Vuosikatsaus

Vuosi on lopuillaan. Ihmiset juhlivat tänään vuoden vaihtumista pommein ja raketein. Jossain päin maailmaa pommit ja raketit paukkuvat päivästä riippumatta. Täällä pamautellaan huvin vuoksi. En kiellä, ettenkö olisi lapsena itsekin viehättynyt tuosta leikistä. Varsinkin, kun niitä sai kavereita päin ammuskella. Rakettien ammuskelu ja koko juhlasta aiheutuva ympäristöhaitta on toki vain pientä meneillään olevan maanriiston rinnalla. Siksi katseeni kääntyy kuluvaan vuoteen, sen saavutuksiin.


Henkilökohtaisella tasolla voi pitää saavutuksena sitä, että olen jättänyt lihat itselleni ostamatta. Johan sitä ajatusta olen vuosikausia hautonutkin. Jonkin verran lihaa silti kulutan, jos se perheen muilta jäseniltä jää muutoin syömättä. Toisena saavutuksena voi pitää perheen yhteisestä autosta luopumista. Sitäkin oli vuosia haudottu ja viimein se saatiin rahapulan vuoksi toteutettua. Kolmantena merkittävänä asiana olen päättänyt ryhtyä lentolakkoon. Eli enää en syydä rahojani lentoyhtiöiden saastuttavaan toimintaan. Muita pikkutekoja on vihreisiin liittyminen ja erilaisiin eettisesti valmistettujen tuotteiden suosiminen. Enää edullisuus ei ole tärkeintä vaan tuotantomenetelmät, reilu kauppa ja kotimaisuus.


Pikkunäpertelyä sanoisi joku ja sitähän se on. Olen keskinkertainen torvelo, jonka lahjat eivät riitä enempään. Odotukset ja toiveet olivat nuorena paljon korkeammalla. Halusin olla uusi Linkola. Uskoin, että tahto vie läpi harmaan kivenkin ja uskon niin edelleen. Se, joka todella palavasti haluaa muuttaa maailmaa, pystyy siihen. Mutta ei minussa ole sellaista tahdonvoimaa, jolla siirrettäisiin vuoria ja pelastettaisiin maailma. Intoa ja energiaa ei riitä edes vähäisempäänkään rutistukseen. Olen nuoruudesta lähtien kaihtanut keskinkertaisuutta, mutta sellainen minusta on kasvanut: tavallinen duunari, merkityksetön tomppeli, osa systeemiä, paitsi kenties lähipiirilleni. Olen hyväksynyt vähäisyyteni maailman tapahtumien ketjussa. Ainoa antini maailmalle tulee olemaan korkeintaan ääneni vihreille ja pienimuotoinen vapaaehtoistyö. Se ei kuulosta paljolta eikä riittävältä. Näillä eväillä kohti uutta vuotta ja uusia pettymyksiä.

Diktaattorina

En minä mitään tiedä siitä, mikä olisi paras tapa pelastaa maailma. Tarvitsisin varmasti viisaampien neuvoja. Neuvonantajia ja asiantuntijoita pitäisi olla runsaasti, joilta odottaisin suoraa palautetta. Jos minut kylmiltään heitettäisiin koko maailman itsevaltiaaksi, diktaattorin mulkuksi, kieltäisin kuitenkin heti tukun asioita.

1. Lisääntyminen

Maailman väkiluku pitää saada supistettua murto-osaan nykyisestä ja mahdollisimman nopeasti. En osaa sanoa, mikä olisi ihanne. Mutta varmasti se olisi alle miljardin. Muutama miljoona ihmisen kuvotusta riittää kyllä maailmaan ja luultavasti nekin saa jo ihan riittävästi tuhoa aikaan. Jonkinlaiset rajoitukset pitäisi asettaa. Vaikka 2-3 lasta olisi ihan riittävä. Ilmainen ehkäisy ja abortti kaikille halukkaille.

2. Kehitysapu ja tasa-arvo

Panostetaan naisten koulutukseen kehitysmaissa ja muuallakin. Annetaan naisille tasa-arvoinen asema, että heidät nähtäisiin muunakin kuin lastentekokoneena, äiteinä. Se on parasta syntyvyyden säännöstelyä ja tasapainottaa yhteiskunnan valtarakenteita. Unohdetaan kehitysmaiden velat ja autetaan heidät suosta. On myös valvottava, että kehitysmaat eivät kulje länsimaiden saastuttavaa tietä pitkin.

3. Lentäminen. 

Kaikenlaiselle huvi- ja lomalentämiselle on saatava piste ja heti. Lentää saisi vain hyvin painaviin syihin vedoten. Esimerkiksi puolustusvoimat saisi pitää ilmavoimia jossain määrin iskukunnossa siltä varalta, että vanhaa maailmaa haikailevat mafiosot yrittäisivät vastarintaa. Myös jotkin kansainvälisesti tärkeät kokoukset, joissa pohditaan globaaleja ympäristöasioita voisivat olla sellaisia poikkeustapauksia, jolloin lentäminen kokoukseen osallistujille sallittaisiin. Lentämistä voidaan suosia vasta sitten, kun lentokoneteknologia on saatu lähelle päästöttömyyttä.

4. Valtavat suojelualueet

Maapallon pinta-alasta pitäisi rauhoittaa luonnolle huomattava määrä. Se tietysti vaatisi ensin ihmisväestön määrän laskua. Ideaali olisi se, että olisi suuria maita ja mantereita lävistäviä vihreitä vyöhykkeitä, joilla ihmisen toimiminen muuta kuin vierailijana kiellettäisiin täysin. 75-90%:n siivu maasta luonnonsuojelualueena kuulostaisi sopivalta määrältä diktaattorin korviin. Esimerkiksi nyt kuoleva maaseutu ja laajat alueet Itä-Suomessa olisi soveliasta aluetta jo valmiiksi tällaisella asetukselle. Heivattaisiin vain loputkin ihmiset pois sieltä sotkemasta ja pistettäisiin tiet siihen kuntoon, että sinne ei autoileva kansa pääsisi millään.

5. Kasvisruoka

Jos kerran kasvisruoka vähentää ihmisen hiilijalanjälkeä, niin suositaan sitä. Ei kielletä lihansyöntiä eikä eläinkunnan tuotteita, mutta lihan tehotuotannon voisi kieltää lailla. Eläinoikeudet rukattaisiin samalla kuntoon.

6. Luonnon tuhoamisesta rangaistukset

Helvetinmoiset sanktiot kaikille, joiden toimet saastuttavat maapalloa. Salametsästäjät saisivat maistaa omaa lääkettään. Sademetsien kaatamisesta jatkossa linnatuomiot. Roskaaminen kuriin. Kunnon rangaistukset, nämä ovat kuolemanvakavia asioita.

7. Muovintuotanto lopetetaan

Muovia löytyy jo kaikkialta. Maalta, merestä, eläimistä ja ihmisistä. Se on vakava uhka kaikille. Muovia korvaavat materiaalit on jo olemassa. Otetaan ne käyttöön, hinnasta viis.

8. Tiukat päästörajoitukset

Hiilivapaa maailma, heti. Autoilu, teollisuus, energiantuotanto kuriin. Ratkaisut ovat jo olemassa. Maksoi mitä maksoi.

Viherpiipertäjät on rautaa, minä vain fani

Mikä tekee luonnonsuojelusta jaloa hommaa? Se, että siinä puolustetaan heikompaa. Niitä joilla ei ole ääntä sekä niitä jotka eivät voi puolustaa itseään. Eläimiä, kasveja, metsiä, soita, ekosysteemeitä, vesistöjä ja meriä. Koska ihminen on katsonut oikeudekseen olla maailman napa, itsevaltias, kuuluu myös ihmiselon vastuuseen käyttää tuota asemaa edes jotenkuten oikeudenmukaisesti, mutta sitä se ei tee kuin korkeintaan vähäisissä määrin.

Viherpiipertäjät on se ihmisen ainoa todellinen vastavoima, heikosti huutava omatunto, joka estää lajia tuhoamasta niin muuta maailmaa kuin itseäänkin. Ne toisen ääripään edustajat ovat kaiken kusipäisyyden, tyhmyyden, ahneuden ja ennen kaikkea itsekkyyden ruumiillistumia. Kuraa suoltavia peräreikiä. Viherpiipertäjät taas nykyajan köyhiä mutta jaloja robin hoodeja. Näin, siitä lähdetään.

Vaimoni välillä yrittää sanoa, että nostan tällaisella ajattelulla itseäni jalustalle, siis muita paremmaksi. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä viherpiipertäjä en ole kuin mieleltäni. Todelliset tekijät ovat ihan eri sakkia. Heitä en tunne, mutta ihailen. Minä olen pelkkä fani, wanna be.

Maailma ei muutu reuhtomalla

Suurin osa meistä ihmisistä on ihan maan matosia mitä tulee kestävämmän kehityksen rakentamiseen - kuten esimerkiksi minä. Onneksi tuolla on ihmisiä, päteviä sellaisia, jotka oikeasti rakentavat maailmaa paremmaksi. Ikäviä uutisia ja uhkakuvia on paljon. Jotta tässä sekopäisessä maailmassa pysyisi jonkinlainen tolkku ja motivaatio elämiseen, olisi välillä syytä kuunnella ihmisiä, joilla on ammatillista osaamista, kokemusta ja näkemystä siitä, miten tästä rotanloukusta päästään irti.

Vaikka Linkolaa fanitankin, niin hänen terroristisin konstein ihmisiä likvidoimalla ei tehdä muuta kuin korkeintaan hidastetaan vääjäämätöntä kuten hän on sen itse ilmaissutkin. Jos viherpiipertäjät alkaisivat tekemään itsemurhaiskuja tai tunkemaan kapuloita rattaisiin terroria kylväen, kyllä siinä nopeasti loppuisi luonnon puolesta puhujat kesken. Yksittäisten iskujen sijaan tarvitaan pitkäjänteistä, rauhanomaista työtä, pitkän tähtäimen suunnitelmia ja kykyä voittaa siinä sivussa valtaväestö puolellemme.

Vastakkainasettelu ei johda mihinkään hyvään. Historia sen todistaa, se vain kylvää katkeruutta, tuhoa ja lietsoo vihaa. Tarvitaan maltillisia tyyppejä, jotka huomioivat kaikkia. Sellaisia tyyppejä, joilla on diplomaattisia taitoja kuten Haaviston Pekalla. Tarvitaan myös innovaatioita, joilla tehdään ympäristönsuojelusta helpompaa. Nyhtökauran ja Härkiksen kehittäjille soisi mieluusti myös jonkinlaisen pokaalin kuten myös vaikkapa biohajoavan pakkausmateriaalin kehittäneelle Sulapacille. Nyt ympäristönsuojelua tukevaan tietoon, tieteeseen ja pehmeään politiikkaan on satsattava ja kynnys luonnonsuojelemiselle on saatava mahdollisimman monin eri konstein matalaksi. Vaikka rauhanomaiset keinot saattavat vaikuttaa hitailta, ovat ne silti ehkä ainoita todellisuudessa toimivia keinoja.

Vapaaehtoistyötä?

Olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi monenlaiseen ympäristönsuojelulliseen toimintaan. Hiukan minua kuitenkin närästää se, että suurin osa tästä toiminnasta vaikuttaa olevan jotain sosiaalista toimintaa, banderollien tekoa, mielenosoitusten ja keskustelutilaisuuksien järjestämistä. Tällaiselle omiin oloihinsa vetäytyvälle änkyrälle uusien ihmisten tapaaminen ei ole mitenkään erityisen houkuttelevaa ja se vaikuttaa turhalta pikku näpertelyltä. Mieluummin tekisin jotain fyysistä työtä kuten vaikkapa siivoaisin rannalla öljyvuodon tuhoja tai paukuttelisin metsässä paistinpannulla salametsästäjiä takaraivoon. Se on se mielikuva ympäristönsuojelusta tällaiselle, joka ei vapaaehtoistyötä ole koskaan päässyt tekemään.

Kynnys on kova. Helpommalla ympäristönsuojelussa myös pääsisin, kun rahoittaisin luonnonperintösäätiön metsien ostoa lahjoittamalla vaikka muutaman kympin kuussa. Kun on tällainen tyhjätasku, ei muutamalla kympilläkään ihan mahdottomasti metsää hommata. Ei edes vuodessa. Toki jos kaikki saataisiin siihen mukaan, asia voisi olla jo toisenlainen. Se vaatisi taas sitä sosialisoitumista, sanan levittämistä, kontaktien luomista. Fakta on se, että yksinään ei kukaan maailmaa pelasta isollakaan rahalla, kyllä siihen tarvitaan suuri enemmistö mukaan. Omanlaista saamattomuutta, ehkä pahinta laiskuutta ja toimettomuutta on sekin, etten edes sen yrittämiseen tunnu kykenevän.

Joulu kuin ennenkin

Luminen joulu tuli kuin tulikin. Kaikki näyttää taas siltä kuin ennenkin. Ihmiset rynnii vielä hautausmaille ja kauppoihin. Lahjat avataan ja ollaan mukavia. Roskikset pursuaa roinasta ja pakkausmateriaaleista. Kaikki kaipaa kuulemma läheisten ja perheen pariin. Minä kaipaan vain rauhaa. Sitä ei kuitenkaan ole luvassa vaikka sitä Turussa kuinka julistettaisiin. Ei koskaan, niin kauan kuin ihminen asuttaa maapalloa.

Hiekoittamista ja suolausta

Saatiin yllätyksekseni Helsinkiin valkea maa. Jopa niin, että pulkalla laskeminen ja lumiukkojen teko onnistuu. Aivan mahtavaa varsinkin muksujen kannalta. Aikuisista en ole niin varma, sillä tästä alkaa jokatalvinen paasaus siitä kuinka on liukasta, tuskin uloskaan uskaltaa lähteä. Tästä seurauksena on tietysti suolausta ja hiekoittamista niin kauan kuin lunta, jäätä ja pakkasta riittää.

Harvoin kuulen kenenkään motkottavan siitä, että onpa liian hyvin aurattu, hiekoitettu tai suolattu tie. Liikennevirasto pitää siitä huolen, että jos luontoäiti hankaloittaa ihmisten automarkettishoppailua ja tyhjänpäiväistä eestaas-suhailua ikävillä talviolosuhteilla, kuten lumella ja jäällä, on auroilla varustettu pelastusarmeija tien päällä vähintään muutaman tunnin kuluessa. Siihenkin on yltäkylläinen keskivertokansalainen totutettu ja voi sitä ruikutuksen määrää, jos se aura ei olekaan ehtinyt kotitielle asti.

En tiedä, miten tämä kansa sisu-käsitteen mieltää ja keitä olivat he, jotka uurastivat, hiihtivät ja elivät läpi sota-aikojen. Siis aikaa ennen kuin autot olivat yleistä kulutustavaraa. Sillä kun katsoo näitä tämän päivän suomalaisia vellihousuja ja mätisäkkejä, näyttää kilometrinkin siirtyminen talviolosuhteissa mahdottomalta saavutukselta ilman automobiilia. Se vähäinen jaloilla liikkuminenkaan ei ole enää turvallista ilman nastapohjia kengässä, koska kankea ja onnetun silkkivittu-ihminen on totutettu kulkemaan vain opastettuja ja hoidettuja kulkureittejä pitkin, kaiteilla varustettuna tietenkin.

Eniten koko kohelluksessa häiritsee jälleen ympäristökysymysten sivuuttaminen. Minua ei kiinnosta pätkääkään tapaturma- eikä varsinkaan kolaritilastot, sillä lähden siitä, että ihmiset kolaroivat pääsääntöisesti omaa typeryyttään. Lukuunottamatta sitten niitä parkoja, joiden päälle ajaa se mobilisti, syyllinen. Sen sijaan suolan ja ties minkä liuosten kylväminen tiestöön ja sitä kautta maaperään tuntuu järjen köyhyydeltä. Jokainen kyllä ymmärtää, että sellaisten aineiden joutuminen maaperään tai pohjavesiin, ei edesauta ympäristön hyvinvointia.

Toinen seikka on tämä hiekoitus. Julmahuvissa aikanaan jo naurettiin sketsissä tyypeille, jotka halusivat pelastaa kivet. Vaikka Julmahuvi onkin erinomainen aikansa sarja, minulle tuo vitsi ei koskaan auennut. Sen takia, että minusta kiven ja kallioiden murskeeksi laittaminen on järjetöntä. Suorastaan sääli. Paremmin nuo satojen tuhansien vuosien aikana muotoutuneet köntät palvelevat sellaisenaan, kauniina möhkäreinä luonnossa kuin silppuna teillä. Tiedän olevani aika yksin edellä mainittujen näkemysteni kanssa, mutta sitä eivät voi muutkaan kieltää, etteikö keväällä monia vaivaava, hiekoituksesta aiheutunut katupöly merkittävästi alentaisi ilmanlaatua.

Yhteiskuntaa on pitkään rakennettu tehokkuuden ja kiireen ympärille. Entä jos annettaisiin luontoäidin kertoa omalla kielellään, milloin on aika höllätä vauhtia ja nauttia vallitsevista olosuhteista.

Saatan olla tunteellinen hölmö

Olen ällikällä lyöty. Hesburger, firma, pikaruokaketju, joka edustaa ylipäänsä kaikkea ympäristönvastaista, osoittaa tajunnan tasoa, jota en olisi uskonut. Hesburger on ottanut uuden kurssin. Se panostaa ravintoloissaan jatkossa kasvisruokaan - toistaiseksi unohtamatta lihaa, mutta markkinointikampanjan mukaan todella tuntuvasti.

Hesburgerin sivuilla on katsottavissa dokumentti, joka upposi minuun kuin veitsi sulaan voihin. Videolla eri henkilöt kertovat suhteestaan maailmaan ja ympäristöongelmiin sekä ilmastonmuutokseen. Ensimmäisenä nahkatukkainen, tatuoitu miehenjärkäle istuu amerikanraudassa. Lähtökohtaisesti en odottaisi suuria hänen näköiseltään kaverilta, koska omalla tavallani olen pinnallinen torvelo. Ja kuinka ihanasti ensivaikutelmani tyrmätään, kun mies alkaa kertoa siitä kuinka hän halusi tehdä osansa ympäristön hyväksi ja muuttaa autot biokaasuilla käyviksi. Koko video vetosi tunteisiin. Suorastaan herkistyin.

Ymmärrän kyllä, että tällä markkinoidaan Hesburgeria vastuullisena yrityksenä ja kampanjan tavoitteet voivat olla myös kaupallisia. Mutta vastaanotto ei ole ollut mitenkään ylistävä, päinvastoin. Kritiikkiä on sadellut monelta taholta. Minusta oleellista on se, että jokainen yrittää tehdä parannuksen. Ei tarvitse heti olla putipuhdas lentolakkoileva vegaani ollakseen kelvollinen ilmastonmuutoksen vastustaja. Jokainen aloittaa jostain ja se, että iso firma uskaltaa tulla näin esiin tunteita herättävän ongelman kanssa on minusta hatunnoston arvoinen paikka. Tässä oli mielestäni jotain historiallista. Nyt jäädään odottamaan niin Hesburgerin omia aikaansaannoksia kuin muiden yritysten vastaavia linjavetoja ja sitä kuinka pitkälle ne ovat valmiita menemään taistelussa ympäristön puolesta.

En ole aikoihin käynyt Hesburgerissa, mutta kun uudet kasvisburgerit saadaan listoille, tulen taatusti kokeilemaan niitä.

Linkki:

https://www.hesburger.fi/hesburger-yrityksena/vastuullisuus

Tulevaisuutta

Jengille näyttää olevan vieläkin ihan utopiaa se, että viherpiipertäjät tulisivat joskus johtamaan tätä maata. Ihmiselämä on liian lyhyt, että yksilöt tajuaisivat kuinka suurten muutosten keskellä me eletään ja asioita tapahtuu koko ajan vaikka se ei kaikkien arkielämässä näkyisikään.

Sata vuotta sitten teollisuus eli vasta lapsen kengissä, mutta tänä päivänä se suurinpiirtein pyörittää koko maailmaa. Sata vuotta sitten valtaosa väestöstä eli maaseudulla, nyt kaupungissa. Autot olivat vielä harvinaisuus 100 vuotta sitten, nyt se on yleinen hyödyke länsimaissa. Ilmailun kehitys on samaan aikaan ottanut huimia harppauksia.  Maailman ensimmäinen GSM-puhelun soitti vuonna 1991 Suomen Pankin johtaja ja kokenut poliitikko Harri Holkeri. Matkapuhelimien kehitys onkin ollut melkoista noista ajoista ja se on johtanut nykyisiin älypuhelimiin. Ysärillä myös Internet yleistyi Suomessa. Kuinka paljon nuo ovatkaan vaikuttaneet nykyiseen elämäämme. Maailma ja ihmisen elämä muuttuu hurjaa tahtia. Toisin kuin ennen, nykyään jokainen sukupolvi syntyy erilaiseen maailmaan.

Tietoa ilmiöistä ja asioista leviää Internetissä kulovalkean tavoin. Tieto on voimaa. Niin myös ympäristökysymykset nousevat esiin yhä kiihtyvällä tahdilla ja ne tulevat syrjäyttämään monet aiemmin tärkeät asiat, sillä kysymys on ei enempää eikä vähempää kuin elämästä maapallolla. Nuoret, joiden elämästä on kyse, tulevat vaatimaan muutosta. Vihreät tulee nousemaan esiin toistaiseksi ainoana selkeästi luonnonsuojeluun orientoituneena puolueena sitä mukaa kun huoli ympäristöongelmista kasvaa. Orastavia merkkejä siitä on ollut jo viime vuosina. Toki sille tulee olemaan vastavoimia, mutta paine rajuille muutoksille on kova. Joten valmistautukaa vaan muutokseen. Toivottavasti se vaan tulee entistä nopeammin, vielä kun pelastettavaa on enemmän.

Linkki:

Allianssi: Nuorten puoluegallup

Autoilijoiden maailma

Kyllä siitä nujakka saadaan aikaan, kun Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä ehdotti tiemaksuja ja polttoaineveron nostamista. "Pientä autoilijaa taas kiusataan veroilla, kun se on muutenkin kallista". Tämä tuttu laulu kajahtaa taas korviin, jos ei muuta niin eri keskustelupalstoilla. Ranskassa jopa keltaliivien mielenosoituksissa. Kova joukko tuo autoilijat kuitenkin on - etenkin valvomaan omia, eli autoilijoiden, oikeuksia.

Nykyaika on tuonut mukanaan monenlaista riippuvaisuutta, on someriippuvuutta, on kännykkäriippuvuutta, on päihderiippuvuutta ja taatusti on myös autoriippuvuutta. Mölystä päätellen ihminen ei voi nykyään kerta kaikkiaan elää ilman autoa. Paitsi ehkä pääkaupunkiseudulla, jossa tunnetusti on hyvät joukkoliikenneyhteydet, mutta joita silti nämä autoiluun hurahtaneet jääräpäät eivät suostu käyttämään vaikka asuisivat hyvienkin yhteyksien päässä, koska ne eivät siltikään ole riittävän hyvät tai se on liian kallista.

Itse käytän joukkoliikennettä erittäin paljon ja vähemmän siellä matkustamossa näkyy keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä. Väitän, että kyseessä on lähinnä valkoisen heteromiehen tapoihin pinttäytynyt asennevamma. Siinä ei ole kyse joukkoliikenteen hinnoista eikä käytännöllisyydestä. Machomies ei bussilla eikä junalla matkusta kuin kerran vuodessa poikkeustapauksessa, kun on pakko. Ja silloinkin lentokentälle, kun autoa ei saanutkaan jättää aseman oven eteen. Pääosin lähijoukkoliikenteen käyttäjät ovat lapsia, naisia, nuoria ja vanhuksia. Niistä harvoista bussiin nousevista miehistäkin puolet on jurrissa tai vähintään tuon tuskallisen piinaavan matkan aikana hankkiutumassa jurriin, sillä niin hankalaa on suomalaiselle saman tilan jakaminen.

Autoilu ei ole halpaa eikä sen pidäkään olla. Tieverkostojen ylläpitoon kuluu valtavasti varoja ja toisekseen autoilu saastuttaa. Siksi sitä pitää verottaa. Jokaisella voi olla periaatteellinen oikeus autoon, mutta auton ei pidä olla elämän edellytys. Se, joka haluaa asua palveluiden ulottumattomissa ja tarvitsee liikkumiseen autoa, tekee tietoisesti itsestään autoriippuvaisen. Ihmisellä voi kenties olla oikeus asua missä vaan, mutta se ei tarkoita mielestäni sitä, että yhteiskunnan pitäisi sitä asumismuotoa tukea. Toisin sanoen, jos joku haluaa asua tarkoituksenmukaisesti huonojen yhteyksien päässä, ei yhteiskuntaa tulisi voida velvoittaa tukemaan tai hoitamaan sellaista henkilöä. Se on valinta.

En todellakaan edellytä, että jokaisen tulisi urbanisoitua. Ei hemmetissä. Itsekin asuisin mieluusti metsässä tai maalla piiloutuen sinne kauas kaikesta ihmisen sähellyksestä, mutta koska en ole mikään mahtava eräjorma enkä halua olla riippuvainen yhdestäkään moottoroidusta kulkuvälineestä, niin katson paremmaksi elää paikassa, jossa edellä mainitut seikat eivät ole elinehtona. Kunnioitan heitä, jotka pärjäävät tuolla syrjäseuduilla omavaraisesti tai jotenkin edes sinnepäin. He eivät kuitenkaan ole niitä tyyppejä, jotka kitisevät autoilun kallistumisesta. Ne kitisijät asuvat kaupunkien laitamilla, kenties jossain halvassa nukkumalähiössä, joka vetosi edullisuudellaan, mutta osoittautuikin niin ankeaksi elinympäristöksi, että sieltä pitää päästä pois aina kun mahdollista.

Kyllä autoilijaa on Suomessa paapottu ihan riittämiin. Suomen tieverkon pituus on lähes puoli miljoonaa kilometriä ja liikennekäytössä on reilu 5 miljoonaa ajoneuvoa Trafin mukaan. Kaikkialle pääsee autolla. Sinnekin, missä ei edes ole mitään. Kaupungit on suunniteltu peltilehmille ja nyt, kun hoksataan, etteivät kaikki yksityisautoilijat kerta kaikkiaan sovi autoineensa esimerkiksi Helsingin niemelle naristaan, kun suositaan vaan joukkoliikennettä eikä rakenneta lisää autokaistoja. Niin se oli aikoinaan Helsingin metroa rakennettaessa 1980-luvun alussa ja niin se on tänä päivänä, kun suunnitellaan polkupyöräkaistoja, pikaratikoita, länsimetroa ja supistetaan samaan aikaan autoilijoiden elintilaa. Kyllä autoilullakin on yritetty pärjätä mahdollisimman pitkään esimerkiksi Suomea lähimmässä metropolissa Pietarissa ja kuinka on käynyt. Ihmisten yhdensuuntainen työmatka voi olla peräti 3 tuntia. Ironista kyllä niin siellä kuin täälläkin ne autoilijoiden ruuhkat kasaantuvat aina niille alueille, missä on valmiiksi hyvät joukkoliikenneyhteydet. Ja vaikka se sujuvampi vaihtoehto kulkisi siinä vieressä esteettömästi omalla kaistallaan tai radallaan, ei jääräpää peltilehmästänsä luovu.

Tosielämän trilleriä seuratessa

Luinpa eilen uutiset. Hetkellisiä ilahduksen hetkiä kokenut mieleni taantui synkkyyteen.

Yle:" Raportti: Jäämeri on menettänyt 95 prosenttia sen vanhimmasta ja paksuimmasta jäästä". Turun Sanomat:" Tutkimus: Maapallon ilmasto lämpenee 3,3 celsiusastetta vuoteen 2100 mennessä."

Uutisten otsikot jo kertovat kaiken oleellisen siitä, minkälaisessa haavemaailmassa me maailman pelastukseen uskovat elämme. Todellisuus näyttää kaikkea muuta kuin valoisalta. Fakta on jokatapauksessa se, että paljon tullaan kärsimään ja menettämään ennen kuin ihmiskunnan toimet ilmastonmuutokseen liittyen alkavat purra, sillä muutos pitäisi tehdä tältä seisomalta, koska nykyiset elintapamme vaikuttavat vielä kauas tulevaisuuteen. Siitä lisäksi on vielä runsaasti maita, joita koko ilmastonmuutos ei tietenkään hetkauta millään tasolla. Vähän niin kuin toisten ihmisten pitää tehdä tarvittavat toimenpiteet toisten puolesta, niin toisten maiden pitää vielä venyä pelastustalkoissa muidenkin edestä. Ja täällä minä vain makaan laakereillani samalla kun maailma valuu viemäriin nenäni edessä ja vaikka kuinka sadattelen asiaa vajavaisessa pääkopassani.

Turun Sanomat: Tutkimus

Yle: Raportti

Vanhat ei jaksa

Kun katsoo tänä päivänä suuria ikäluokkia, tulee aika toivoton fiilis. Siinä on sellainen jengi, jonka kulutustottumuksia on vaikea muuttaa. Mutta ymmärränhän minä heitä, tavallaan. He syntyivät sodan jälkeisinä vuosina, jolloin oli pulaa kaikesta. Ihan kaikesta. He ovat kasvatettu aikana, jolloin elintason nostaminen on ollut kansallinen prioriteetti. Suomea on uudelleenrakennettu sodan raunioille. Hyvinhän siinä onnistuttiinkin. Liiankin hyvin, muiden arvojen kustannuksella. Materiasta ja kuluttamisesta tuli hyve.

Sanovat, että vanhana muutoksen tekeminen on vaikeaa. Sanovat mitä sanovat, mutta tosiasioita se ei muuta. Sitä, että maailman pelastamiseen tarvitaan kaikkia ja varsinkin johtavassa asemassa olevia. Sattumoisin usein uransa huipulla ovat ne, joilla on kokemusta ja ikää, mutta tarvitaan myös yleistä vastuunkantoa omista tekemisistään asemasta riippumatta.

Kyllä eläkepäivät Aurinkorannikolla kelpaavat ja heillä elon tie saattaa hyvässä lykyssä päättyä jo ennen sitä, kun asiat menevät oikein tukalaksi maapallolla. Mutta entä heidän jälkeläiset? Heille maailmanpelastaminen onkin tällä hetkellä kaatumassa ja he ovat prosentuaalisesti niitä, jotka ottavat ympäristöongelmat vakavimmin. Sitä tuki ilahduksekseni Sitran artikkeli ja Resurssiviisas kansalainen-kysely. Kun oma perse on tulilinjalla, saadaan ihmispoloiseenkin eloa.

Lapsiin ja heidän tilannetajuunsa nyt satsataan, koska ikäloput ovat kykenemättömiä sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Siitä esimerkkinä vaikkapa Sitran, TAT:in, Syklin ja Luonto-Liiton kehittämä peli.

Linkki peliin:

https://yle.fi/aihe/kiertotaloustesti-miten-sina-pelastaisit-maapallon

Pahin tuholainen

Nyt on käynnissä kuudes sukupuuttoaalto. Toisin kuin aiemmin, se on ihmisen aikaansaama. WWF:n Living Planet-raportin mukaan selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat pienentyneet keskimäärin 60 prosenttia reilussa 40 vuodessa. Suurin syy tälle on ihmisen ylikulutus ja maatalous.

Vielä reilu 10 000 vuotta sitten esimerkiksi jopa leijonia esiintyi Euroopassa. Leijonat ja homo sapiens kilpailivat samoista saaliista. Jo silloin tämä metsästäjä-keräilijä osasi tehdä luomakunnassa suuruutensa selväksi. Nyt suuri osa kissapedoista elää uhanalaisina, koska ihminen on joko metsästänyt niitä tai vienyt niiltä elintilan.

Viimeisen sadan vuoden aikana norsujen määrä on vähentynyt arviolta 90 prosenttia. Syynä elinympäristöjen kaveneminen, salametsästys ja norsunluukauppa. Sarvikuonoista on jäljellä 5 lajia, joista 4 on uhanalaisia. Monet kädelliset kuten gorillat ja orangit ovat uhanalaisimpien lajien listalla. Myös pinnan alla muhii. Valaat, delfiinit ja kalalajit ovat hätää kärsimässä. Neljäsosa koralliriutoista on jo tuhoutunut, kiitos ilmaston lämpenemisen.

Suomessa emme voi nostaa itseämme jalustalle parempina. Ankerias, karhu, liito-orava, maakotka, saimaannorppa, susi, ahma, naali ja hilleri, muutamia tunnetuimpia mainitakseni, ovat kaikki uhanalaisia tai sukupuuton partaalla.

Wikipediassa löytyy luetteloita jo sukupuuttoon kadonneista ja metsästetyistä lajeista. Löytyy myös luetteloita uhanalaisista eläin- ja kasvilajeista. Ne luettelot vaan jatkuu ja jatkuu - ja ne ovat tylyä luettavaa. On myös elämää, joka kukoistaa. Kaupunkiin sopeutuneet eläimet kuten jyrsijät, hiiret ja rotat menestyvät. Vaikka selkärangattomat ovat samaan aikaan vähentyneet noin 45 prosentilla, niin eräs pääosin nilviäisistä ja tuholaisista koostunut, ympäri maailman levinnyt laji lisääntyy peräti reilulla 80 miljoonalla yksilöllä vuodessa. Eikä siihen hyönteismyrkyt tehoa.

Lämmitetty joulukatu

Töiden puolesta satun kulkemaan Helsingin Aleksanterinkatua pitkin aika usein ja näin talvisin pohdin, onko surkeampaa näkyä. Siinä kuvastuu omasta voimantunteestaan sokaistun ihmisen typeryys.

Aleksanterinkatuhan on Helsingin virallinen joulukatu. Sitä se on ollut viime vuosisadan puolivälistä saakka. Eikä siinä mitään. Sallittakoon ihmisille ajoittain aihe juhlaan. Sitä minä en ymmärrä, että miten vuodesta 2002 lähtien lämmitetty katu kohtaa joulutunnelman. Jos tässä Helsingin surkeassa talvessa saataisiin edes hitunenkin lunta ja vielä joulukadulle Joulun talvisesta tunnelmasta muistuttamaan niin ei. Ei käy. Helsingin johtavat neropatit ovat päättäneet niin, että täällä halutaan pitää joulukatu kuivana ja lumettomana. Olisihan se ikävää, jos lumisateet ja -penkat häiritsisivät jouluostoksia tekeviä asiakkaita. Tärkeintähän ei ole Joulu vaan ne maksavat asiakkaat.

Ekologisesti ajatellen koko idea talvella lämmitettävästä kadusta on mieletön ja röyhkeä. Sulatetaan maahan joka vuosi satava lumi tohjoksi, siis loskaksi ja kuivatetaan se. Luit oikein loskaksi. Olen nähnyt kuinka homma toimii. Sitten, kun sitä lunta tulee, se valkaisee Aleksanterinkadun ympäristön. Itse Aleksanterinkatu muuttuu kosteaksi ja tummaksi sohjoksi kunnes kaikki on sulanut. Tämä kuuluu siihen samaan järjettömyyksien sarjaan kuin vaikkapa Kauppatorin vieressä sijaitseva merikylpylä Allas Sea Poolin lämmitetty, meriveden ympäröimä ulkouima-allas.

Koska aito lumi ei ole tuomassa tunnelmaa Aleksanterinkadulla, yritetään Joulua rakentaa markkinoilla, jouluvaloilla ja joulunäyteikkunoilla. Kaikki sulaa hulluutta.

Lunta odotellessa

Loppuvuosi on ollut tavallisesti ankeaa aikaa viime vuosina. Sitä lapsena ehti tottua lumisiin jouluihin. Lahdessa, jossa vietin lapsuuteni, lokakuun lopulla oli jo lunta odotettavissa ainakin hetkellisesti. Suurimmat odotukset täyttyivät yleensä marraskuussa, jolloin pääsimme laskemaan alas Salpausselän jylhiä rinteitä rattikelkalla ja minareilla.

Nyt on Joulukuu. Elän Helsingistä. Pari päivää sitten oli maassa tuore hento lumipeite, vaan ei enää. Viime vuosina ei pysyvää lunta ole saatu kuin vasta vuodenvaihteen jälkeen. Lukuunottamatta sitten kahta ensimmäistä talveani Helsingissä 2010-2011. Muistan ne poikkeuksellisen lumisina, koska tein silloin kattolumitöitä. Se oli lohdullista aikaa, sillä ihminen ei ollut tilanteen herra. Lumikaaos on siitä syystä aina tyydyttävä ilmiö, koska ihminen joutuu nöyrtymään itseään suuremman voiman edessä. Noiden vuosien jälkeen ei ole ollut hurraamista.

Olen katsellut vanhoja kuvia, jossa Helsinki on talvella ollut suurien lumimassojen peittämä. Sellaisten, että niihin kinoksiin olisi voinut kaivaa vaikka miehen korkuisia labyrinttejä. Esimerkiksi sotavuodet muistetaan erittäin kylminä ja runsaslumisina. Tilastollisestikin ne olivat vuosisadan kylmimpiin kuuluvia. Ei tullut viime vuonna kovin montaa senttiä lunta. Juuri sen verran, että muksut saivat pulkat lähimmässä mäessä luistamaan, mutta siltikin sen hennon vaipan alta pöllähti aina jokunen ruohotupsu siltä kohtaa, missä oli koviten laskettu.

Toki ymmärrän, että talvet Suomessa ovat erilaisia jo pelkästään, kun huomioi Suomen pinta-alan laajuuden ja ajoittaiset lämpötilan vaihtelut. Silti väistämättä mieleeni hiipii ajatukset ihmisen osallisuudesta ilmastonmuutokseen, talvien vähälumisuuteen. Edes lapsuudenmaisemissani Lahdessa asiat eivät ole enää ennallaan. Samaa Etelä-Suomeahan se on. Ei tässä ole kuin vaivaiset 100 kilometriä väliä ja lumitilanne on usein Helsingin kaltainen. Jos olisin kasvanut lumettomiin jouluihin, tilanne ei ehkä olisi niin häiritsevä, näkyvä.

Katson monesti ikkunasta iltaisin tummaa metsää, jota valaisee heikosti kellertävä valosaaste. Se ei kuitenkaan ole talven pimeys ja lumettomuus, mikä ankeuttaa. Vaan ihmisen tyhmyys ja avuttomuus itseaiheutetun ongelman edessä.

Itsenäisyyspäivä

Se olisi itsenäisyyspäivä ja Linnan juhlat. Tänä vuonna juhlien teemana on ympäristö. Vaikka muistelen vielä pari vuosikymmentä sitten valtionvarainministeri Sauli Niinistön puhuvan väheksyvästi pöpeliköistä, viitaten luontoon ja metsään, niin hienosti hän on kääntänyt kelkkansa noista ajoista. Vaikka äänestin presidentinvaaleissa Haavistoa, ei Niinistön ja Jenni Haukion toimintaan ja kannanottoihin ole tarvinnut pettyä. Jopa kaikessa räväkkyydessään tunnettu Pentti Linkola oli saanut kutsun juhliin, josta hän vähemmän yllättävästi kieltäytyi.

Suomen itsenäisyys on hieno asia suomalaisille. Meillä on maa, jossa tasa-arvoa ja sananvapautta on kunnioitettu. Maa, jossa ihmisellä on keskivertoa paremmat mahdollisuudet elää mieleistään elämää, olla oma itsensä. Maa, jossa koulutukseen ja sivistykseen on satsattu. Asiat olisivat voineet olla hyvin eri lailla esimerkiksi Suomen sosialistisena neuvostotasavaltana.

Luonnon kannalta asian laita onkin sitten toinen ja siinä voin yhtyä Linkolan perusteluihin. Metsää on nimittäin tässä maassa käytetty hyväksi härskimmin kuin varmaan missään muualla. Suomella on edelleen kyseenalainen kunnia metsätalouden edelläkävijänä. Metsähallituksen viime aikojen toimia katsellessa meno sen kuin vain kiihtyy. Ilman kansalaisaktivismia ja ympäristöjärjestöjen, kuten Greenpeacen, valvontaa meno olisi paikoin ollut varmasti paljon härskimpääkin.

Markkinatalous on ohjannut Suomen politiikkaa viimeiset vuosikymmenet eikä loppua näy. Milloin meiltä löytyisi tarpeeksi itsenäistä ajattelua irtautua siitä hulluudesta? Milloin Suomen itsenäinen kansa taistelee oman maansa, ympäristönsä puolesta ahneutta vastaan? Sitä odotellessa, hyvää itsenäisyyspäivää.

Pisara meressä

Suomen blogilistan mukaan sen listoilla on peräti 6000 suomalaista blogia. Liitinpä minäkin omani listan jatkeeksi. Samalla tietysti tuntuu toivottamalta, että tämä nousisi siitä joukosta esiin. Blogien pääaiheet kun tuntuvat liikkuvan jossain ihan muissa kuin ahdistavassa todellisuudessa. Jos blogien yleisilmeestä on jotain pääteltävissä, ihmiset elävät mieluummin tilulilulei-maailmassa, katselevat mieluummin hienoja ja kauniita asioita kuin synkistelevät maailmanlopulla. Tässä valossa koko blogeiluni vaikuttaa turhalta.

Kalastaja Pentti Linkola on vouhkannut ja varoitellut ihmisen tuhoutumiseen johtavasta elämäntavasta jo reilu puoli vuosisataa. Vihreiden kannatus polkee edelleen jossain reilussa 10 prosentissa, vaikka viimeisimmät myrskyvaroitukset maailman tilasta ovat dramaattisinta luokkaa koskaan. On ympäristöliikkeitä ja järjestöjä ajamassa luonnon asioita, mutta ympäristötoimia vaativat ihmiset ovat silti edelleen vähemmistössä Suomessa puhumattakaan sitten globaalilla tasolla. Napajäätiköt sulavat, Afrikan väestö paisuu paisumistaan, Intia hukkuu paskaan, Amerikka valitsi Trumpin. Sademetsiä tuhotaan kymmeniä tuhansia neliökilometrejä vuosittain. Tuhotaan edelleen, vaikka sen tärkeys koko maailmalle on hyvin tiedossa. Ihmistoiminnan vaikutukset ilmaston lämpenemiseen on huomattu jo ainakin puoli vuosisataa sitten. Tällä samalla linjalla me jatketaan niin kauan kunnes tapahtuu jotain mullistavaa. Näitä asioita miettiessä kyllähän tässä pieni epätoivo puskee taas päälle.

Lähde:

Kauppalehti.fi

Joulun lahjat

Taas se alkaa. Jokavuotinen jouluvouhotus. On kuin muurahaispesään olisi kustu, ihmiset säntäilevät sinne tänne lahjojen ja kiireen perässä. Kaupat lyövät lisää löylyä mainoksillaan ja tarjouksillaan. Kaikki kirkuvat huomiota. Minä haluan tämän, tämän ja tämän. Ostakaa, ostakaa! Hullunmylly on käynnissä.

Kaikki on hyvin ristiriitaista. Lapset vonkaa lahjoja, aikuiset eivät jää siinä ruikutuksessa paljoa jälkeen. Samaan aikaan kuitenkin pitäisi vähentää kulutusta, keskittyä materianpalvonnan sijaan Joulun henkiseen puoleen. Enkä viittaa nyt mihinkään uskonnolliseen, vaan yhdessäoloon ja hiljentymiseen. Lämpimiin tunnelmiin.

Vaihtoehtoja on. Lapsille voi etsiä ehkä jo jotain käytettyä. Tarviiko sen olla aina uutta, muovikääreisiin pakattua? Vai voisiko pakata kenties itse? Voisiko lahjat olla jotain materiatonta? Vaikka pääsylippu jonnekin tai lahjoitus?

Minä olen tehnyt omat toiveeni selväksi. Jos joku välttämättä haluaa minulle jotain materiaa antaa, niin laittakoot rahansa vaikka Luonnonperintösäätiön metsien ostoon, joka käytetään uusien suojelualueiden perustamiseen. Ei sitä parempaan voi rahojansa tuhlata. Se on paras lahja minulle ja jälkipolville. Kiitos.

Linkit:

https://www.luonnonperintosaatio.fi/fi/lahjoita/pala-ikimetsaa

https://www.sll.fi/tule-mukaan/lahjoita

https://wwf.fi/metsalahjoitus/

http://www.lahjaelaimille.fi/ (eläinten ystäville)

Greenpeacen tempaus herätti tunteita

En ole kirjoittanut muutamaan päivään, sillä pahin vitutukseni on laantunut. Mutta ei ainakaan siksi, että ympäristöasioissa olisi menty eteenpäin. Epäilen pääsyyksi sitä, että olen saanut purkaa sitä kirjoittamiseen. En tiedä, pitäisikö huolestua, sillä olen pitänyt sitä tunnetta eteenpäinvievänä ja tunteettomuutta taas jarruttavana tekijänä. Koin tänään kuitenkin jälleen uudenlaista tunnetta.

Greenpeacen 12 ilmastoaktivistia on pidätetty 28.11.2018 Slovakiassa kiivettyään ruskohiilikaivoksen tornii. Siellä he levittivät banderolleja, jossa vaadittiin kivihiilen käytön lopettamista. Tilanteesta tekee suomalaisittain mielenkiintoisen sen, että heistä kolme oli suomalaisia. Kuvan perusteella kaikki nuoria naisia. Nyt heitä voi uhata jopa 5 vuoden tuomio. Seurailin tilannetta eri medioiden välityksellä. Greenpeacen facebook-sivuilla julkaistiin videota, jossa joukko suomalaisia vaati huutaen Slovakian Helsingin suurlähetystön edustalla ilmastoaktivistien vapautusta.

Ensin koin jotain myötähäpeän kaltaista, sillä minun on aina ollut hankala nähdä itseäni protestoimassa minkään joukon mukana. Varsinkin, kun aktivistit ovat varmasti olleet tietoisia mahdollisista seuraamuksista, kun asioita tehdään luvatta. Ja se riski on otettu.

Sitten koin häpeää. Ei heidän vaan itseni puolesta. Nimittäin samalla, kun minä itsetutkistelen ja painiskelen tunteideni kanssa, jotkut toimivat. Oikeasti ja koko ajan. Olivatpa he sitten näyttämässä mieltä Slovakian suurlähetystön edessä tai kiipeämässä itse hiilikaivoksen torniin, he toimivat. He tekevät näkyväksi tärkeää, meitä kaikkia koskettavaa asiaa isossa mittakaavassa. Se on vitusti enemmän kuin mitä minä olen koskaan saanut aikaan. Häpeän itseäni ja häpeän tunteitani, olen surkimus.

He ovat nähneet tilaisuuden. Sillä nyt paraikaa on ne hetket, kun päätetään, minkä arvojen pohjalta me maailmaa rakennetaan, kun kaikki ovat tietoisia ilmastonmuutoksesta ja hiilipäästöjen vaikutuksista siihen. Nyt on pakko toimia!

Lähde:

https://www.facebook.com/greenpeacesuomi/

https://yle.fi/uutiset/3-10534682

https://yle.fi/uutiset/3-10535859

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/de1951de-f61f-4f42-a80e-10dc002f8a7e

Päivän uutiset

Pari viikkoa maailmaa mullistaneen ilmastoraportin jälkeen jaksettiin mediassa hekumoida ilmastonmuutoksella. Nyt on taas palattu pilipali-uutisiin, eli yhdentekeviin uutisiin. Eli esimerkiksi Kimi Räikkösen viimeisiin kisoihin Ferrarilla. Luinpa muuten minäkin sen, koska ei ollut muutakaan. Kyllä oli hukkaan heitettyä aikaa. Vaihtoehtoina oli ( HS Metro 9.11.2018) Stubb jäi kakkoseksi EPP-vaaleissa, Claire Foy haluaisi sulkea sosiaalisen median, Isänpäivän liputus otettiin selvitykseen. Ei kiitos. Jos minulta kysytään, olennaisia uutisia ovat vain ne uutiset, jotka liittyvät oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon sekä ympäristön tilaan ja sen pelastamiseen. Ja niitä pitäisi paukuttaa kansalaisten päähän jatkuvalla syötöllä. Vaikka lekalla niin että hampaat hölskyy. Hienovaraisuuden aika oli ja meni. Mitään ei saavutettu. Nyt perkele sellaiset fanfaarit ilmoille ympäristöasioiden puolesta ettei tosikaan.

PS: Kirjoitettu 9.11.2018. Isänpäivän liputus kyllä liittyi tasa-arvoon ja hienoa, että se virallistettiin liputuspäiväksi. Prioriteettilistallani koko tapaus jäi silti kauas kärjestä. Toki olisi mukavaa, jos muutkin tasa-arvoon liittyvät ongelmat saataisiin yhtä nopealla aikataululla hoidettua. 

Autottomuuden etuja

Autoilu on pyhä asia suomalaisille. Sitä ei parane liikaa sörkkiä tai saa näpeilleen. Jokainen kuitenkin käsittää, että nykyinen fossiilisiin polttoaineisiin pohjautuva autoilukulttuuri ei voi jatkua loputtomiin. Itse olen tehnyt omat ratkaisuni tänä syksynä. Oikeastaan rahapula oli se oikea syy luopua monta vuotta palvelleesta citikastamme, mutta olen ollut siitä äärettömän iloinen. Kerronpa miksi.

Rahaa on säästynyt. Meidän auton vakuutusmaksut pelkästään olivat vuodessa 700 euron luokkaa. Bensaan meni helposti 100 euroa kuussa, vaikka emme suuremmin autoa edes käyttäneet. Emme edes joka päivä ja tehdyt matkat olivat vaatimattomia. Tiedän, että monet ajaa yhdessä päivässä työmatkanaan sen, mitä me ajoimme viikossa parissa. Hirveitä summia kaadetaan öljyntuottajamaiden taskuihin, joita suurimmat ovat Yhdysvallat, Saudi-Arabia, Venäjä, Kiina ja Kanada. Viimeksi mainittua lukuunottamatta kaikki ovat poliittisesti sellasia takapajuloita, etten siihen suuntaan haluaisi minkäänlaisia almuja jaella tällä hetkellä. Myös renkaat, auton katsastus ja huolto maksaa. Me emme olleet tee se itse-tyyppejä, joten jouduimme käyttämään koslaamme korjaamolla vähintään kerran vuodessa. Siitä tuli aina useampi saturainen lisää kustannuksia. Renkaat sentään vaihdettiin itse. Meidän auto oli vuosituhannen vaihteesta ja siihen nähden ihan kelpo peli. Uudemmista autoista saa käytettyinäkin maksaa useampia tuhansia kunnosta ja merkistä riippuen. Käyttämättömien eli uusien autojen hinnat ovat sitten jo kymmenissä tuhansissa. Niitä hankittaessa pitää olla tosissaan kova auton tarve, että siinä on hitusenkaan järkeä. Sen verran kallista lystiä se on.

Samalla, kun autoiluun liittyvät kulut ovat vähentyneet, ovat myös turhat kauppareissut jääneet pois ja sitä myöten tarpeettoman tavaran haaliminen eli kuluttaminen myös supistunut. Nyt kun liikutaan jalan ja mietitään, mitä on järkevää kantaa, sitä kantaa vain sitä mitä jaksaa ja mikä on oikeasti oleellista. Tämä oli vaimoni huomio, sillä itse olen niin pihi, että moista ongelmaa ei aikaisemminkaan syntynyt.

Hahmotamme myös paremmin elinympäristömme. Nyt liikkuminen tapahtuu enemmän lihasvoimin: pääasiassa kävellen ja pyöräillen. Kun etäisyydet määränpäähän kohtuuttomat, olemme sitten käyttäneet joukkoliikennettä. Kuinka se tekeekään hyvää lasten ympäristön hahmotukselle nähdä maasto muualtakin kuin auton ikkunasta ja teiltä käsin. Todettakoon, että meidän muksut on jo päiväkodista saakka kasvatettu hyvin luonto-orientoituneiksi, mutta silti on hyvä jatkaa sillä linjalla. Emme vieraannu näin ollen ympäristöstä sen koko vaikuttavuudessaan liiaksi.

Samalla tietysti kuntoilu on lisääntynyt. Ei lapset ruikuta siitä, että siellä on kylmä, miksei mennä autolla. Kukaan ei ruikuta, kun vaihtoehtoja ei ole. Ihminen on veltostunut viime vuosikymmeninä ihan surkimukseksi. Ylipaino, heikko kunto on jo nyt monen suomalaisen ongelma, mutta vihreä ratkaisu on yksinkertaisesti hyötyliikunnassa. Joka paikkaan pitäisi päästä autolla. Monet nuoretkin ajavat puolen kilometrin päässä sijaitsevaan lähikauppaan autolla hakemaan maitopurkkia. Jopa kuntoilemaan mennä posotetaan autolla, vaikka ratkaisu on tuossa nenän edessä. Perse vaan ylös penkistä mätisäkit ja ulos liikkumaan.

Suomalaiset huolissaan ilmastonmuutoksesta

Mitä ihmettä? Ylen alkuvuonna teettämän kyselyn mukaan suomalaiset potee huolta ilmastonmuutoksesta. Miten minä olen missannut tämän? Tunnen pientä toivon pilkahdusta sydämessäni. Voiko olla niin, etten ehkä olekaan vähemmistössä huoleni kanssa? Mikä mieletön huojennus se olisikaan.

Mutta sitten. Kyselystä on lähes vuosi aikaa. Tähän väliin on ehtinyt tulla jo lisää huolestuttavia uutisia ilmastonlämpenemisestä. Kyllä on aiemminkin puhuttu asioista, siitä kuinka luontoa tulee vaalia, päästöjä rajoitettava ja elintapoja muutettava. Vaan mitä on tapahtunut? Ei vittu niin mitään. Ei ainakaan sellaista mullistavaa, että oltaisiin isolla joukolla tartuttu härkää sarvista ja oikeasti tehty luonnonsuojelullisesti mullistavia juttuja. Niitä juttuja, joita edellytetään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kuten hiilidioksidipäästöjen nollaaminen.

Sitä on väännetty sotesta ja jostain ihan diipadaapasta tai siltä ne ainakin tuntuu tämän maailman tuhoutumisen rinnalla. On myös puhuttu oleellisista asioista kuten autoilun ja lentoliikenteen saastuttavista vaikutuksista, metsähakkuiden lisäämisestä, turvetuotannon haitallisuudesta, kaivosten ympäristöriskeistä ja monista muista ajankohtaisista ja polttavista aiheista. Jos kerran me suomalaiset olemme kuitenkin oikeasti huolestuneita ilmastonmuutoksesta, niin todellinen kysymys kuuluu, mitä olemme valmiit tekemään asian eteen?

Lähde:

https://yle.fi/uutiset/3-9998441

Väestönkehitys

Luojan kiitos, jotain huojennusta tähän tuskaan. Suomalaisten syntyvyyden on uutisoitu romahtaneen. Väkiluvun uskotaan kääntyvän laskuun 2035. No, minä en kyllä usko, että väkiluku tulee kääntymään ihan heti laskuun Suomessakaan. Maailman paisuva väestö kyllä löytää reitit vielä elinkelpoisille alueille turmellakseen ne. Jopa aiemmin yltiöpäisen nuivasti maahanmuuttoon suhtautunut Japani on höllentänyt linjaansa ja aikoo sallia entistä enemmän työperäistä maahanmuuttoa ainakin hetkellisesti. Syynä tähän on väestön ikääntyminen ja alhainen syntyvyys. Veikkaisin, että tämä tulee olemaan myös asian laita Suomessa. On siitä jo puhuttukin. Työperäistä maahanmuuttoa halutaan helpottaa. Erikoista tässä on se, että työhalukkaita turvapaikanhakijoita lähetetään kuitenkin kotimaahansa. No, se on toinen juttu, jota en lähde sen koommin spekuloimaan. Se on valtaapitävien poliitikkojen heiniä.

Eniten koko keskustelussa kuitenkin taas kyrpii se, että syntyvyyden laskun nähdään olevan ongelma. Siellä jengi jo kuumeissaan miettii, miten saada taas Suomen syntyvyys nousuun. Kuten vaikkapa viime vuonna SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja puheet synnytystalkoista. Tämä on kai perua sille jatkuvan kasvun vitsaukselle, mikä näyttää pätevän talouden ohella ihan kaikkeen. Koko ajan pitäisi vain kasvaa ja tehostaa, sillä mikään ei riitä ahneelle ihmislajille. Sitä minä vaan mietin, että mikä siinä on ongelma, että ihmisten määrä tässä tai missään maassa vähenee? Japanissa väestöä on peräti 127 miljoonaa. Aivan hemmetisti! Suomessa tietysti vain murto-osa tuosta, mutta siltikin mielestäni liian paljon. Leveästi me ainakin osaamme elää ja pian on aika maksaa hinta siitä.

Maailman ongelma on tällä hetkellä hallitsematon väestönkasvu. Tämän Jumalan kuvaksi luodun, hienon lajin määrän on ennustettu kasvavan lähes 10 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Toivon vain, että ennusteet on laadittu epäpätevästi. Mutta samalla ei ole mitään syytä epäillä niitä, kun katsoo väestönkasvun kehitystä viime vuosikymmeninä.

Väestönkasvusta ja syntyvyyden laskusta on kyllä monesti puhuttu, mutta en ole nähnyt kenenkään ottavan kantaa siihen, mikä väestönmäärä voisi olla sopiva maailman tai maiden kannalta tai kuinka monta ihmistä voisi olla ihanteellinen keskimäärin neliökilometriä kohden. Koska en ole tieteilijä, minun on helppo antaa oma näkemykseni tähän vailla mitään tieteellistä todistustaineistoa pelkästään mutu-tuntumaan perustuen. Suomi on hyvä ja tuttu esimerkki meille. Meillä on kookas maa ja vähän kansaa muihin valtioihin nähden. Silti, jotta ihminen ja luonto voisivat elää edes jonkinlaisessa tasapainossa, suomalaisten väestön voisi vähentää jonnekin 0,5-1 miljoonan nurkille. Tällöin jäisi laajoja erämaa-alueita, jossa luonto voisi vapaasti kukoistaa eikä luonnonvaroista olisi pulaa edes nykyisellä elintasolla. Samanlailla, vähintään samassa suhteessa, voisi koko maailman väestö tipahtaa vaikkapa puoleen miljardiin ja silloinkin jäisi varmasti riittävä määrä ihmisöykkäreitä heikompiansa hyväksikäyttämään.

Lihansyönti

Lihansyönnistä, kasvissyönnistä ja vegaaniudesta on ollut tänä vuonna jonkin verran porua. Kaiken kruunasi armeijan pakollinen viikoittainen kasvisruokapäivä, josta ns. "isämmaalliset elämänkoululaiset" ottivat taas nokkiinsa. Varmasti rankkaa! Kuinka ihmeessä meidän nuoret urhot jaksavat taistella vain kasvisten voimalla? "Kyllä jokaisella on oikeus syödä lihaa vaikka joka päivä", joku uivelo kirjoitti jossain nettipalstalla aiheeseen liittyen. Heidänhän mielestä liha on kuulunut ihmisen jokapäiväiseen ruokavalioon kautta historian. Väärin! Torvelot eivät ole lukeneet kotiläksyjään varmaan koskaan. Esimerkiksi sota-aikana liha oli sellaista herkkua, että siihen monella ei ollut edes varaa. Toisekseen rintamalla lihaa kyllä tarjottiin, mutta muonituspuoli ei taatusti toiminut kuin junan vessa, vaan välillä jouduttiin odottamaan toimituksia kauankin. Eräätkin kertomukset olen sodasta lukenut ja kyllä siellä niiden perusteella nälkä monta kertaa vatsassa kurni. Eivätkä varmasti miettineet sitä, tuleeko sieltä vanikkaa, saksalaista suklaata, hernerokkaa vai pelkkiä pottuja, kunhan jotain. Hyvin silti pitivät pintansa. Kiitos siitä.

Käsittääkseni monipuolinen kasvisruoka tai vegaaninen ruokavalio, jossa ei käytetä mitään eläinperäistä, on nykytuntemuksen mukaan vähintään yhtä terveellistä tai terveellisempää kuin lihansyönti. Jopa jotkut urheilijat ovat siirtyneet vegaaniuteen huomattuaan, että sillä on suotuisia vaikutuksia myös omiin suorituksiin. Niin tai näin, varmasti mikä tahansa ruokavalio voittaa hampurilaisia ja HK:n sinistä lenkkiä oluella alas huuhtovan juntin ruokailutottumukset.

Minusta ei ole oleellista juuri tällä hetkellä se, syökö lihaa vai ei. Oleellista on se, että vähentää sitä lihankulutusta, jos sitä alkujaankin käyttää runsaasti ja joka aterialla. Se kaikki lihankulutuksen vähentäminen on kotiinpäin. Ei kerralla tarvi alkaa vegaaniksi tai edes kasvissyöjäksi. En minäkään siihen ole pystynyt enkä tiedä haluanko edes totaalisesti kieltäytyä lihasta. Monta vuotta siinä meni, että sain lopetettua lihateollisuuden tukemisen omalta osaltani. Siis etten ostaisi lihaa. Viime kesänä vasta aloin pysymään joten kuten päätöksessäni, mutta lapselleni tarjoan sitä vieläkin heidän omasta tahdostaan.

Eikä minulle ongelma ole itse lihansyönti. Taatusti vedän huiviini lasteni lautaselle jääneet lihanroippeet, jos he eivät sitä syystä tai toisesta kykene syömään. Hukkaan mitään ruokaa ei heitetä. Sehän on niin syntisen hyvää, että en maussa ole liharuokia pystynyt mitenkään korvaamaan. Jauheliha, nams. Hornetit, nams. Lämminsavulohi, namskis. Kyllä ne vieläkin kelpaisi maultaan ja vaihtaisin nyhtökauran niihin ilman epäilyksen häivääkään, jos maku olisi ainut valintakriteeri. Toisaalta makunystyrät ovat myös tässä matkan varrella muuttuneet kasvisperäisempään päin. Ongelma minulle on se, miten liha tuotetaan. Perhana, minähän syön vaikka ihmistä, jos se on vaan eettisesti mahdollista. No problemo! Varmasti hyvää siitäkin saisi. En kuitenkaan ole yhtään vakuuttunut siitä, miten suomalaiset teurastamot ynnä muut sikafarmarit hoitaa hommansa niin, että tuotantoeläimiä ei nähdä vain rahaksi muutettavina tuotteina. Sellainen eläinten massatuotanto on kai mahdotonta eettisistä lähtökohdista katsoen.

Olen syönyt ja syön tälläkin hetkellä vielä ajoittain kalaa ja ötököitä, koska en ole vielä oikein tiedä, miten niihin pitäisi suhtautua. Käsittääkseni kaloillakin liikkuu jotain ajukopassaan, mutta silti niitä viljellään altaissa kuin perunoita pellossa. Hyönteisistä, tarkemmin ottaen sirkoista, ei tiedetä kai vielä sitäkään vähää?

Liha on ollut aina eläinoikeuskysymys. Mutta nyt lihasta ja syömisestä on tehty iso numero, koska ihmisen oma elintila ja luonnonvarat alkaa käydä vähiin ja joudutaan kaventamaan tuontantoeläinten määrää elättääksemme kasvavan ihmispopulaation. Kasvisperäiseen ruokaan vaihtaminen on osa ratkaisua ja siksi jokaisen kannattaisi alkaa jo valmistautua siihen, sillä pian lihan saaminen ruokapöytään voi olla taas kiven alla.

Black Friday

Black Friday. Se on nyt kaikkien huulilla ja sähköpostiin tunkee mainosta ajankohtaisista alennustuotteista. Pointtina on tietysti saada kuluttaja ostamaan nyt, kun kerran halvalla saa. Lähtökohtaisesti jo vituttaa se, että joku hekumoi jostain tavarasta. Siis jollain on pätäkkää heittää tuosta vaan menemään joihinkin tavaroihin, joiden pitäisi tuoda sitten mukamas hyvää mieltä. Paskat sanon minä. Jos jotain inhoan se on materialismi, tavaroiden palvonta. Sille on silti tämä yhteiskunta rakennettu.

Kuluttakaa kuluttakaa! Joulu on tulossa. Lapsille pitää saada uusimmat vipstaakelit ja härpäkkeet, sillä muuten lasten Joulu on pettymys. Näin uskotaan, vaikka kokemuksesta tiedän, että niistä leluista syntyy aina jonkinmoinen riita ja alta aikayksikön ne lentää rikottuina tai tarpeettomina roskakoriin. Suuret olivat odotukset, mutta lannistava oli aatto vaikka kaiken saivatkin ja vielä enemmän. Jossain toisaalla olisi tyydytty pelkkään jouluateriaan, mutta ei länsimaissa eikä Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa. Krääsä ja tilpehööri kuuluu nyt Jouluun. Onhan sitä pedattu jo huolella pari kuukautta, nimittäin loppuvuoden kulutusjuhlaa. Lelukuvastoa tipahtaa postiluukusta huolimatta siitä, että mainoksia emme tahdo. Koska olemme heidän rekisterissään, niin ne lähetetään ihan nimellä osoitettuna muun postin mukana. Minulle Joulussa on parasta ne jälkeiset pyhät, kun on rauhallista, kun kaupat ovat kiinni ja ihmiset ovat vetäytyneet hetkeksi koteihinsa koheltamasta.

Shoppailusta kirjoitettiin jossain naistenlehdessä jotenkin terapeuttiseen sävyyn. Että shoppailu tekee jotenkin hyvää ihmisen psyykkeelle. En tiedä millaisen ihmisen, koska minun on mahdoton samaistua siihen ihmiskuvaan. Kaupoissa pyöriminen ja ostaminen on ollut mitä vastenmielisintä puuhaa ruokatarvikkeiden hommaamista lukuunottamatta. Joka kerta mietin kaikkea sitä turhuuden määrää niillä hyllyillä. On kuulokkeita, meikkitarvikkeita, muotivaatetta, kotiteatteria, nenäkarvatrimmeriä ja vaikka mitä hilavitkutinta ja härpäkettä, mille en kerta kaikkiaan näe mitään tarvetta, mutta joku ovela markkinointimies on saanut ihmiset uskomaan niihin.

Jossain päin maailmaa uutisoidaan kaatopaikkojen jätevuorten surmanneen ihmisiä ja peittäneen koteja alleen. On valtavasti ihmisiä, jotka elää sillä, mitä muut heittää pois. Se kertoo jotain tästä vinoutuneesta maailmasta. Samaan aikaan merissä pyörii pahimmillaan jätepyörre, joka on kuuden Ranskan kokoinen hirvitys. Arvioiden mukaan meriin päätyy jopa pari miljoonaa tonnia muoviroskaa joka vuosi. Eikö ihmiset näe kokonaiskuvaa? Mihkä se tarpeeton krääsä tungetaan, maton alle? Mihin hittoon sitä tavaraa ylipäänsä tarvitsee, niin kuin oikeasti? Jotenkin tuntuu siltä, että tätä kierrettä ei ihan noin vain käännetä. Siitäkin huolimatta hyvää Black Fridaytä.

Juoppojen joukko

Kaljaa, kaljaa, juusto, kaljaa, piimää, kaljaa, pakastepizza, kaljaa. Kyllä käy rassaamaan, kun katsoo lähimarketin asiakkaiden ostoksia kassalla. Juuri tänä aamuna viimeksi. Joukossa niin eläkeläisiä kuin työmiehiäkin. Satunko asumaan niin räkäisessä lähiössä, että ihmisillä ei ole muuta elämää vapaa-ajalla kuin kalja? Mielestäni lähiöni on ihan keskiverto ja Helsingissä on tusina samanmoista, joissa elää tuhansia samankaltaisia ihmisiä kuin omassa lähiössäni. Rehellisesti uskon, että alkoholin kittaus kuuluu tavallisen kansalaisen arkeen. Ja kyllä vituttaa moinen touhu.

Tämä on taas näitä poliittisesti epäkorrekteja aiheita, joista ei oikein saisi puhua varsinkaan, jos sattuu olemaan suosittu poliitikko. Mutta enemmän siitä saisi puhua muutkin kuin Päivi Räsänen. Alkoholi on suomalaisessa veressä, varmasti jo geeneissä asti. Mutta ei taatusti mitenkään perustellusti. Minä en satu nimittäin näkemään minkäänlaisia hyväksyttäviä perusteluja alkoholin suurkulutukselle enkä edes keskivertokulutukselle, sillä suomalaisen keskivertokulutus on jo ihan tolkutonta. Viimeisimpien uutisten mukaan vuodessa puhdasta alkoholia kaadetaan kurkkuihin keskimäärin reilu 10 litraa vuodessa. Siis puhdasta alkoholia. Siinä saa muutaman tölkin kietaista Karjalaa huiviin, että määrä täyttyy kaljan osalta.

Ympäristön kannalta seuraukset ovat mielestäni vain negatiivisia. Juopot paskovat paikkoja, elävät lyhytnäköisesti vain itseänsä ja juopporemmejänsä varten sekä ovat alta aikayksikön muiden elätettävänä ja hoidettavana, jos eivät juo itseänsä pian hengiltä. Sympatiaa minulta ei liikene, sillä vaikka alkoholismi on sairaus, niin se on myös tietoinen riski, jonka he ovat ottaneet, kun ovat lähteneet sille tielle. Sympatiaa minulta ei liikene siitäkään syystä, että olen nähnyt läheisieni lähtevän sille tielle, vaikka olen kyllä tehnyt mielipiteeni hyvin selväksi moisesta touhusta. He ovat kaikki tienneet kyllä, mitä siitä saattaa seurata. Kyky vastuunkantoon on vaan puuttunut.

Nämä samaiset juoppolallit ovat tukemassa juuri niitä vastavoimia, mm: konservatismia, jotka estävät maailmaa menemästä eteenpäin. He ovat jääneet sinne lapsuudenmaisemiin, jossa kaikki oli hyvin, jos oli silloinkaan - ja tuskin oli. Aika kultaa muistot, oli ne sitten kuinka kipeitä tai vääristyneitä tahansa. Kyllä sille juopottelulle luotiin perusteet jo varhaisessa vaiheessa. Joka tapauksessa maailman täytyy uudistua. Ihmisten täyttyy muuttaa elämäntapojaan selviytyäkseen, mutta siihen ei juoppo pysty, koska oman elämän hoitaminenkin on ylivoimainen homma. Suuria kuvioita, muutoksia, syy-seuraussuhteita on hankala hahmottaa pöhnässä. Siksi mikä tahansa muutos tuntuu ahdistavalta.

Juopottelu, alkoholin lipittäminen ei edistä kenenkään hyvinvointia pitkässä juoksussa. Se, että lähikaupassani on jatkuvasti kokonainen lava, joka vaihdetaan aina täyteen sen tyhjennettyä, kertoo karua kieltä siitä, miten koomassa ihmiset ovat. Mitä kaikkea sillä säästyneellä energialla voisikaan tehdä, joka syntyisi, kun ylenpalttinen hörpöttely loppuisi? Kuinka paljon piilotettua potentiaalia tuolla pöhnäisten joukosta löytyisikään, kun ihmiset raitistuisivat?

Elämäntapatesti

En ole aikonut pitää tapanani jaella linkkejä tässä blogissa. Ihmiset kyllä löytävät tarvittavan tiedon ympäristöasioita koskien halutessaan. Tämä testi on kuitenkin niin hyödyllinen kelle tahansa, että sitä kannattaa jakaa. Laske siis oma summittainen hiilijalanjälkesi. Sekin olisi merkityksetön tieto, jos laskelmia ei pystyisi tekemään uudestaan ja seurata, miten mikäkin teko vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeen.

Vertailun vuoksi oma hiilijalanjälkeni oli 3300 kg CO2e. Keskimääräinen testin tehneen hiilijalanjälki oli 7300 kg CO2e. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on puolestaan 10300 kg CO2e per vuosi. En pyri pätemään tuloksellani, sillä minulla on 3 muksua, takanani on muutama tuhat lentokilometriä ja laskemisen varaa on nykyiselläänkin.

Lienee ensimmäinen bloggaukseni, jossa on rakentavaa sisältöä. Siis testatkaa ja ottakaa opiksi virheistänne.

https://elamantapatesti.sitra.fi/

Keskustelusta tukea?

Ehkä turhauttavimpia ilmastoahdistukseen liittyviä asioita on niistä keskustelu. Ihmiset tapaavat sanoa, että ei tässä oikein yksittäinen ihminen voi mitään. Toisin sanoen yksittäinen ihminen ei voi kääntää kelkan suuntaa. Kaikista pahimmalta se tuntuu, kun sen sanovat läheiset tai ihmiset, joiden nimenomaan olisi kuvitellut olevan viimeiseen asti luonnon puolesta, mutta ovatkin jo heittäneet kirveen kaivoon. Ehkä heihin on jo iskenyt ympäristöahdistus pahemmin kuin minuun. Yksi heistä ainakin jo epäili sairastuneensa fyysisestikin ahdistuksensa johdosta. Minussa on sentään toivoa tai ainakin sen verran voimaa, että voin avautua asiasta julkisesti.

En kaipaa ahdistukseeni tukea. Kaipaan sitä, että ihmiset myöntävät, että nyt on toimittava. Siis oikeasti toimittava, ei vain linkkailla uutisia someen ja lässyttää. Sellaista kuitenkaan en kuule keneltäkään. He koittavat vain lohduttaa toteamalla, ettei yksittäinen ihminen voi ottaa vastuuta ilmastonmuutoksesta tai muustakaan ympäristöongelmasta. Verenpaineeni nousee tässä kohtaa joka kerta, turhautuminen puskee päälle ja kirosanat vilisevät mielessäni. Jos ei yksittäiset ihmiset ota vastuuta niistä, niin ketkä sitten? Poliitikot, päättäjät ja johtajat ovat samanlailla yksittäisiä ihmisiä, jotka palvelevat suurempaa yhteisöä, jotka koostuvat yksittäisistä ihmisistä. He vaikuttavat meihin ja me vaikutamme heihin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Älkää odottako keskustelulta tukea. Sellaista tukea, että joku oikeasti innolla lähtee mukaan taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Tuolla on suurin osa ihmisistä ihan ulalla koko uhasta ja ne, jotka ovat tietoisia väheksyvät itse ongelmaa tai siihen liittyvää vastuuta. He ehdottavat sinulle lomaa tai irtiottoa. "Mene vähän metsään kävelylle, se tekee sinulle hyvää." Ihmiset puhuvat ympäristöahdistuksesta kuin se olisi henkilökohtainen ongelma. Vittu ei ole. Minun ympäristöahdistukseni on ongelma pienimmästä päästä. Se on tai sen pitäisi olla joka ikisen ihmisen yleinen huolenaihe suuruusluokkaa tähtitieteellinen. Ympäristöongelmat vaikuttaa kaikkeen. Kukaan, joka elää useamminkin vuoden vielä eteenpäin, tulee siitä kärsimään. Suuri osa kärsii siitä jo tuolla etelässä, missä helteet ovat jo mahdottomia, puhtaasta juomavedestä ja ruoasta on pula. Siellä, missä ihmisiä ja lapsia kuolee kuin kärpäsiä. Sotia käydään jo nyt luonnonvaroista. Siitä juontuva ahdistus ei ole ongelma vaan terve merkki välittämisestä. Niin kauan kuin se ahdistus ei lannista ja masenna, se on herätysmerkki tilanteesta ympärillämme, joka vaatii ratkaisua. Älkää sysätkö sitä tunnetta syrjään vaan toimikaa!

Uutissivustojen kommentit

Välillä hairahdun uutissivustojen kommenttiosioille. Ihan vihoviimeinen virhe. Se idioottiuden taso vaikkapa Iltalehden lukijoiden kommenteissa on ällistyttävää. Jollain tapaa sen laskee aluksi viihteeksi, mutta kommentteja luettuaan potee aina yhtä varmasti jonkin sortin henkistä pahoinvointia. Ehkä siksi, että sitä kuvittelee niiden kommentoijien edustavan jotain yleistä näkemystä. Sitä se voi toki ollakin vaikkapa jossain Peräseinäjoen Teboilin tupakkakopissa tai Vilppulan aseman baarin seisomapöydässä, mutta ei taatusti Luojan kiitos maan vallitsevana kantana. Tai sitä ainakin hartaasti toivon.

Otetaan nyt kuitenkin muutama esimerkiksi tästä surkuhupaisasta keskustelusta, joka ei itse asiassa ole edes keskustelua vaan yksittäisten kommentoijien aivopieruja, joista torvelot toisiansa kompaten saavat voimaa jakaa näkemyksiään. Kyseessä on siis Ilta-Sanomien artikkeli 7.10.2018 Näin ilmaston lämpeneminen näkyy Suomessa – katso 10 kohdan lista, joka koskettaa jokaista suomalaista.

Kommentit:

"NestoriN

Hyvin hankala näitä on ihmisen normaalilla aikaperspektiivillä eli vuosina tai edes vuosikymmeninäkään havaita. Sää heittelee niin paljon, eikä vuodet ole toistensa veljiä. Jokainen voi muistella kesää 2016 ja 2017 ja verrata niitä viime kesään. Etelä-Suomessa on ollut vuosikymmenen aikana tosi lauhoja lähes täysin lumettomia talvia. Näitä oli jo 90-luvullakin ja sitten on väliin talvi, että lunta on katolla melkein metri ja pakkasta lähemmäs kolmekymmentä pitkä aika. Heittelyä on molempiin suuntiin. Jos on sitten pitänyt 50-luvulta asti sääpäiväkirjaa ja piirtää käppyrää siitä, niin voi ehkä jotain päätelmiä lähteä tekemään..."

Ai saatana! Tämä helvetin Nestori meinaa, ettei ilmastoa ole tutkittu 50-luvulta lähtien. Että hänen omat mutu-havainnot siis vastaavat tutkijoiden tekemää työtä. En minäkään mikään ruudinkeksijä ole, mutta sentään tiedostan sen. Idiootti! Seuraava!

"Ei Suomi yksin mahda asialle mitään,vaikka kuinka ilmastotalkoisiin osallistuttaisiin. Omalta osalta voidaan tehdä tosin. Suuret saastuttaja maat on saatava mukaan. Samoin Aasian muovi-ja kertakäyttö tuotteiden ja mereen viskominen kuriin. Ym,ym,,,,,"

Tämä on perinteisin. Tosin selkeämmin kirjoitettuna kuin useimmat kaltaisensa. Plussaa myös siitä, että ilmastotalkoot voidaan omalta osin hoitaa. Minun mielestä on myös tärkeää, että Suomi pysyy myös mallimaana, edelläkävijänä, hyvänä esimerkkinä muille. Siksi on tärkeää, että tehdään voitavamme ja enemmän.

"Joppe

Kovaa on ihmisten pelottelu sääilmiöllä ja lämpenemisellä. Katsotaan sitten taas 

talvella kun on lähes 30 astetta pakkasta täällä etelässäkin. Kyllä lämpenee, mutta 

kuinka paljon se meitä haittaa. Loppujen lopuksi tullee valtavia säästöjä, jos ei 

olisikaan niin kylmää pitkää talvea, eikä valtavasti lunta niinkuin viime talvena. 

Punkkeja ja vieraita lintulajeja. No vaihtelu virkistää tai sitten ei."

??? Siinä varsinainen Nostradamus! Oliko pakko kommentoida, jos ei ollut mitään sanottavaa? Vai oliko hän trolli? Mene ja tiedä.

"Ilmaston suojelija.

Suomalaiset ovat jo tehneet osansa ilmaston saasteiden vähentämisessä, jättämällä lasten tekemisen mahdollisimman vähäiseksi."

Sieltä se tuli taas. Ei meidän suomalaisten tarvi enää mitään tehdä. Ei minun tarvi tehdä yhtään mitään, eihän? Plää plää. Suomalaisella on kuitenkin yksi maailman suurimmista hiilijalanjäljistä. Siis moninkertainen verrattuna maailman valtaväestöön. Jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,4 maapalloa ylläpitämään suomalaista hyvinvointia. Revi siitä, "Ilmastonsuojelija".

"liikunnalinen mies 61 v.

luminen talvi masentaa eniten, pyräilyä ympäri vutta 15000 km vudessa, ei talvi lajeja."

Yhä sekavammaksi käy. Ei saatana, polla hajoo. Miksi teen tätä itselleni? Tämä oli tässä. Kiitos.

Uskon asiantuntijoita

Maailman ongelmista on pilvin pimein päteviä raportteja, joita minun ei tarvitse eikä varmasti kannata esitellä. Todistusaineistoa on. Jos joku ei usko ilmastonmuutokseen tai vaikkapa lajien sukupuuttoaaltoihin, niin hän tuskin uskoo yhtään mihinkään todisteisiin, mitä tieteilijöillä on tarjota ympäristön pahenevasta tilasta. Sitä ihmettä ei kannata jäädä odottelemaan, jolloin kaikki olisi vakuuttuneita ympäristöongelmien olemassaolosta. Niistä, jotka ajavat jopa oman elomme vaakalaudalle. Siellä on aina joitain, jotka viimeiseen asti kieltävät kaiken, koska heidän elintapansa on uhattuna. Silloinkin, kun Saharan autiomaa on levinnyt Eurooppaan ja palmut kasvavat Suomenlahden rannalla, jos kasvavat enää nekään.

Minulle ympäristön paheneva tila on yhtä todellista kuin ympäristöahdistuskin. Enkä taatusti aio lähteä väittelyihin siitä, tapahtuuko se vai ei. Se on jo käynnissä, piste. Toisekseen, jos siellä on joku nokkela kaveri, joka tuntee ilmaston syy-seuraussuhteita, ilmastotiedettä, biologiaa ja maantiedettä, saa helposti meikäläisen pään pyörälle halutessaan. Ne on asioita, joita minä hallitse. Kuten todettu, olen vain tavallinen duunarin nutipää.

Minulle riittää, että tuolla on satoja ilmastoon ja ympäristöön perehtyneitä tieteilijöitä, jotka handlaa asiansa ja ovat suurinpiirtein yhtä mieltä siitä, että hommat on menossa päin persettä. Olisin vain toivonut, että se olisi riittänyt vallan kahvassa olevalle ministeritahollekin. Ei riittänyt.

Tekstiä tolloille

Kuka kirjoittaa tavallisen ihmisen näkökulmasta muuta kuin ne hullut iltalehtien nettipalstoilla? Ovatko he edes tavallisia ihmisiä? En tiedä, mutta toisaalta se äänenpaino siellä on tuttua duunipaikkojen tauko- ja kahvihuoneista. Sellaiset muka itsevarmat ja kovanahkaiset äijänketaleet puhuvat alentavaan sävyyn viherpiipertäjistä, feministeistä, kettutytöistä ja suvakeista. Miellän kuuluvani omalla sivistymättömällä tavallani tuohon duunariporukkaan, mutta samalla aatemaailmallisesti elämme ihan eri galakseissa. Siksi välttelen sellaisia rehvakkaita äijälaumoja, joita kiinnostaa lähinnä kalja, lätkä, autot ja machoilu. Meillä ei keskenään ole paljon keskusteltavaa mitä tulee maailmanparannukseen.

Toisaalta ajatuksenjuoksuni ja lyhyet tekstini voi olla heille ja meille muille tavallisille pulliaisille helpompaa omaksua kuin faktoilla viilattu, pikkurilli pystyssä kirjoitettu, asiapitoinen, 800-sivuinen ilmastoraportti. Toivoisin, että kykenisimme luomaan jonkinlaisen ymmärrettävän sillan tieteellisistä tutkimuksista arkikieleen ja arkimieleen. Vaan tuskinpa minä olen siinä porukassa. Päin vastoin, tulin vain tyrkyttämään omia näkemyksiäni ja kaivamaan verta nenästäni. Vittuilu ja suorasukaisuus nimittäin on se ainoa kieli, jota tollo ymmärtää.

Ilmastomarssi

Tässä taannoin julkaistiin IPCC:n ilmastoraportti. "Kansainvälinen ilmastomuutospaneeli vaatii nopeita ja laaja-alaisia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.", näin kirjoitti muun muassa YLE verkkosivuillaan. Itsehän en tuota raporttia ole lukenut, mutta eri medioissa viesti oli suurinpiirtein sama. Jopa Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho toteaa Perussuomalaisten omalla verkkosivustollaan Suomen Uutiset, että ilmastonmuutos on todellinen. Jo on aikoihin eletty! Luinko oikein? Perussuomalainen ja vielä puheenjohtaja toteaa ilmastonmuutoksen olevan todellinen! Minulla oli sellainen käsitys, että siellä oltiin sitä mieltä, että ilmastonmuutos oli feikkiä tai vähintäänkin ihmisestä riippumatonta. Joka tapauksessa ilmastonmuutoskriittisimmän puolueen keulahahmon ulostulo on ihan hyvä asia. Mitään toimia se tosin ei varsinaisesti aiheuta jo siitäkin syystä, että he eivät istu enää hallituksessa ja tuskin sittenkään.

Järjestettiinhän raportin kunniaksi myös mielenilmaisu Ilmastomarssi (20.10.2018), joka alkoi Helsingin Senaatintorilta kulkien eduskuntatalon eteen, jossa sitten eri puolueiden edustajat olivat kiemurtelemassa muutosta vaativien mielenosoittajien edessä. Olin itse mukana marssissa, mutta lasteni nälän ja kärsivällisyyden loppumisen vuoksi emme jääneet enää seuraamaan näytöstä Eduskuntatalon portailla. Ehkä parempi niin, puhe on ilmaista ja hyödytöntä niin kauan kuin siitä ei seuraa tekoja.

Olihan meitä muutama tuhat. Poliisin mukaan ainakin 8000 ja järjestävän tahon mukaan jo 10 000. Ihan vertailukohtana voi kuitenkin mainita, että kun Suomi voitti lätkän MM-kultaa vuonna 2011, sitä juhlisti Kauppatorilla 100 000-päinen kannattajajoukko. Tältä pohjalta kun ajattelee ihmiskunnan viisastumista ja tulevaisuudennäkymiä, niin tekisi mieli hypätä kaivoon. Ihan oikeasti.

Ihmiset ovat vallanneet koko maailman

Parisen vuotta sitten lensimme perheen kera Espanjaan parin viikon lomalle. "Vai oikein lensitte Fuengirolaan?". Joo, kyllä lennettiin, koska ympäristöahdistukseni oli silloin vähäisempää enkä oikein tajunnut vielä kuinka saastuttavaa lentäminen onkaan eikä meillä ollut oikein varaa muuallekaan. Siinä lennellessä jokaisen varmaan tulee katsottua jossain vaiheessa maisemia lintuperspektiivistä käsin, sillä se ei ihan jokapäiväistä herkkua monellekaan ole. Itse aina istun niin mielelläni ikkunapaikalla ja tiirailen, mitä alhaalla näkyy.

Parhaimmillaan siellä näkyy vuoria, erämaita, villiä luontoa ja paikkoja, joissa ihmisen ei tulisi tavallisesti käytyä. Mutta siinä Euroopan yllä lennellessä maisema oli hyvin virtaviivaista. Aivan häkellyin, sillä en ole liiemmin lennellyt Euroopassa. Se vain jatkui ja jatkui. Ainoat asiat, jotka maisemassa eivät olleet ihmisen suuremmin muokkaamia oli jokien vallattomat kiharat. Kaikki muu silminkantamattomiin palveli ihmisten tarpeita.

Katsopa maisemaa vaikka Ranskan, Saksan tai melkein minkä tahansa Euroopan maan yllä. Aivan helvetin ankeaa. Kuin palapelin palasia olisi liimattu vieri viereen. Kaupunkeja, peltoja, katuja, viljelmiä kaikki tyynni. Eri kokoisia suorakulmioita ja kolmioita, joita rajaa tiet ja kadut. Metsiä tai muita koskemattomia alueita vain pieninä läntteinä siellä täällä. Missä helvetissä siellä asuu yksikään kookas villieläin? Ei missään, sillä ympäristö vaikuttaa niistä varmasti valtavalta sotatantereelta. Ihminen on tunkeutunut ihan joka kolkkaan. Edes ne pienet metsäkaistaleet eivät ole välttyneet autoteiltä, sillä homo sapiens sapiensin pitää päästä autolla joka paikkaan. Villiydelle ei ole sijaa tässä maailmassa. Eläimet on ajettu nurkkaan ja jos ne sieltä uskaltautuvat ihmisen reviirille, niitä voi vaikka tussauttaa pyssyllä.

Jos joku nyt tulee pätemään, että niin ne siellä Euroopassa ja muualla, niin ei onnistu. Suomessa on toki metsän osuus hieman isompi, mutta samanlailla kaikki on virtaviivaistettu. Kuin viivoittimella vedetty koko maasto. Suot ojitettu ja metsät tiukasti rajattuina talousmetsinä, kaikki valjastettu ihmistä palvelemaan. Edes suomalaisilla ei ole aihetta ylpeillä laajoista koskemattomista metsistä. Niitä ei löydy kuin korkeintaan Lapista. Bling, olisiko jo aika herätä siitä prinsessa ruususen unesta?!

Sitten on niitä turvennuijia, jotka pitää ihmisten osuutta ilmastonmuutoksessa vähäisenä. Ikään kuin ihmisen osuus tässä suuressa muutoksessa olisi marginaalinen. Vittu katsokaa satelliittikuvia vaikka Google Mapsista ja zoomatkaa niin lähelle, että tiet ja rakennukset näkyy. Selailkaa ja skrollailkaa. Saatte juustopäät vähän perspektiiviä asioihin. Ihmiset ovat valjastaneet koko maailman itseään varten! Tämän lajin ahneudella ei ole rajaa.

Ihmiskeskeisyyttä

Turkistarhaus, miettikää. Joku telkeää satoja, tuhansia kettuja säälittävän pieniin luukkuihin aiheuttaen mittaamattoman suurta kärsimystä ja kutsuu sitä elinkeinoksi. Mitä helvettiä?! Kivulla ja kärsimyksellä saa siis tehdä rahaa, koska ihminen. Kuinka voi olla?

Meidän ajattelussamme on ongelma. Se on ihmiskeskeisyys.

Elämä on arvokasta, mutta vain ihmiselämä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, jokainen ihmishenki on arvokas. Nämä ovat vallitsevia arvoja, joista ei kiistellä. Mutta annas olla, jos samaa sanoisi eläimestä. Kuinka moni nauta tai broileri koetaan arvokkaaksi tai ainutlaatuiseksi? Kuka nugettia tai lihapullaa jäystävä turjake ajattelee, että syö nyt jotain todella arvokkaaksi kokemaansa? Ei kukaan. Ja jos joku niin sanoisi, niin saisi seuralaisiltaan vähintäänkin oudoksuvia katseita. Ajatuksen logiikka kulkee missä? Se, että se eläin ei ehkä osaa lukea tai laskea laskuja tekee siitä vähempiarvoisen? Sillä käsittääkseni monien eläimien on jo todistettu kokevan monenkirjavia tunteita enkä niillä viittaa nyt nälkään vaan sellaisiin perustunteisiin kuin vaikkapa suruun ja iloon. Onko älykkyys se millä rajataan eläimet vähempiarvoisiksi? Jos on, niin miten suhtaudutaan sitten kehitysvammaisiin tai heihin, jotka eivät kykene ilmaisemaan älykkyyttään kielellisesti? Voiko heillekin tehdä ihan mitä sattuu, pistää vaikka teuraaksi? Vääntää heistä nugettia? Missä logiikka? Kertokaa minulle.

Jos Amerikassa nousee hurrikaani tai tornado, joka pyyhkii ihmisten kodit tieltään, se on kansallinen tragedia. Jos Suomessa tulipalo tuhoaa perheen kodin, se on järkytys ja iltapäivälehtien etusivun uutinen. Tai susi! Villi susi on nähty Pohjanmaalla! Ei perkele käy päinsä, että meitä ihmisiä näin uhataan. Mutta jos ihminen avohakkaa ja raiskaa metsän tahi tekee siitä siitä pellon tai parkkipaikan vieden sieltä kaikkien eläinten elintilan tai pistää tusinan kanoja ahtaaseen häkkiin, missä ne raatelevat toisensa elävältä kuten varmasti tekisi ihminenkin niissä oloissa. Se on silti ihan ok, sillä se kuuluu tuotantotalouteen tai metsänhoito-ohjelmaan. Se on ihmisen tarpeita varten. No problemo. Ymmärtänette varmaan. Eläinten tulee vain sopeutua tilanteeseen. Koti ja elämänilo vietiin, jotta ihmiset saisi turkiksen tai pyyhkiä perseensä valkaistulla paperilla.

Eläimet, luonto ja ihminen eivät ole missään määrin tasa-arvoisessa suhteessa. Jos ihminen haluaa tien, kerrostalon tai golf-kentän rakentaa jonnekin, se ei ole ongelma niin kauan kuin se ei rajoita kenenkään ihmisoikeuksia. Eläimiä saa kyllä keittää elävältä, kiduttaa ja tappaa. Luontoa saa kyllä talloa, jyrätä ja raiskata ihan miten huvittaa niin kauan kuin se palvelee ahneen ihmislajin tarpeita. Vain ihmisellä on merkitystä, älkää kuvitelkokaan mitään muuta.

Miksi blogi?

Maailma on tuhoutumassa ja mitä tekee Matti Meikäläinen (nimi muutettu)? Perustaa blogin. Joku voisi sanoa:" Kuvittelitko pelastavasi maailman blogilla vai oletko vain naiivi idiootti?". Luultavasti jälkimmäinen. Maailma on tekstiä täynnänsä ympäristön tilasta ja paljon vielä sellaista, jonka on rustannut joku oikeasti osaava kaveri. Kuten vaikkapa IPCC ilmastoraportin rustanneet 90 huippututkijaa vai montako niitä nyt olikaan. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden joukko on edustettuna hyvin aiheen tiimoilta ja toimittajat yrittävät kompata perässä.

Mikä hittolainen on siinä, että viesti ei mene perille kansalaisiin? Tai sitten menee, mutta mitään ei tapahdu. Minäkin tunnen monenmonta avarakatseista ihmistä, jotka kyllä myöntävät kulutukseen ja elintasoomme liittyvät ongelmat, mutta seuraavassa käänteessä varaavat lomalennot Thaimaahan tai kuka minnekin. "Kyllä päästöjä pitäisi vähentää, mutta mistään, ei lihansyönnistä, ei lentämisestä emmekä taatusti autosta luovu. Ei maailma tuhoudu meidän vuoksi." Mitä siinä voi sanoa muuta kuin manailla hiljaa mielessään, että perkele sentään. En voi sanoa ajatuksiani suoraan. Jos niin tekisin, ne vähäisetkin suhteet läheisiin ja tuttaviin saattaisivat olla katkolla.

En minäkään juuri ole sen paremmin tai ekologisemmin elänyt. Minähän olen kasvanut valmislihapullien ja nakkien voimalla. Vasta tänä vuonna siirryin kasvissyöjäksi. En edes vegaaniksi, sillä tuollainen yhtäkkinen elämänmuutos lihaasyövän perheen kanssa olisi ollut liian haasteellinen. Olen lentänyt monta kertaa elämässäni ja omistanut muutaman autonrämänkin. Vasta tänä vuonna (2018) heräsin siihen, että itsestäni muutos on aloitettava. Ensin on muutettava omia elintapojaan ja vasta sitten voi vaatia sitä muiltakin tai edes toivoa, että joku muukin innostuisi. Vertauskuvallisesti vähän sama kuin nämä istuvan hallituksen toimet, jossa oletettiin kaikkien osallistuvan ilomielin Sipilän palkanleikkaustalkoisiin yhteisesti kansallisen edun nimissä, mutta sattumoisin itse kansanedustajia nämä leikkaukset eivät kuitenkaan koskeneet.

Aika on kuitenkin käymässä vähiin ja sanaa on levitettävä. Mutta miksi blogi? Kirjoja en osaa taittaa eikä minulla luultavasti ole pitkäjänteisyyttä edes sellaiselle projektille. Kirjat, ne vielä paperiset, myös kustantavat aina jotain. Jos levikin kannalta ajattelen asiaa, niin blogi on vetovoimaisempi ja tavoitettavampi riippuen toki myös lukijasta. Sähköisessä muodossa nämä tekstit säilynevät pidempään tai ainakin niin kauan kuin Interweppiä ja sitä tukevaa sähköverkkoa saadaan pidettyä yllä. Voisi kai karkeasti yleistää, että vanhemmat lukevat oikeita kirjoja ja nuoret enemmän sisältöä netistä. Esimerkiksi juuri blogeja. E-kirjoihin en ole vielä päässyt edes tutustumaan.

Blogin tekijänä en ole kuitenkaan untuvikko. Rustasin jokusen vuoden blogia eräästä harrastuksestani kohtalaisella menestyksellä kunnes aihe ei enää tuntunut polttavalta. Se oli ihan hyvä aihe, mutta nyt ovat alkaneet painavammat asiat painaa mieltä. Nautin kirjoittamisesta, kunhan vaan aihe inspiroi. Se on terapeuttista. Hoidan samalla siis omaa ahdistustani ja kaadan paskan muiden niskaan.

Olen tavallinen duunari

"Hei, olen Matti Meikäläinen (nimi muutettu) ja kärsin ympäristöahdistuksesta.". Koskaan mihinkään ryhmäterapiaan tai virallisesti terapiaksi luokiteltavaan tapahtumaan en ole ottanut osaa, mutta sellaista varmaan tarvitsisin ja jotenkin näin kuvittelisin sellaisen alkavan. Noin, nyt se on sanottu.

Sen lisäksi, että olen ympäristöahdistunut, olen 40:ä lähestyvä perheellinen mies. Perheeseeni kuuluu vaimo ja 3 lasta. Asumme Helsingissä kerrostalossa pienessä neliössä ja elämme kai suhteellisen keskivertotuloilla keskivertoihmisten elämää.

Olisi hienoa, jos voisin sanoa olevani akateeminen älykkö. Hehän, toimittajien, aktivistien ja tutkijoiden kera, tuntuvat olevan ainoita tässä maailmassa, jotka varoittavat kehityksen synkästä kulkusuunnasta. Ei, en ole sellainen. Päinvastoin, olen tavallinen duunarin torvelo. Rivityöläinen. Tollo. Koulutukseni jäi ylioppilaslakkiin. Opon, eli opinto-ohjaajan, ammatinvalinnan kartoituksessa ei koskaan löydetty mitään minulle sopivaa.

Akateemisen maailman hienouksia en koskaan päässyt kokemaan ja se näkyy. Ai miksikö? Ei kiinnostanut. Nuorena kiinnosti harva asia. Ehkä vähiten koulunkäynti, muiden opit. Halusin oppia kaiken itse kuten monet niin sanotut elämänkoululaiset. Tuskinpa tilanteeseen tulisi muutosta, vaikka nyt saisin elää tuon ajan uudestaan. Siitäkin huolimatta, että tieteilijänä tai jonain muuna kouluja käyneenä tyyppinä voisin ehkä oikeasti päästä vaikuttamaan maailman kulkuun edes jollain tasolla. Duunarina tällaista tilannetta tuskin syntyy. Harva asia näet kiinnostaa vieläkään, mutta jos jotain pitäisi mainita, niin matkailu, seikkaileminen ja ympäristöasiat olisivat kai niitä.

Edelleenkin haen sitä omaa alaa, jota ehkä ei edes olekaan. Koitan jotenkin kääntää tämän duunaritaustan voitokseni. Myös kirjoittajana. Sillä tutkijoiden teksti on usein kylmää, faktoihin perustuvaa, ei ehkä kovin konkreettista, mitä ihmeellisimmillä sivistyssanoilla höystettyä, ei innostavaa eikä tunteisiin vetoavaa. Heillä on tietyt kriteerit siitä, minkälaista tekstin pitää olla. Minulla ei. Tosin siinä suhteessa en varmastikaan kuulu nettikirjoittelijoiden vähemmistöön, sillä sen verran monenkirjavaa sakkia sieltä löytyy. Harva heistä kuitenkaan kirjoittaa ilmasto- tai ympäristöahdistuksesta. Astuhan siihen valtakuntaan, niin ivaa ja lokaa siellä korkeintaan moisesta aiheesta päällensä saa:" Perkeleen viherpiipertäjät! Suomi kuntoon ensin!".

Isänpäivä

Tänään on isänpäivä. Sain kortteja ja lahjoja, sellaisia mitä nyt lapsilta voi vaan saada. Kivoja, sopivan vaatimattomia, suurella sydämellä tehtyjä. Vaimo ilmoitti minut Vihreän puolueen jäseneksi toiveestani. Se oli minun yksi isänpäivälahjoista. Ei sillä, että hinkuisin mukaan politiikkaan, vaan lähinnä antaakseni tukea ympäristönsuojelulle ja ollakseni ympäristötietoisempi sekä paremmin perillä niistä asioista, jotka uhkaavat meidän kaikkien tulevaisuutta.

Isän tärkeimpänä tehtävänä näen perheeni puolustamisen, turvallisen elämän takaamisen. Elämän, jossa lapset voivat kasvaa ja kehittyä omana itsenään rauhassa ilman pelkoa ulkopuolisesta uhasta. Yritän myös olla aktiivinen ja osallistuva isä, joka välittää. Siksi nykyinen työni duunarina on juuri passeli, työt eivät seuraa kotiin ja aikaa jää muksujen kanssa peuhaamiseenkin. Että hyvää isänpäivää vaan kaikille!

Minulla on ympäristöahdistus

Ympäristöahdistus, ilmastoahdistus, ekoahdistus. Kaikki termejä, jotka ovat ihan viime vuosina nousseet pinnalle ja ne viittaavat ympäristön muuttumiseen globaalilla eli yleismaailmallisella tasolla ja siihen, miten me ihmiset koemme sen. Törmäsin itse ensimmäisen kerran termiin ilmastoahdistus aiemmin tänä vuonna. Siinä oli jotain minua koskettavaa. Tunsin sen heti omakseni, vaikka ilmastonmuutos yksinään ei olekaan se kaikenkattava huolenaihe. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Koko maapallo on yhtä suurta ekosysteemiä ja ilmastonmuutos on yksi järisyttävimmistä oireista ihmisen vuosikymmeniä kestäneelle ekologisesti sietämättömälle elämäntavalle. Ilmastoahdistuksessa kyse on kuitenkin ilmaston lämpenemisestä, mutta minua huolettaa ennen kaikkea se asenne, jolla suhtaudumme koko elinympäristöömme. Siksi ympäristöahdistus on kuvaavampi termi sille, mitä olen kokenut jo yläasteikäisestä lähtien. Tuolloin, 90-luvulla, ilmastonmuutos ei tuntunut olevan niin kuuma aihe kuin nyt.

Ahdistukseni on peruja jo siis lähes kolmen vuosikymmenen takaa. Yläasteella ja lukiossa tutustuin parhaan ystäväni kautta ensin maailmanparantaja Pentti Linkolan ajatuksiin. Luin hänen siihen mennessä julkaistut kirjansa. En muista niistä paljoakaan enää muuta kuin sen, että ihmiset ovat ahneudellaan viemässä maailmaa päin prinkkalaa ja ainoana ratkaisuna on ihmisen ylisuureksi kasvaneen populaation väkivaltainen hävitys ja länsimaisen kasvuun ja kulutukseen perustuvan maailman romuttaminen mahdollisimman nopeassa aikataulussa. Kirjat olivat tarpeeksi sekä synkkiä että väkeviä ravistelemaan teiniangstista mieltäni. Ne ajatukset yhdessä omien havaintojeni kanssa tekivät minusta jossain määrin vihreämielisen hihhulin. Sitten tutustuin myös Eero Paloheimon ajatuksiin ja pikkuhiljaa seuraillut Vihreät-puolueen edesottamuksia politiikassa. Vaikka kiinnostusta ympäristöasioihin on koko ajan ollut, olen ollut vain sivustaseurailija tekemättä asioille yhtään mitään.

Viime aikojen ympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä yhä synkemmistä uutisista johtuen ahdistukseni on vain pahentunut. Nyt ajattelen maailman kohtaloa joka päivä. Miksi Suomi, jota on pidetty monilla aloilla edistyneisyydessään lähes esimerkkimaana, ei tee asialle mitään? Miksi päättäjien huolestus näkyy vain puheissa, ei teoissa? Mitä on tehtävissä? Mitä itse voin tehdä? Voimattomuus suurien asioiden edessä lannistaa, ahdistaa, vituttaa, raivostuttaa. Tätä on pakko purkaa johonkin, ei jollekin, vaan tekemiseen. En varmasti ole ainoa. Tämä blogi olkoot sille yhtenä kanavana. Samalla tietysti toivon, että sieltä löytyisi edes jonkinlainen joukko, joka voisi samaistua näihin fiiliksiin.

Jotain tulossa

Blogi ympäristöahdistuksesta tekeillä.