamuksista, kun asioita tehdään luvatta. Ja se riski on otettu.

Sitten koin häpeää. Ei heidän vaan itseni puolesta. Nimittäin samalla, kun minä itsetutkistelen ja painiskelen tunteideni kanssa, jotkut toimivat. Oikeasti ja koko ajan. Olivatpa he sitten näyttämässä mieltä Slovakian suurlähetystön edessä tai kiipeämässä itse hiilikaivoksen torniin, he toimivat. He tekevät näkyväksi tärkeää, meitä kaikkia koskettavaa asiaa isossa mittakaavassa. Se on vitusti enemmän kuin mitä minä olen koskaan saanut aikaan. Häpeän itseäni ja häpeän tunteitani, olen surkimus.

He ovat nähneet tilaisuuden. Sillä nyt paraikaa on ne hetket, kun päätetään, minkä arvojen pohjalta me maailmaa rakennetaan, kun kaikki ovat tietoisia ilmastonmuutoksesta ja hiilipäästöjen vaikutuksista siihen. Nyt on pakko toimia!

Lähde:

https://www.facebook.com/greenpeacesuomi/

https://yle.fi/uutiset/3-10534682

https://yle.fi/uutiset/3-10535859

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/de1951de-f61f-4f42-a80e-10dc002f8a7e