sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Tulevaisuutta

Jengille näyttää olevan vieläkin ihan utopiaa se, että viherpiipertäjät tulisivat joskus johtamaan tätä maata. Ihmiselämä on liian lyhyt, että yksilöt tajuaisivat kuinka suurten muutosten keskellä me eletään ja asioita tapahtuu koko ajan vaikka se ei kaikkien arkielämässä näkyisikään.

Sata vuotta sitten teollisuus eli vasta lapsen kengissä, mutta tänä päivänä se suurinpiirtein pyörittää koko maailmaa. Sata vuotta sitten valtaosa väestöstä eli maaseudulla, nyt kaupungissa. Autot olivat vielä harvinaisuus 100 vuotta sitten, nyt se on yleinen hyödyke länsimaissa. Ilmailun kehitys on samaan aikaan ottanut huimia harppauksia.  Maailman ensimmäinen GSM-puhelun soitti vuonna 1991 Suomen Pankin johtaja ja kokenut poliitikko Harri Holkeri. Matkapuhelimien kehitys onkin ollut melkoista noista ajoista ja se on johtanut nykyisiin älypuhelimiin. Ysärillä myös Internet yleistyi Suomessa. Kuinka paljon nuo ovatkaan vaikuttaneet nykyiseen elämäämme. Maailma ja ihmisen elämä muuttuu hurjaa tahtia. Toisin kuin ennen, nykyään jokainen sukupolvi syntyy erilaiseen maailmaan.

Tietoa ilmiöistä ja asioista leviää Internetissä kulovalkean tavoin. Tieto on voimaa. Niin myös ympäristökysymykset nousevat esiin yhä kiihtyvällä tahdilla ja ne tulevat syrjäyttämään monet aiemmin tärkeät asiat, sillä kysymys on ei enempää eikä vähempää kuin elämästä maapallolla. Nuoret, joiden elämästä on kyse, tulevat vaatimaan muutosta. Vihreät tulee nousemaan esiin toistaiseksi ainoana selkeästi luonnonsuojeluun orientoituneena puolueena sitä mukaa kun huoli ympäristöongelmista kasvaa. Orastavia merkkejä siitä on ollut jo viime vuosina. Toki sille tulee olemaan vastavoimia, mutta paine rajuille muutoksille on kova. Joten valmistautukaa vaan muutokseen. Toivottavasti se vaan tulee entistä nopeammin, vielä kun pelastettavaa on enemmän.

Linkki:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti