keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Ihmiskeskeisyyttä

Turkistarhaus, miettikää. Joku telkeää satoja, tuhansia kettuja säälittävän pieniin luukkuihin aiheuttaen mittaamattoman suurta kärsimystä ja kutsuu sitä elinkeinoksi. Mitä helvettiä?! Kivulla ja kärsimyksellä saa siis tehdä rahaa, koska ihminen. Kuinka voi olla?

Meidän ajattelussamme on ongelma. Se on ihmiskeskeisyys.

Elämä on arvokasta, mutta vain ihmiselämä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, jokainen ihmishenki on arvokas. Nämä ovat vallitsevia arvoja, joista ei kiistellä. Mutta annas olla, jos samaa sanoisi eläimestä. Kuinka moni nauta tai broileri koetaan arvokkaaksi tai ainutlaatuiseksi? Kuka nugettia tai lihapullaa jäystävä turjake ajattelee, että syö nyt jotain todella arvokkaaksi kokemaansa? Ei kukaan. Ja jos joku niin sanoisi, niin saisi seuralaisiltaan vähintäänkin oudoksuvia katseita. Ajatuksen logiikka kulkee missä? Se, että se eläin ei ehkä osaa lukea tai laskea laskuja tekee siitä vähempiarvoisen? Sillä käsittääkseni monien eläimien on jo todistettu kokevan monenkirjavia tunteita enkä niillä viittaa nyt nälkään vaan sellaisiin perustunteisiin kuin vaikkapa suruun ja iloon. Onko älykkyys se millä rajataan eläimet vähempiarvoisiksi? Jos on, niin miten suhtaudutaan sitten kehitysvammaisiin tai heihin, jotka eivät kykene ilmaisemaan älykkyyttään kielellisesti? Voiko heillekin tehdä ihan mitä sattuu, pistää vaikka teuraaksi? Vääntää heistä nugettia? Missä logiikka? Kertokaa minulle.

Jos Amerikassa nousee hurrikaani tai tornado, joka pyyhkii ihmisten kodit tieltään, se on kansallinen tragedia. Jos Suomessa tulipalo tuhoaa perheen kodin, se on järkytys ja iltapäivälehtien etusivun uutinen. Tai susi! Villi susi on nähty Pohjanmaalla! Ei perkele käy päinsä, että meitä ihmisiä näin uhataan. Mutta jos ihminen avohakkaa ja raiskaa metsän tahi tekee siitä siitä pellon tai parkkipaikan vieden sieltä kaikkien eläinten elintilan tai pistää tusinan kanoja ahtaaseen häkkiin, missä ne raatelevat toisensa elävältä kuten varmasti tekisi ihminenkin niissä oloissa. Se on silti ihan ok, sillä se kuuluu tuotantotalouteen tai metsänhoito-ohjelmaan. Se on ihmisen tarpeita varten. No problemo. Ymmärtänette varmaan. Eläinten tulee vain sopeutua tilanteeseen. Koti ja elämänilo vietiin, jotta ihmiset saisi turkiksen tai pyyhkiä perseensä valkaistulla paperilla.

Eläimet, luonto ja ihminen eivät ole missään määrin tasa-arvoisessa suhteessa. Jos ihminen haluaa tien, kerrostalon tai golf-kentän rakentaa jonnekin, se ei ole ongelma niin kauan kuin se ei rajoita kenenkään ihmisoikeuksia. Eläimiä saa kyllä keittää elävältä, kiduttaa ja tappaa. Luontoa saa kyllä talloa, jyrätä ja raiskata ihan miten huvittaa niin kauan kuin se palvelee ahneen ihmislajin tarpeita. Vain ihmisellä on merkitystä, älkää kuvitelkokaan mitään muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti